Liikunta

Ensikertalainen kokeili talvivaellusta yksin Lapin erämaassa – ”Hetken jo kadutti koko idea”

Käsivarren Lappi on vaativa vaelluspaikka, sillä säätilanne voi muuttua nopeasti. Voisiko erämaassa selvitä talvella ihan itsekseen? Ainakin yksi yö sujuu hyvin, vaikka kevyt kesäteltta jäätyy yöllä maahan.

Teksti:
Pirjo Latva-Mantila
Kuvat:
Pirjo Latva-Mantila

Talvivaeltajaa ympäröi Lapissa valkoinen avaruus.

Käsivarren Lappi on vaativa vaelluspaikka, sillä säätilanne voi muuttua nopeasti. Voisiko erämaassa selvitä talvella ihan itsekseen? Ainakin yksi yö sujuu hyvin, vaikka kevyt kesäteltta jäätyy yöllä maahan.

Miltähän tuntuisi talvivaellus Lapissa yksin? Monena keväänä olen vetänyt Käsivarressa ahkioita kahden tai neljän naisen kaveriporukassa. Pari kertaa on kivuttu sukset jalassa Haltille ja yhtenä vappuna valloitimme Saivaaran.

Useimmat liikkuvat Lapissa ryhmissä, mutta aina on joukossa niitäkin, jotka kulkevat yksin omia latujaan. Joten voisihan sitä kokeilla.

Matkaan lähteminen on helppoa, sillä nyt tarvitsee välittää vain omista aikatauluista. Tavaroiden pakkaamisessa pitää kuitenkin olla tavallista tarkempi, sillä tällä kertaa ei voi turvautua siihen, että kavereilta voi lainata.

Metsähallituksen vuokratupapaikat ovat koronan takia kortilla eikä autiotuvassakaan saa majailla kuin neljä per yö. Niinpä mukaan on pakattava teltta, jonka voi pystyttää autiotuvan ulkopuolelle. Painava tai kevyt kesäteltta?

Joo, tiedetään. Käsivarren erämaahan ei pidä lähteä talvella kesätelttailemaan. Vaan nyt täytyy luottaa hyvään tuuriin eli siihen, että myrskyt pysyvät loitolla.

Talvivaellus Lapissa, kesäteltta pystytettynä.
Kesäteltta talven keskellä. Pieni narujen kohentelu ennen nukkumaanmenoa ryhdisti telttaa hieman.

Liikkeellelähtö ahkion kanssa sujuu ihmeen kivuttomasti, edes aisojen kanssa ei tule ongelmia. Ahkion vetäminen on kropalle kyllä pienimuotoinen shokki. Hetken jo kaduttaa koko idea.

Parin kilometrin päässä Tsahkaljärvellä iskee ensimmäinen paniikki. Reitti ei näytä yhtään tutulta! Nytkö jo piti eksyä?

Järven toisella rannalla kaksi hiihtäjää ihmettelee samaa. Kunnes tulee kolmas, joka tietää, että tuttu reitti on suljettu koronan takia, eikä Norjan kautta voi nyt koukata.

Seuraava vastaantulija kertoo, että noin neljän kilometrin päästä oikealle erkaneva kelkkaura menee Termisjärvelle. Ei ollut tarkoitus hiihtää sinne, mutta suksien suunta vaihtuu hetken mielijohteesta. Termisjärvellä ei ole tullut koskaan käytyä.

Talvivaellus Lapissa tarjoaa valkoista maisemaa loputtomiin

Kun Tsahkaljärvi on jäänyt taakse, alkaa mieletön avaruus: valkoista hankea silmän­kantamattomiin! Se on uutta lunta, viimeöistä.

Matkaa perille on tuntitolkulla. Ei kilometrien vuoksi, vaan kuorman. Sen vetäminen on hidasta. Onpa kerrankin mahdollisuus miettiä. Ei tule mieleenkään kaivaa esiin kuulokkeita, äänikirjaa tai podcastia. Totaalinen erakoituminen alkaa, kun Saanakin lakkaa näkymästä ja mobiiliverkko mykistyy.

Jossain vaiheessa kaukana valkeuden keskellä erottuu pieni musta piste. Se on Termisjärven tupa. Nälkä on hirmuinen, sillä aamupala tuli syötyä monta tuntia sitten.

Autiotupa.
Vaatteet kuivuvat lämpimässä autiotuvassa.

Perillä on paljon porukkaa. Jutuista päätellen noin puolet on vapaalaskijoita ja toiset eräopaskokelaita.

Kaivan ahkiosta trangian, täytän kattilan vedellä ja lämmitän sen autiotuvan hellalla. Kuivamuona jää jauhoiseksi ja maistuu niin ikävälle, että pala nousee kurkkuun.

Kadehdin islantilaiseen villapaitaan pukeutunutta naista, joka paistaa makkaraa kamiinassa. Sitä makkaraa kadehdin. Onneksi on murukahvia ja ruisleipää.

On ryhdyttävä pystyttämään telttaa. Kämpän taa maastoon on noussut noin kymmenen talviasuttavaa telttaa. Tiedän niiden olevan noin tuhannen euron asumuksia. Hävettää kaivaa esiin oma 80 euron teltta, mutta ei tässä nyt muu auta.

Teltta nousee pystyyn huojuen, vaikka kaaresta kuuluu paukahdus. Korjaan katkenneen osan jesarilla ja väännän väsyneen salaitkun.

Trangia lumella.
Aamupuuro valmistuu retkikeittimellä.

Kahden päivän erämaaseikkailu tuntuu viikolta

Teltan rauha tuntuu taivaalliselta. Kömmin makuupussiin ja suljen silmät. Yöksi otan viereeni puukon, jotta pääsen ulos, jos myrsky iskee. Edellisyönä on kuulemma myrskynnyt niin, että tällainen asumus olisi lentänyt taivaan tuuliin. Tiedän toki, että voin hädän tullen kömpiä yöllä autiotupaan.

Teltta ei lähde lentoon, ja yö on oikein rauhallinen. Vähän kylmä, muttei liian. Olipas onni, kun satuin automatkalla googlaamaan ”lämmitettävää makuupussia”. Sellainen löytyi vieläpä matkan varrelta ja maksoi vaivaiset 70 euroa. Älymakuupussin jalkopää lämpiää varavirtalähteellä, ja lämpö täyttää jännästi koko pussin.

Yksin­olo on tehnyt hyvää, se on ollut meditatiivinen ja rauhoittava kokemus.

Yön aikana teltta on jäätynyt sijoilleen niin lujasti, että jokainen lumeen tampattu kiila on kaivettava lapiolla ylös.

Trangialla keitetty aamupuuro ja kahvi maistuvat taivaalliselta. Poistun Termisjärveltä viimeisten joukossa ja lähden hiihtämään vailla seuraavaa määränpäätä. Aurinko paistaa ja hanki kantaa. Hiihdän lopulta Saarijärven tuvalle, jossa kamiina on valmiiksi kuumana. Keitän veden ja haudutan seuraavan outdoor-lounaan. Se on pasta bolognese, ja aivan hiton hyvää.

Talvivaellus Lapissa, maisema.
Moottorikelkkaurilla ahkion vetäminen on helppoa.

Mitäs sitten? Seikkailu on kestänyt vasta kaksi päivää, mutta se tuntuu viikolta. Yksin­olo on tehnyt hyvää, se on ollut meditatiivinen ja rauhoittava kokemus. Voisin viettää täällä vielä monta päivää, mutta ehkä en halua telttoineni järkyttää kanssahiihtäjiä tätä enempää. Olen valmis palaamaan takaisin Kilpisjärvelle.

Se oli tehokas ja rentouttava loma ja ihmiskoe. Ihan paras.

Juttu on julkaistu Kotilääkärissä 1/22.

X