Vain sairastuminen ja yllättävä kiire saavat Terhi Simolan jättämään aamujoogan väliin.
Harrastus kuuluu jokaiseen päivään. Vain sairastuminen ja yllättävä kiire saavat Terhi Simolan jättämään aamujoogan väliin.
Liikunta

Luuletko olevasi liian vanha aloittamaan uuden liikuntalajin? Asiantuntijan mukaan aikuinen voi olla lasta parempi oppimaan – samaa sanoo Virpi, 61, joka aloitti ratsastuksen yli viisikymppisenä

Tekisikö mieli aloittaa uusi harrastus, mutta luulet olevasi liian vanha? Unohda ajatus, sillä koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa uutta harrastusta. Virpille, Terhille ja Riitalle keski-ikäisenä löydetystä liikuntalajista tuli elämäntapa.
Teksti: Virve Järvinen Kuvat: Sara Pihlaja ja Sampo Korhonen

Harrastus vei Terhi Simolan, 61, mennessään

”Jooga on hörhöjen juttu. Siinä ikäneidot istuvat lattialla hymisemässä mantrojaan ja nuoret miehet vääntävät itsensä solmuun. Aiempi käsitykseni joogasta muuttui, kun täytin 50 vuotta. Päätin aloittaa uuden vuosikymmenen elämässäni uudella harrastuksella, itselleni vieraantuntuisella lajilla. Ilmoittauduin astangajoogan alkeiskurssille.

Ennakkokäsitykseni joogasta olivat olleet vääriä. Olin keski-ikäisenä alkeiskurssin vanhin. Astangajoogassa asennosta toiseen siirrytään hengityksen, ei mantrojen rytmissä. Kehoa ei pakoteta mihinkään, vaan harjoitteissa edetään pikkuhiljaa ja lempeästi.

Joogatunnin jälkeen olo oli niin virkeä ja kevyt, että jäin ensi kerrasta koukkuun. Aloitin ummikkona, mutta jo neljän kuukauden kuluttua tein harjoituksen kuutena päivänä viikossa. Neljä vuotta sitten pätevöidyin joogaohjaajaksi.

Kun oppilas on valmis, guru ilmaantuu, sanotaan. Minä olin kypsä joogaan vasta keski-ikäisenä. Jos olisin aloittanut astangajoogan nuorempana, sille olisi käynyt kuten aiemmille harrastuksilleni: se olisi luultavasti jäänyt pelkäksi liikuntasuoritukseksi, ja innostukseni olisi lopahtanut muutamassa vuodessa.

Viisikymppiselle minälleni astangajooga oli ennen kaikkea voimakas, meditatiivinen kokemus. Hengitykseen, liikkeeseen ja omaan kehoon keskittyminen toi kokonaisvaltaisen hyvän olon tunteen. Jooga on minulle tapa kehittää itseäni. Se on ohjannut minua kuuntelemaan ja kunnioittamaan kehoani. Se on muovannut kehostani notkean, voimakkaan ja entistä hoikemman, mutta eniten se on vaikuttanut mieleeni.

Sen avulla olen löytänyt vuosia piilossa olleen, todellisen minäni. Se minä pyrkii hyväksymään muut ja itsensä aidosti omanlaisinaan ihmisinä.

Aloitan päiväni kuudesti viikossa joogaharjoituksella. Nyt sille on entistä enemmän aikaa, sillä jäin juuri eläkkeelle. Kotona harjoitukseni jäävät kuitenkin lyhyemmiksi ja kevyemmiksi kuin joogakoulussa. Saan ryhmästä energiaa ja innostun kokeilemaan haastavampia liikkeitä. Niissä onnistuminen tuntuu hyvältä. Vielä paremmalta tuntuu, kun nelivuotias lapsenlapseni pyytää mummua joogakaverikseen.”

Löytyisikö uusi harrastus joogan parista? Terhi vinkkaa, miten aloitat

 Tule mukaan sellaisena kuin olet. Joogaan ei kuulu kunto- tai taitovaatimuksia. Jokainen tekee liikkeet kykyjensä mukaan.

 Keskity harjoitukseen ja itseesi. Perinteisillä joogasaleilla ei ole peilejä.

 Löydä oma joogasi. Erilaisia joogasuuntauksia on paljon, kuten dynaamisia, rauhallisia ja katosta roikkuvan liinan avulla tehtäviä joogia sekä tavallista korkeammassa lämpötilassa tehtävää joogaa.

Virpi Kurki, 66, aloitti ratsastuksen ja omisti pian oman hevosen

Harrastus muuttui elämäntavaksi. Tallilla Virpi Kurjen ajantaju häviää, ja tunnin visiitti venyy helposti kolmetuntiseksi.

Harrastus muuttui elämäntavaksi. Tallilla Virpi Kurjen ajantaju häviää, ja tunnin visiitti venyy helposti kolmetuntiseksi. – Eläkkeellä taidan muuttaa tallille kokonaan.

”Valehtelin ratsastuksenohjaajalle, että osaan ratsastaa. Jos olisin kertonut totuuden taidoistani, olisin saanut taluttajan.

En epäillyt taitojani, sillä mielikuvissani olin ratsastanut ikäni – viimeiset pari vuotta olin pukeutunut lähinnä ratsastushousuihin. Kuvittelin, että tallin islanninhevoset ovat kokemattomillekin sopivia ratsuja.

En tiennyt, että Saarikylien Islanninhevoset -talli on askellajitalli, jossa ratsastajien pitää hallita kaikki issikan askellajit: käynti, ravi, laukka, töltti ja passi. Passissa vauhtia oli aloittelijalle enemmän kuin tarpeeksi. Minua pelotti, mutta halusin oppia lisää. Minusta tuli tallin maanvaiva.

Koska talli on julkisten liikennevälineiden ulottumattomissa, ratsastajat ovat aikuisia. Olin silti paikan vanhin. Unohdin tallilla kuitenkin ikäni – ja oikeastaan kaiken muunkin paitsi hevoset. Niiden kanssa touhuamisesta tuli keinoni palautua työstä.

Olin notkunut tallilla kahdeksan kuukautta, kun tallinomistaja ehdotti, että ostaisin hevosen – sen, jolla olin ratsastanut. Minusta tuli 58-vuotiaana hevosen omistaja.

Dana ehti olla minulla viisi vuotta, kunnes se sairastui ja jouduttiin lopettamaan. Jo kahden viikon päästä minulla oli uusi ratsu, Fengur.

Omalla hevosella pääsen retkeilemään milloin ja minne tahansa. Ratsastan neljä kertaa viikossa, joista yhtenä talutan ruunani kuljetuskärryyn ja ajelen kauemmas harjumaastoon. Useimmiten emme tapaa parin kolmen tunnin maastoretkellämme yhtään ihmistä. Välillä pidämme taukoa ja minä syön eväitä. Kesäaikaan Fengur nyhtää maasta heinää.

Ratsastusta pidetään vaarallisena ja kalliina lajina. Vaaroja toki on. Alussa putosin hevosen selästä lukuisia kertoja, sain ruhjeita ja katkaisin kylkiluita, mutta vastaavia vammoja voisi syntyä yhtä hyvin liukkaalla tiellä kävellessä. Kun aikaa kului, opin lukemaan hevostani paremmin ja tasapainoni kehittyi.

Fengur on pari kertaa viikossa opetuskäytössä, ja issikoiden tapaan se asuu läpi vuoden laumassa pihatossa. Joten sen ylläpito ei tule muita, edullisempina pidettyjä harrastuksia kalliimmaksi.

En ole matkustanut kahdeksaan vuoteen ulkomaille, sillä ikävöisin hevostani. Autoni on täynnä hiekkaa ja karvoja, ja se haisee hevoselta. Minusta se on maailman paras tuoksu.”

Voisko ratsastus olla sinun harrastus? Ota Virpin vinkeistä vaari

 Aloita harrastus alkeiskurssista. Jos ha­luat edetä nopeammin, mene leirille viikkotunnin sijaan.

 Vietä tallilla aikaa. Yhteistyö hevosen kanssa sujuu paremmin, kun tiedät, millaisen kaverin kanssa olet tekemisissä.

 Muista, että tunteet tarttuvat. Hevonen on herkkä eläin, joka vaistoaa ihmisen tunnetilat.

Maratonjuoksusta tuli Riitta Välkeelle, 71, rakas harrastus 

Vierivä kivi ei sammaloidu, eikä Riitta Välke aio jäädä paikoilleen vielä pitkään aikaan, sillä harrastus on vienyt mennessään. – Maratonkokoelmastani puuttuu kirjaimia.

Vierivä kivi ei sammaloidu, eikä Riitta Välke aio jäädä paikoilleen vielä pitkään aikaan, sillä harrastus on vienyt mennessään. – Maratonkokoelmastani puuttuu kirjaimia.

”Huhtikuussa kirjainkokoelmani täydentyy uudella kirjaimella, kun juoksen maratonin Walesissa. Tavoitteenani on juosta maraton jokaisella aakkosella alkavassa paikassa. Minulla on kasassa jo 21 kirjainta, vaikka aloitin juoksemisen vasta 50-vuotiaana, vuonna 1999. Halusin tehdä lähestyvän millenniumin kunniaksi jotain, mitä en ollut aiemmin tehnyt. Olin käynyt kerran viikossa jumpassa, ja nyt jumppatossut pääsisivät parempaan käyttöön.

Juoksin kilometrin, seuraavalla viikolla toisen ja kolmannella kolmannen, kunnes polveni kipeytyi. Olin lähtenyt liikkeelle väärillä jalkineilla. Kun vaihdoin tossut kunnon juoksukenkiin, juoksu alkoi kulkea.

Uudenvuodenyönä 2000 juoksin puolimaratonin Helsingin Pohjoisrannassa ilotulitteiden räiskyessä. Siitä tuli tavattoman hyvä olo. Ajattelin, että jos pidennän matkaa, hyvä olo kestää pidempään. Seuraavan puolen vuoden aikana venytin matkaa kohti kokonaista maratonia.

Ensimmäinen maratonini Prahassa oli järisyttävä kokemus. Pääsin esimerkiksi tapaamaan Emil Zátopekia ja Dana Zátopkováa heidän kotiinsa. Seuraavaksi juoksin Tukholmassa ja sitten Helsingissä, jossa alitin ensimmäistä kertaa neljän tunnin rajapyykin. Siitä alkoi kirjainten keräily.

Juoksen kaksi kuukautta ennen maratonia 55–75 kilometriä viikossa joko yksin tai Friskis & Svettis -seuran yhteislenkeillä. Iso osa kilometreistä kertyy asiointireissuilla: juoksen elokuviin, postiin ja ruokakauppaan. Juosten olen perillä usein nopeammin kuin raitiovaunulla. Juoksu on myös hyvä tapa käsitellä ongelmia, sillä lenkillä moni pulma ratkeaa.

Jokaisella maratonilla kohtaan juoksijoita, jotka ovat lyöneet vetoa osallistumisestaan. Usein he ovat miehiä, jotka etenevät alkumatkan reippaasti, mutta hyytyvät puolimatkassa. Loppumatkan ohittelen heitä. Tällä elämän- ja juoksukokemuksella osaan jakaa voimani ja vauhtini oikein.

Maratonin jälkeen en ota kahteen viikkoon yhtään juoksuaskelta. Sitten alan ikävöidä juoksukavereita ja lähden yhteislenkeille.

En enää juokse aikaa vastaan. Nautin maratonilla mukanaolosta, tunnelmasta ja itseni voittamisen tunteesta. Päädyn silti lähes aina palkintopallille. Veteraanisarjoissa on vähän osallistujia, eikä Suomessa yli 70-vuotiaille naisille ole aina edes omaa sarjaa. Ikäisiäni naisia riittäisi, mutta moni jättäytyy ikänsä ja kroppansa vangiksi. Liikunnalle ja sen tuomalle hyvälle ololle ei ole yläikärajaa.”

Kiinnostuitko juoksusta? Aloita harrastus Riitan vinkkien avulla

Mieti, miksi haluat juosta. Kun motivaatio on kunnossa, jaksat harjoitella.

Lupaa itsellesi, ettet luovuta. Juoksu vaatii pitkäjänteisyyttä ja kehosta huolehtimista.

Hakeudu hyvään seuraan. Kynnys jättää lenkki väliin nousee, jos kaveri odottaa.

Innostunut oppii uutta: aloita uusi harrastus minkä ikäisenä tahansa

Kyky oppia uutta ei häviä vanhetessa. Aikuinen voi periaat­teessa oppia liikuntataitoja jopa lasta juohevammin.

– Kaikkien taitojen oppiminen rakentuu vanhojen taitojen päälle, ja aikuiselle on ehtinyt karttua jo monenlaista kokemusta, liikuntatieteen tohtori Timo Jaakkola Jyväskylän yliopistosta kertoo.

Jokainen opittu motorinen taito jättää jäljen aivoihin, mistä sen voi poimia käyttöön vuosikymmentenkin kuluttua.

– Jos osaa pyöräillä, voi oppia luistelemaan. Luistelu kehittää ja vaatii tasapainoa, jota ihminen on harjoittanut pyöräillessään.

Aikuinen voi olla lasta parempi oppija. Hän osaa siirtää teoriaa käytäntöön ja pystyy kiinnittämään tarkkaavaisuutensa oppimisen kannalta oikeisiin asioihin.

Isoin este aikuisen oppimiselle on korvien välissä. Omasta liikkumisesta saatu palaute ja omat väärät uskomukset voivat laittaa karttamaan lajikokeiluja.

– Jos kuulee usein kommentteja esimerkiksi sur­keasta pallosilmästä, siihen alkaa uskoa. Oikeasti pallo­silmä on harjoitettava, ei peritty ominaisuus.

Samantasoinen ja -henkinen seura ja vahva motivaatio edistävät oppimista. Jos haluaa oppia uutta, kannattaa hakeutua alkeiskurssille mukavaan porukkaan.

– Opettajan lisäksi otamme mallia myös muista liikkujista. Oppiminen on tehokkainta, kun se on hauskaa.

Motivaatiota ei tarvitse hakea, kun valitsee lajin, josta tykkää oikeasti. Vaikka ikätoverit kävisivät vesijuoksemassa, oma laji voi löytyä nuorten suosikeista tai lapsena perinteisesti aloitettavista lajeista.

– Aikuisesta voi tulla vaikka lumilautailija, jos hän vain jaksaa harjoitella.

Tavoitteet innostavat harjoittelemaan. Tavoitteen ei ole pakko liittyä liikuntasuoritukseen.

– Kavereiden tapaaminen tai liikunnan mahdollistama oma aika on ihan yhtä hyvä liikuntatavoite kuin puolimaraton tai uusi uimahyppy.

X