Liikunta

Oletko kuullut jumppapallogolfista? Tästä on kyse seurapelissä, jota retkeilijät pelaavat metsässä

Jumppapallogolfissa syke nousee metsässä rämpiessä ja nauru on herkässä. Minna Airaksinen pelaa ”JPG:tä” jo viidettä vuotta.

Teksti:
Reija Ypyä
Kuvat:
Tommi Tuomi

Minna Airaksinen innostui heti jumppapallogolfista.

Jumppapallogolfissa syke nousee metsässä rämpiessä ja nauru on herkässä. Minna Airaksinen pelaa "JPG:tä" jo viidettä vuotta.

Jumppapallogolf on seurapeli, jossa yhdistyvät metsäretkeily, hauskanpito ja kuntoilu. Minna Airaksinen, 53, kertoo pitkäaikaisesta harrastuksestaan näin:

”Kesällä 2016 retkeilytuttavani kertoi luoneensa uuden hauskan lajin, metsässä pelattavan jumppapallogolfin. Menin kokeilemaan ja innostuin heti. Pelaan nyt viidettä vuotta.

Pelissä on kroketin ja frisbeegolfin piirteitä. Maaliksi valitaan esimerkiksi kivi. Sitten aletaan potkia palloa tietystä paikasta kohti maalia. Jokaisesta potkusta tulee piste. Mitä vähemmän pisteitä on, sen parempi sijoitus. Toisen palloon osuminen on hyvä juttu, sillä omista pisteistä vähennetään silloin puolikas.

Jumppapallogolfissa on samaa lumoa kuin seurapeleissä. Pelaamme letkeällä asenteella: on ihan yksi lysti kuka voittaa. Silti aina potkaistessani palloa olen aika tosissani!

Nauramme paljon, sillä joskus pallo osuukin puuhun ja sinkoaa takaisin kohti potkijaa.”

Jumppapallogolf kohottaa kuntoa

”Hauskan yhdessäolon lomassa tulee paljon pitkäkestoista liikuntaa. Pelipäivä lounastaukoineen kestää noin viisi tuntia, ja kävelyä tulee 5–8 kilometriä.

Syke nousee, kun kipuamme maastossa ylös alas. Peli kehittää myös tasapainoa, koska emme suinkaan kulje aina polkuja pitkin vaan rämmimme pöpelikössä.

Pelikutsu tulee aina Facebookin Suomen jumppapallogolfaajat -ryhmään. Lähes joka viikonloppu joku suunnittelee ja vetää pelireitin.

Minä pelaan pari kertaa kuussa. Keskimäärin pelaajia on mukana kymmenen. Jäseniä ryhmässä on 160.

Talvisin JPG on ykköslajini, koska sen sosiaalinen puoli on niin vahva. Pelin vetäjä suunnittelee pitkän reitin, jota kävellään ja jonka aikana vaihdetaan 6–8 kertaa pelipaikkaa. Parin tunnin jälkeen on pitkä evästauko.

Värikkäät pallot lumisessa metsässä tuottavat jännää mielihyvää. Pallot sinkoilevat sinne tänne ja välillä jopa puhkeilevat.”

Juttu on julkaistu Kotilääkärin numerossa 1/2022.

.

X