Hyvinvointi

Lempeä elämä: Villisiikasalaattia vihreällä pestokastikkeella

Teksti:
Anna.fi

Olen aina syönyt paljon kalaa ja varsinkin fitnessurheiluaikoinani lautaseltani löytyi lohta monena päivänä viikossa. Nykyisin olen kalan suhteen vähintäänkin yhtä tarkka kuin lihan. Ostan kalaa aika harvoin, mutta silloin kun ostan, valitsen pienissä vesissä villinä kasvanutta laatukalaa. Lohta en enää syö juuri lainkaan, sillä sen alkuperästä ei kovinkaan monissa ostotilanteissa voi olla varma. Varma tieto ruoan alkuperästä on itselleni yksi tärkeimmistä laatukriteereistä.

Tämä savustetulla villisiialla tukevoitettu herkkusalaatti on muodostunut sunnuntaisuosikikseni. Ostan oman kalani useimmiten Eat&Joy Maatilatorin kalatiskistä, jossa kalojen taustoista kerrotaan iloisesti ja kiireettä myös sellaiselle asiakkaalle, joka haluaa kysellä myös yksityiskohdista. (Myönnettäköön, että aika harvoin kykenen sivuuttamaan kalatiskin naapurista löytyvää juustotiskiä, josta saa muun muassa maailman parasta juustoa, Armasta.)

Arvostan suuresti palvelua – jo sekin itsessään merkitsee minulle laatutakuuta. Jos ruoka on aidosti hyvää eikä feikkiä, kauppias tietää siitä paljon ja kertoo mielellään lisää. Jos myyjällä taas ei ole minkäänlaista ylpeyttä tai tunnesidettä myymänsä ruoan suhteen, saa usein ylimalkaisia vastauksia tai ei vastauksia lainkaan. Kuinka monesti pikaruokaketjun myyjällä on minkäänlaista käsitystä siitä, mistä liha, perunat tai majoneesit tulevat? Onneksi omilla ostopäätöksillä voi päivittäin äänestää puhtaamman lähiruoan puolesta!

Villisiikaherkkusalaatti

Ruukku Lollo Rossoa
Ruukku tuoretta korianteria
Puolikas kurkku
Kaksi avokadoa
Villisiikaa

Pestokastike

1 dl oliiviöljyä
2 rkl siideriviinietikkaa
1 rkl vihreää pestoa (muistathan luomun tässäkin!)
1 tl hunajaa
ripaus laadukasta merisuolaa
2 rkl oluthiivahiutaleita

Jutta

X