Liikunta

Osallistumassa puolimaratonille tai Naisten Kymppiin? 5 + 1 ohjetta

Aiotko juosta esimerkiksi puolimaratonin, Naisten Kympin tai osallistua muuhun kesän juoksutapahtumaan? Endorfiinikoukussa-blogin Elina Hovinen paljastaa, mitä jokaisen juoksutapahtumaan osallistujan kannattaa muistaa.

Teksti:
Hilppa Wuokko
Kuvat:
123Rf

Aiotko juosta esimerkiksi puolimaratonin, Naisten Kympin tai osallistua muuhun kesän juoksutapahtumaan? Endorfiinikoukussa-blogin Elina Hovinen paljastaa, mitä jokaisen juoksutapahtumaan osallistujan kannattaa muistaa.

1. Ole kärsivällinen

– Urheilutapahtumaan osallistumiseen kuuluu numerolappujen hakeminen ja tavaroiden säilöön vieminen. Luultavasti paikalla on niin hirveästi väkeä, että kannattaa varautua jonottamiseen ja ruuhkaan. Muista, että kaikki ovat samassa tilanteessa kuin sinäkin. Kyynärpäätaktiikka ei kannata, vaan jonottamiseen kuluva aika kannattaa hyödyntää esimerkiksi venyttelemiseen tai jutusteluun muiden jonottajien kanssa. Näin kaikkien mieli pysyy korkealla.

Lue myös: Näin opit pitämään juoksemisesta! Juoksuvalmentajan 12 vinkkiä

2. Ota alku lähtöverryttelynä

– On hyväksyttävä, että jonottaminen ja ruuhka kuuluvat asiaan myös liikkeelle lähtiessä. Juoksutapahtumissa on tärkeää ilmoittautua omaan vauhtiin sopivaan lähtöryhmään eikä ilmoittaa itseään nopeammin juokseviin ainoastaan sen takia, että ei tarvitsisi juosta alkua sumpussa. Juoksuryhmät on jaoteltu juuri sen takia, että niiden avulla ryysis minimoidaan. Alussa on tärkeää malttaa: jos väkijoukossa lähtee spurttaamaan, saattaa yllättäen juosta päin roskista tai tolppaa. Alku kannattaa ottaa lähtöverryttelynä ja säästää voimia tulevaan.

Lue myös: Verryttele vetreäksi

3. Osoita kiitollisuutesi huoltojoukoille

– On ihanaa, että urheilutapahtumissa on ihmisiä, jotka huolehtivat ja kannustavat. Kiitos ja hymy kuuluvat hyviin käytöstapoihin, kun joku auttaa sinua. Jos et pysty lausumaan kiitosta, nyökkää tai nosta vaikka peukkusi pystyyn kiitoksen merkiksi.

Lue myös: Suunnitelmissa juoksun aloittaminen? Vältä nämä aloittelijan 5 yleisintä virhettä

4. Pidä kaverista huolta

– Polkujuoksukisoissa on sääntö, että jos toinen juoksija tarvitsee apua, häntä täytyy auttaa. Mielestäni sama sääntö voitaisiin ottaa myös katujuoksukisoihin. Jos näet, että toisella on hätä, pysähdy auttamaan ja kysy, voitko olla hänelle avuksi. Voit tarvittaessa kysyä, voisiko joku kannustajista tulla auttamaan juoksijaa, että sinä pääset jatkamaan matkaasi. Tärkeintä on, että kaveria ei jätetä pulaan.

Lue myös: Juoksun aloittaminen nollasta – Neljän viikon harjoitusohjelma

5. Älä roskaa

– Katujuoksukilpailuista jäävä roskan määrä on hurja. Kunnioita luontoa juostessasi. Älä osallistu roskaamiseen. Jos käytät esimerkiksi energiageeliä juostessasi, siitä jäävä roska niin pieni, että se mahtuu hyvin trikoiden taskuun. Sen, minkä pystyy kantamaan mukanaan, jaksaa myös kantaa pois.

Lue myös: Käytöstavat kunniaan!

Ohje katsojalle: kannusta rohkeasti – myös tuntemattomia

– Jokainen tsemppaava sana on voimavara juoksijalle. Pieni valkoinen valhe tsemppajalta ei ole tuomittavaa: osallistujia kannattaa tsempata sanomalla, että hyvin kulkee ja hyvältä näyttää. Pienestä kannustushuudosta juoksija saattaa saada tsemppiä moneksi kilometriksi. Suomalaiset ovat hieman arkoja kannustajia, mikä on aivan turhaa. Rohkeutta kehiin! Tuntemattomiakin voi ja kannattaa kannustaa.

Lue myös: 8 syytä, miksi sinunkin kannattaa olla vähän hullu

X