Suunnistus vie seikkailulle luontoon – ilman kompassia ja karttaa metsään ei ole asiaa

Helsingin Ladun toiminnanjohtaja Matti Niemelä muistuttaa, että suuntavaistottomuus on myytti. Jokainen meistä voi oppia suunnistamaan.

Minulla ei ole suuntavaistoa, sanon Matti Niemelälle heti ensimmäiseksi, kun tapaamme. Matti on luontoliikuntayhdistys Helsingin Ladun toiminnanjohtaja ja luvannut opettaa minut suunnistamaan.

– Suuntavaistottomuus on myytti, Matti kommentoi.

Hänen mukaansa jokainen voi oppia suunnistamaan.

Tavoitteeni on oppia hahmottamaan karttaa ja ottaa suunta kompassilla. Suunnistus aloitetaan teoriatunnilta. Ennen sitä metsään ei ole asiaa.

Matti on antanut minulle paksun paperinivaskan, josta käymme läpi muun muassa reitin valintaa, korkeuskäyrien vaikutusta ja yleisimpiä karttamerkkejä.

– On hyvä tietää, mikä kaikki kartassa on oleellista informaatiota. Kaikkea ei tarvitse lukea, Matti sanoo.

– Noin 30 karttamerkillä pärjää. Tärkeimpiä hahmotettavia ovat tiet, polut, kumpareet, kivet, jyrkänteet ja suot.

Merkit kuulostavat mahdollisilta oppia. Keskityn hahmottamaan suunnistusmaastoni Nuuksion, kartasta isot tiet, ulkoilutiet ja polut, joita pitkin löydän rasteille. Kompassin opettelun jälkeen hyppäämme Matin kanssa autoon ja ajamme Espoon Solvallaan.

Tarkoituksena on kulkea noin neljän kilometrin reitti, jonka varrella on seitsemän rastia. Minun pitäisi löytää ne.

– Käännä kartta niin, että lähtöpaikka osoittaa omaan napaan, ja ota kompassista suunta rastille, Matti opastaa.

Lähdemme liikkeelle.

”Muut menevät minne pääsevät – suunnistaja menee minne haluaa”

Polku alkaa ison ylämäen kupeesta. Sitten edessä on ryteikkö. Oksat raapivat. Tulee hiki. Tuttu tunne palaa: en ymmärrä suunnistamista. Mikä logiikka on rymytä metsässä etsimässä rastia ja sen jälkeen etsiä seuraavaa?

Muistan Matin lausahduksen: Muut menevät minne pääsevät – suunnistaja menee minne haluaa.

 

Kolmannen rastin kohdalla osaan jo ottaa suunnan kompassilla ja lähteä kulkemaan oikeaan suuntaan. Löydän perille vievät polut ja bongaan isoja kiviä, mutta en hahmota, miten isoja mäkiä on edessäpäin.

– Suunnistaminen on hyväksi älylle – tässä joutuu miettimään asioita, Matti kehuu.

Sitten alkaa sataa kaatamalla. Karttaa on vaikea lukea. Sen saan selville, että edessä on suo. Kierrämme sitä ja hetken aikaa olemme molemmat pihalla, missä olemme.

– Tätä on autenttinen suunnistaminen. Kaikki ei aina mene putkeen, Matti sanoo.

Lopulta löydämme pois suolta. Ensin ajattelen, että olemme kaukana lähtöpaikastamme, mutta kartasta näen, että olemme itse asiassa aika lähellä. Viimeinen rasti on muutaman sadan metrin päässä.

Juuri tätä hallinnan tunnetta olen himoinnut! Olen niin kyllästynyt siihen, että en tiedä, milloin olen perillä.

Vielä kotona fiilis on hyvä: minä osaan lukea karttaa.

Suunnistuskursseista voi kysellä paikallisista suunnistusseuroista. Helsingin Latu järjestää seuraavan kurssin syksyllä. Hinta on muutamia kymmeniä euroja: www.helsinginlatu.fi. Kuntorastikalenterista löydät tietoa suunnistustapahtumista: www.kunto.suunnistus.fi.

Lue myös:

Maastopyöräily on loistavaa treeniä luonnossa: kehittää lihaksia, koordinaatiota ja tasapainoa

Kyllästyttääkö ahtaassa altaassa kauhominen? Kokeile avovesiuintia

10 liikkeen kuntosaliohjelma: reidet, pakarat ja keskivartalo timmiksi

Tanssillinen trendilaji barre vahvistaa kehoa ja parantaa ryhtiä – kävimme testaamassa