Liikunta

Näyttelijä Lotta Kaihua: ”Jalkapalloilu on minulle luonteva tapa olla sosiaalinen”

Jalkapalloa harrastava näyttelijä Lotta kaihua on joukkuepelaaja, joka pitää siitä, että hän saa pelata erilaisten ihmisten kanssa. Yhdessä asiassa hän haluaisi kehittyä paremmaksi.
10.6.2017 Teksti: Elisa Hurtig Kuvat: Pekka Nieminen/Otavamedia

Kirpeänä kevätiltana, kun ilmassa on paljon happea ja kentällä hyvä tunnelma, jalkapallon pelaamista ei voita mikään. Olen pelannut jalkapalloa aina. Yhdeksänvuotiaana pikkutyttönä seurasin pikkuveljeni pelaamista, ja koska se näytti hauskalta, menin poikien pihapeleihin mukaan. Kipinä syttyi. Aloitin pelaamisen Joensuun Ratanoissa.

Jalkapalloilu on nykyään minulle kuin turvasatama: kun matkustan ulkomaille, saatan mennä rannalle ja liittyä tuntemattomien peliin. Siitä tulee kotoisa olo.

”Jalkapallon kautta olen tutustunut erilaisiin ihmisiin”

Joukkue merkitsee minulle paljon. Pelaan tällä hetkellä naisten harrastesarjassa joukkueessa nimeltä Kampin piiri.

Joukkueemme kultakaudet olivat noin viisi vuotta sitten. Tuolloin porukkamme oli tiivis ja kävimme pelaamassa Berliinissä ja Istanbulissa. Nykyään monella meistä on jo perhe, joka rajoittaa hieman pelaamista, joten harjoittelemme kerran viikossa. Treenien lisäksi meillä on satunnaisesti pelejä.

Jalkapalloilu on minulle luonteva tapa olla sosiaalinen. Lajin kautta olen tutustunut ihmisiin, joihin en välttämättä muuten törmäisi. Joukkueessamme on kulttuurialan ihmisten lisäksi niin farmaseutteja, nuorisotyöntekijöitä kuin muiden ammattiryhmien edustajiakin. Mielestäni jokaisen olisi hyvä päästä kokemaan se tunne, kun ihmiset, jotka eivät muuten hengailisi yhdessä, pelaavat samaan pussiin. Siinä on jotain hyvin puhdasta.

Jalkapallossa on mentävä vastustajan iholle

Pelipaikkani on oikea laitahyökkääjä. Häpeäkseni minun on tunnustettava, että en osaa pelata muuta paikkaa. Roolini kertoo paljon myös persoonastani: minun on vaikea olla ratkaisija. Nautin siitä, että rakennan toisille maalintekopaikkoja, ja olen todella tyytyväinen hyviin syöttöihini, mutta totuus on, että olisi varmasti hyvä oppia ratkaisemaan tilanteita.

Nuorena minulla oli silmälasit ja pelatessani varoin koko ajan kasvojani. Siksi en edelleenkään mene mieluusti puskutilanteisiin ja olen huono pelaamaan päälläni. Jalkapallossa on muuten kyllä mentävä vastustajan iholle. Se ei hirvitä minua. Pelaaminen on yhdistelmä itsesuojelua ja heittäytymistä tilanteisiin sen kummemmin ajattelematta.

Olen harmikseni huomannut, että ikä on alkanut näkyä pelaamisessani: kuntoni rapistuu, eivätkä jalkani ole enää teknisesti yhtä vikkelät kuin joskus aiemmin.

Tappioiden nieleminen on helppoa

Urheilu parantaa elämänlaatuani. Kun urheilen, minua ei ahdista mikään. Jalkapalloilu on myös hyvää vastapainoa näyttelemiselle, sillä pelin tiimellyksessä minun pitää tehdä koko ajan pientä aivotyötä ja miettiä, minne kannattaa milloinkin mennä. Se on meditatiivista, koska en voi siinä samalla kelailla omia juttujani.

Kun pelaan jalkapalloa, unohdan kilpailuhenkisyyteni. Kun olin teini, joukkueemme hävisi pelit jatkuvasti maalein 13–0. Jos onnistuimme saamaan yhden maalin, valmentajamme osti meille limsaa ja sipsejä, sillä onnistumista piti juhlia. Olin siis täysin kohderyhmää Islannin viimekesäiselle menestystarinalle jalkapallon EM-kilpailuissa. Itkin, kun katsoin, miten altavastaaja pärjäsi niin hyvin.

Taustani vuoksi minun on edelleen helppo niellä tappiot. Jos huomaan, että peli alkaa mennä päin seiniä, otan keventäjän roolin: alan lauleskella ja kannustaa muita. Voittaminen tuntuu hyvältä, mutta voitto ei saa tulla liian helpolla. Sitä pitää edeltää kunnon vääntö.

Jalkapallo on tehnyt minusta avoimemman. Lajiin liittyy suvaitsevaisuutta, joka ilmenee muun muassa Ei rasismille! -kampanjoilla. Jalkapalloilu ei ole ryppyotsaista, vaan aikuiset ja lapset voivat pelata sekaisin. Toki lajissa on bisnespuoli, jossa liikkuu raha ja miljonäärit pelaavat keskenään. Ruohonjuuritasolla pelaaminen on kuitenkin jotakin muuta: pelata voi vaikka sukkapallolla olohuoneessa.

Lue lisää:

Näyttelijä Lotta Kaihua pitkän työputken jälkeen: ”Työstressi vaikutti yöuniini”
Kirjailija Riikka Pulkkinen: ”Jos haluaa viikoittain kokea omat rajansa, kannattaa harrastaa tanssia ja ryhtyä kirjailijaksi”

 

Lue myös

Suosittelemme