Kokeilimme retkiluistelua sileällä merenjäällä, ja se oli maagista – ”Lajilla on turhaan extreme-maine”

Retkiluistelun ydin on luonnosta nauttiminen sellaisena kuin se juuri tänään on. Laji on turvallinen, kun perusasiat ovat kunnossa – ja varusteet! Kokeilukerralla näpit olivat jäätyä.

Pujotan selkääni ison repun, jonka sisällä on varavaate­kerta kuivapussissa. Kaulaan naskalit, jalkaan luistelu­­hiihtomonot. Olen Helsingin Retkiluistelu -yrityksen päämajassa Helsingin Vuosaaressa valmistautumassa elämäni ensimmäiselle retkiluisteluretkelle. On tammikuun alun pilvinen päivä: pakkasta on kuutisen astetta, puut upeassa huurteessa.

Haluan kokeilla lajia nähtyäni upeita somekuvia aurinkoisilta kevättalven jäiltä. Yllätyksekseni ystäväni kauhistuvat kokeiluaikeestani: jäihin uppoamisen vaara on heistä ilmeinen.

”Retkiluistelulla on turhaan extreme-lajin imago”, toteaa retkemme vetäjä, kouluttaja Tuomas Hannikainen.

Tilastollisesti retkiluistelun onnettomuusalttius on sama kuin uinnin tai sauvakävelyn. Lajin harrastaminen vaatii toki perehdyttämistä, eikä jäälle pidä lähteä yksin.

Kapellimestari kuulee jään paksuuden 

Jäällä loksautan luistimet kiinni hiihtomonoihin ja alan tunnustella pystyssä pysymistä. Se ei ole sauvojen kanssa vaikeaa. Parasta taustakokemusta retkiluisteluun olisi luisteluhiihto, mutta peruskoulun kaunoluistelu- tai hokkarikokemuksellakin näkyy pärjäävän alkeisporukassa.

Tuomas pitää meille lyhyen pelastautumistietoiskun. Tekniikkaa ei alkeisretkellä ryhdytä harjoittelemaan erikseen, mutta oppaamme kehottaa pitämään polvet joustavina. Siten liukuihin saa eniten voimaa.

”Tällaista jäätä kutsutaan kuulemma marmorijääksi.”

Jään kestävyys ei huoleta minua lainkaan, olemmehan kokeneen oppaan mukana. Tuomas on siviiliammatiltaan kapellimestari. Kun hän näkee retkiluistelijoita vähän matkan päässä, hän kuulee jään äänen sävelestä, montako senttiä paksua näiden alla oleva jää on. Edetessään hän tunnustelee piikkipäisellä sauvalla jään paksuutta.

Sen sijaan minua huolestuttaa käsien jäätyminen. Tuuli puhaltaa reippaat yhdeksän metriä sekunnissa ja tuntuu viiltävältä. Olen valinnut liian kevyet käsineet ja muutama sormi alkaa olla tunnoton. Retkeni voi onneksi jatkua, koska saan Tuomakselta paremmat hanskat lainaan.

Lue myös: Onko ulkona treenaamiselle pakkasrajaa? Pakkanen heikentää suorituskykyä ja voi aiheuttaa paleltumia – näin minimoit kylmän vaikutukset talviliikunnassa

”Jokaisessa säässä on oma hohtonsa”

Parkkeeraamme rantaan evästauol­le. Maisema hämärtyy, alkaa pyryttää lunta. Lumiviirut liukuvat taianomaisesti sileällä jäällä, ja tuntuu kuin olisimme omassa maailmassa kaukana kaupungista. Moni harrastaa retkiluistelua juuri sen tarjoamien luontokokemusten vuoksi.

Kysyn Tuomakselta, mikä on lajin paras sesonki. Varmaan aurinkoinen kevättalvi?

”Sellaista ei oikeastaan voi nimetä. Jokaisessa säässä on oma hohtonsa. Olemme luonnon ehdoilla ja otamme vastaan sitä, mitä tulee”, hän vastaa.

Ymmärrän ajatuksen juoksuharrastukseni kautta: jokainen lenkki ympäri vuoden on erilainen elämys. Jotta voisin nauttia retkiluistelusta yhtä paljon, se vaatisi varusteiden säätämistä ja uudenlaista sinuiksi tuloa kylmän kanssa.

Paluumatkalla kova tuuli työntää minua vauhdilla eteenpäin ja voin vain ohjata sauvoilla. Maagista! Kiinnostava kokeilu jätti nälän perehtyä lajiin paremmin alkeiskurssilla, jonka jälkeen voisin osallistua harrastajien retkille. Ensin täytyy kyllä mennä kotiin ja saunaan.

Juttu on ilmestynyt Kotilääkärin numerossa 2/2023.