Liikunta

Hannele, 38, kokeili jujutsua - ujous haihtui yllättävän nopeasti: ”Kehittää itsevarmuutta ja antaa itseluottamusta”

Saako kamppailulajin harrastamisesta vahvan keskivartalon lisäksi annoksen itseluottamusta? Toimittaja Hannele Tavi testasi, millaista on jujutsu-alkeistunnilla.

Teksti:
Hannele Tavi
Kuvat:
Sampo Korhonen

Kamppailusalin pehmeälle lattialle on hyvä kellahtaa.

Saako kamppailulajin harrastamisesta vahvan keskivartalon lisäksi annoksen itseluottamusta? Toimittaja Hannele Tavi testasi, millaista on jujutsu-alkeistunnilla.

Voi helkutti, on ensimmäinen ajatukseni, kun astun saliin. Ilmassa tuntuu hienhaju edellisen jujutsu-tunnin jäljiltä, mutta pahin lemu taitaa tulla kainaloideni stressihiestä.

Olen tulossa brasilialaisen jujutsun alkeiskurssille. Mielessäni olen ajatellut muiden kurssilaisten olevan kaltaisiani jumppapirkkoja, mutta lisäkseni salissa on vain Hipkon ohjaaja Rod Miranda ja kolme miestä, joista jokaisella on yllään valkoinen jujutsu-asu. Pinkissä paidassani erotun joukosta kuin tikkari lumihangella.

Brasilialainen jujutsu on itsepuolustus- ja kamppailulaji, jossa vastustaja pyritään viemään nopeasti mattoon. Pisteitä otteluissa saa lukoista ja kuristuksista.

– Laji kehittää itsevarmuutta ja antaa itseluottamusta, ohjaaja kertoo.

Brasilialaisen jujutsun ottelut näyttävät painilta, mutta lajin hallitsija voittaa yleensä muiden kamppailulajien taitajat. Siksi menestyksekkäät vapaaottelijat ovat usein taustaltaan brasilialaisen jujutsun harrastajia.

En haaveile vapaaottelusta mutta osan lajin osaajien itseluottamuksesta ottaisin mielelläni – vahvan keskivartalon lisäksi.

Lue myös: Haluaisitko aloittaa uuden liikuntaharrastuksen? Testaa, mitkä lajit sinulle sopivat

Syitä aloittaa jujutsu on monia

Ohjaaja aloittaa jujutsu-tunnin kumarruksella. Lämmittelyn jälkeen on tekniikkatreenien vuoro. Koska kyseessä on kamppailulaji, kaikki tehdään pareittain. Jännitykseltäni en muista esittäytyä parilleni ennen kuin hän on jo kiivennyt polvi-istuntaan rintakehäni päälle. Selkeiden ohjeiden avulla opettelemme vuorotellen tekniikoita, joilla alla oleva pääsee pinteestä.

Puolisoani lukuun ottamatta en ole ollut näin läheisessä kosketuksessa miehen kanssa 20 vuoteen. Ihmetyksekseni ujouteni haihtuu nopeasti, kun saan käsiäni ja lantiota käyttämällä kiepautettua parini selälleen ja itseni hänen päälleen. Vaivihkaa yritän pyyhkiä huulistani jääneet huulipunatahrat hänen rintamuksestaan. Ohjeissa käskettiin riisua sukat, kellot ja korut, mutta meikistä ei puhuttu mitään.

– Ja nyt hakekaa hammassuojat, jos teillä on, ohjaaja kehottaa.

En pysty estämään hermostunutta hihitystä, kun tajuan, että kaikki muut hakevat suuhunsa suojat ja on aika kamppailla.

Käymme taas päällekkäin. Kahden minuutin aikana alla olevan pitäisi päästä mahdollisimman monta kertaa pois. 120 sekunnin jälkeen olen aivan hengästynyt, mutta seuraavaksi on minun vuoroni olla alapuolella. Onneksi lempeä parini antaa minun rauhassa harjoitella tekniikoita.

– Ihmiset tulevat jujutsuun eri syistä ja pysyvät täällä eri syistä. Jotkut haluavat mustan vyön, jotkut vain kuntoilla. Joku haluaa vain olla paikassa, jossa ei mietitä, onko laskut maksettu tai poikaystävä minulle vihainen, Rod sanoo.

Kun lopuksi taas kumarramme, olen samaa mieltä. Tunnin ajan olen miettinyt vain kamppailemista.

Lue myös: Seura.fi: Juontaja Marianne Harjula on kamppailulajeja harrastava reservin kersantti: ”On kiva näyttää omalle tyttärelle esimerkilläni mitä naiset voivat halutessaan tehdä”

X