Padel aloittelija Pirjo Latva-Mantila lyö palloa.
Liikunta

Testissä hittilaji padel – vältä kaksi yleistä aloittelijan virhettä valmentajan vinkeillä

Ensimmäsellä padel-tunnilla mailaote ei tahdo pysyä ja pallot sinkoilevat sinne tänne. Valmentaja Esko Ravila neuvookin ensin ottamaan tekniikan haltuun ja vasta sen jälkeen keskittymään pelin sääntöihin.
Teksti: Pirjo Latva-Mantila Kuvat: Timo Aalto

Jaahas, täällä ollaan, aloittelijana ”räjähdysmäisesti suosiotaan kasvattaneen” padelin parissa. Oma aviomies lähti säälistä mukaan neljänneksi pyöräksi, sillä padel on nelinpeli ja porukassa on hyvä olla myös miestestaaja. Hän on meistä neljästä ainoa, joka tiedetään tenniksen ja muiden mailapelien harrastajaksi. Tiina, Niina eikä meikä ole koskenut juuri minkäänlaiseen mailaan ainakaan 30 vuoteen.

Koutsiksi saamme Esko Ravilan, joka valmentaa pelaajia ja pelaajiksi aikovia sekä tennis- että padel-kentillä.

On marraskuu, ja betonihallissa on aika viileää. Esko kuitenkin lupaa, että kohta tulee lämmin.

Maila ja pallot sisältyvät tässä hallissa kenttävuokran hintaan. Värikkäässä mailassa on lyhyt varsi ja monta reikää, ja se sujahtaa kämmeneen kuin paistinpannu. Pallot muistuttavat tennispalloja, mutta kuulemma pomppivat hitaammin.

Astelemme lasikuution sisään, ja Esko pitää meille lämmittelyjumpan. Varsinkin olkapäät ja nilkat totutetaan tulevaan harjoitukseen.

Hallilla ei ole varsinaisia lämmittelyvälineitä tai -laitteita, joten luultavasti aika moni lähtee lyömään palloa kylmiltään. Joskus se voi olla kohtalokasta.

Esko kertookin kehittävänsä paraikaa uudenlaista padel-harjoittelua, jossa maila otetaan käteen vasta kunnon alkujumpan jälkeen.

– Kyse on padel-aerobicista, joka sisältää lämmittelyn, jumppa- ja peliosuuden sekä lopuksi vielä jäähdyttelyn. Koko treenin ajan taustalla soi musiikki, aivan kuten ison maailman padel-kentillä.

Tässä hallissa kyllä kaikuu niin, ettei lisä-äänille olisi sijaa, mutta halleja on monenlaisia.

Esko Ravila opettaa padel-tekniikkaa aloittelijoille.

Tennis- ja padel-valmentaja Esko Ravila opettaa tekniikkaa aloittelijoille.

Tekniikka haltuun – ”Tyypillinen virhe on, että padel-mailaa pidetään väärin”

Arvatenkin meillä kaikilla olisi kova into ryhtyä lyömään palloa saman tien verkon yli, mutta Esko toppuuttelee. Ensin nimittäin pitää oppia tekniikka. Se tiedetään, ettei ­suurin osa padelin harrastajista ole osallis­tunut minkään valtakunnan tekniikkaopetukseen, mutta peli sujuu silti, ainakin jotenkin.

– Tyypillinen virhe on se, että mailaa ­pidetään väärin, sanoo Esko ja näyttää kädestä ­pitäen, miten mailaan tartutaan vasara­otteella. Se on erilainen kuin paistinpannuote.

Seuraavan parin tunnin aikana selviää, ettei oikean otteen pitäminen ole kovin ­yksinkertaista: kun pompottelemme palloja lasiseinää ja lattiaa vasten, vaivihkaa maila kääntyy kämmenen sisällä vika-asentoon. Esko joutuu muistuttamaan siitä jatkuvasti meille kaikille.

Koutsin mukaan toinen virhe on se, että porukka keskittyy liikaa pelin sääntöihin.

– Ensin pitäisi saada hyvä tuntuma ja hallinta palloon: niin, että pallo menee haluttuun suuntaan. Säännöt kannattaa ottaa mukaan vasta sitten, kun pallo oikeasti tottelee, eli ei vielä ensimmäisellä eikä toisellakaan pelikerralla. Silloin pelistä saa enemmän irti.

Sääntöjen kanssa ei tarvitse Eskon mukaan niuhottaa: niitä voi luntata netistä tai kehittää omia porukalla. Tärkeää on, että pelaajat ovat suurin piirtein tasavahvoja ja samanhenkisiä.

Lue myös: Liikunta parantaa muistia ja vilkastuttaa aivojen aineenvaihduntaa – testasimme padelin, tanssin ja HIIT-treenin, jotka tekevät aivoille hyvää

Padel aloittelija Pirjo Latva-Mantila.

Oikeaoppisessa mailaotteessa on harjoittelemista.

Aloittelijan kannattaa unohtaa säännöt – hitaampi harjoituspallo helpottaa peliä

Pallot eivät tahdo totella, ja heti kun kuvittelee, että nyt sujuu, seuraava pallo pomppaa huitsin nevadaan, eli naapurihäkkiin. Onneksi siellä ei nyt ole ketään.

Opettelemme syöttötekniikkaa. Hepuli iskee, kun vihdoin päästään lyömään palloja verkon yli. Ne karkailevat ja sinkoilevat aivan eri suuntaan kuin on tarkoitus, ja syy löytyy jälleen kerran mailaotteesta ja liiasta innostuksesta. Voimaakin tulee käytettyä liikaa, tai liian vähän. Kultaisen keskitien löytämiseen vaaditaan enemmän pallottelua.

Mukavaa on se, etteivät Tiinan ja Niinankaan pallot osu oikeisiin ruutuihin. Kaikilla on hymy naamalla ja nauru herkässä: tämä on kuin neljän aikuisen ihmisen palloleikkiä.

Alakautta tehtävät syötöt suunnataan aina ristikkäiseen ruutuun. Pallolla on lupa pompata ruudusta lasiseinään ja siitäkin vielä pompun kautta mailaan. Sovimme, että pomppuja saa tulla vaikka kymmenen, ja silti sen saa vielä lyödä verkon yli.

Käytämme pehmeitä, normaalia isokokoisempia ja hitaampia harjoituspalloja, mikä varmasti on hyvä idea näin alussa.

Kahden tunnin padel-vuoro kuluu kuin hujauksessa. Teemme monia eri tekniikkaharjoituksia ja saamme koko ajan lisää tuntumaa palloon. Silti tuntuu, etteivät opit vielä siirtyneet selkärankaan asti, eli lisää treeniä tarvitaan.

Padel aloittelija Pirjo Latva-Mantila.

Hidas harjoittelupallo helpottaa peliä.

Tiinan urheilukello kertoo keskisykkeen olleen 131 ja maksimin 180 bpm. Kaloreita paloi kahdessa tunnissa 730. Koko ajan pysyi pieni hiki päällä, mutta hyvin silti pystyi nauramaan.

Mies innostui padelista myös, piti sitä rennompana ja helpompana kuin tennis. Ehkä hän saa synttärilahjaksi oman mailan.

– Sääntöjä kun soveltaa, tämä voi olla hauska seurapeli perheelle tai kaveriporukalle. Jos on taitavia pelaajia, sitten on eri meininki, siippa kommentoi.

Artikkeli on ilmestynyt Kotilääkärin numerossa 2/2022. 

X