Liikunta

Jutta Gustafsbergin vinkit: näin saat itsesi liikkumaan silloinkin, kun ei yhtään huvittaisi

Liikkumaan lähteminen voi vaatia joskus itsekuria. – Itsekurin kautta into liikuntaan voi kuitenkin syttyä uudestaan, sanoo Jutta Gustafsberg.

Teksti:
Johanna Jantunen
Kuvat:
Istock

Viikkosuunnitelma auttaa pitämään liikunnan osana arkea, sillä lähteminen on usein se vaikein askel.

Liikkumaan lähteminen voi vaatia joskus itsekuria. – Itsekurin kautta into liikuntaan voi kuitenkin syttyä uudestaan, sanoo Jutta Gustafsberg.

Motivaatio ja into liikuntaa kohtaan voi aina silloin tällöin kadota. Jostain syystä kotisohvalle olisi mukavampi jäädä kuin lähteä kuntosalille, uimahallille tai lenkkipolulle. Taustalla voivat olla niin stressi, kiireet kuin pimeän vuodenajan aiheuttama alakulokin.

Liikuntaa kannattaa kuitenkin sisällyttää elämään, sillä se ylläpitää terveyttä, kohottaa kuntoa, piristää mieltä ja vähentää stressiä.

Kysyimme Jutta Gustafsbergilta, miten itsensä saisi houkuteltua liikkeelle niinäkin hetkinä, kun ajatus liikunnasta ei huvittaisi.

Saimme Jutalta viisi vinkkiä.

1. Tee suunnitelma

Suunnitelma siitä, miten aikoo viikon aikana liikkua, auttaa sitoutumaan liikuntaan vaikka väsyttäisi.

– Tärkeintä on päästä lähtemään. Jos ei huvita ja ei ole tehnyt suunnitelmaa, treeni on helppo skipata. Mutta jos liikuntahetki lukee kalenterissa, tulee todennäköisemmin lähdettyä, Jutta sanoo.

2. Sytytä intohimo liikuntaa kohtaan itsekurin avulla

Liikkumaan lähteminen voi joskus vaatia itsekuria. Itseään niskasta kiinni ottaminen kuitenkin usein palkintaan.

– Koskaan ei käy niin, että liikuntasuorituksen jälkeen miettisi, että ”ei olisi kannattanut tulla, tulipa huono fiilis”.

Kun huomaa, että liikunnasta tulee hyvä olo, motivaatio ja intohimo liikuntaa kohtaan voivat syttyä uudestaan.

3. Sovi liikuntatreffit ystävän kanssa

Jos et saa yksin itseäsi liikkeelle, sovi yhteisestä liikuntatuokiosta ystäväsi kanssa.

– Jos treenikaveri odottaa salilla tai tennismailan varressa, kyllä sinäkin sitten menet.

4. Kokeile jotain uutta

Uusi liikuntaharrastus piristää, haastaa omaa osaamista ja synnyttää uuden oppimisen iloa.

– Jos olet aina käynyt bodypumpissa, mieti, voisiko kokeilla joitain ihan muuta liikuntalajia.

Testaa, mikä liikuntaharrastus sinulle sopisi!

5. Käytä ammattilaisen apua

Ammattilaisen apu voi joskus tulla tarpeeseen. Kokeile esimerkiksi personal traineria, joka auttaa sinua kehittymään, laatii liikuntaohjelman ja tsemppaa sinua pääsemään tavoitteisiisi.

X