Hyvinvointi

Meditaatiota Saharassa – löytyykö mielenrauha retriitistä?

Teksti: Anna.fi

Pienten lasten äiti repäisi ja lähti hippihenkiselle meditaatioleirille Saharaan. Avautuiko sydän universaalille rakkaudelle – ja kuinka hän pärjäsi autiomaassa ilman mukavuuksia ja puhelintaan?

Meditaatiota Saharassa – löytyykö mielenrauha retriitistä?
Kuva: Lora Vasileva

”Rakkaat, äiti ei voi soittaa teille melkein kuuteen päivään”. Vastaukseksi minua tapittivat kaksostyttöjeni neljä suurta sinistä silmää. Alkoi itkettää. En ollut koskaan ollut lapsistani erossa kymmentä päivää. Nyt olin lähdössä autiomaahan, jossa minua ei saa kukaan kiinni – ei omasta tai kenenkään muunkaan puhelimesta. Kaksiossamme tiskivuoren, leluröykkiöiden ja petaamattomien sänkyjen ympäröimänä tuo ajatus tuntui koomiselta. Minäkö olen kahden päivän päästä Saharassa?

Kun kerroin lasteni päiväkodissa, minne olen lähdössä, reaktio oli melko hämmentynyt. Ystäväni olivat innoissaan. Isäni oli sekä huolestunut että huvittunut. ”Sä olet niin mukavuudenhaluinen, miten sä siellä pärjäät?” Hyvin, vastasin. Olen mukavuudenhaluinen silloin, kun siihen on mahdollisuus. Uskon kuitenkin, että ihminen pärjää hyvin vähällä. Reilut viisi päivää menee vaikka päällään seisoen ilman sähköä, vessaa, suihkua, puhelinta, nettiä ja kauppoja. Vai meneekö?

Suorittamista pakoon Marokkoon

On maanantai, kello on hieman yli puolenpäivän. Istumme autiomaassa Erg Chebbi -dyyneillä tervetuloringissä. Silmäni totuttelevat huikeisiin maisemiin samalla, kun käymme läpi retriitin  sääntöjä.

­– Ja sitten nämä vessa-asiat. Kaivatte kuopan ja peitätte. Jos on suurempi hätä, kävelette kauas. Hyvin kauas. Ja kaivatte taas kuopan. Säiliössä leirin edessä on vähän vettä – käyttäkää  sitä harkitusti. Jos vesi loppuu, sitä ei saman päivän aikana saa mistään lisää, listaa retriitin isäntä Tom Thumb.

Olemme Road Junky Sahara -retriitissä Marokossa. Viimeiset kaksi vuotta ovat olleet enemmän tai vähemmän hullunmyllyä erilaisten mullistusten sekä lapsiarjen ja työn yhdistämisessä. Välillä olen herännyt tunteeseen, että suoritan elämääni sen sijaan, että eläisin sitä. Halusin aikalisän, jonka avulla voisin etäisyyden päästä tarkastella omia tunteitani ja toiveitani. Olisi tämän voinut varmasti tehdä muuallakin kuin Saharassa, mutta minulle juuri tämä paikka ja aika olivat oikeita.

Retriitti Saharassa: Hiekka ja maisemat ovat maagisia
Hiekka ja maisemat ovat niin maagisia, että dyynejä on pakko juosta alas etu- ja takaperin.

Ajantaju katoaa aavikolla

Jo muutaman tunnin jälkeen sekä ajantaju että kytkökset ulkomaailmaan unohtuvat. Vain harvalla on kello. Auringonnousu ja -lasku sekä ruokailut ja workshopit rytmittävät ajan kulkua.

Retriitti Saharassa: Tom, Dina ja Charlotte
Retriitin järjestäjä Tom sekä Dina ja Charlotte hengähdystauolla parin tunnin kävelymatkan aikana.

Leirissämme on ihmisiä intiaanikulttuureja tutkivista matkaajista bisnesmiehiin. On muutama äiti, joka kaipaa hengähdystaukoa. Mies, joka hakee suuntaa elämälleen avioeron jälkeen. Joku, joka haluaa oppia lisää aikidoa. On heitä, jotka tulivat meditoimaan. On reppureissaajia, jotka hakivat reitilleen ikimuistoista pysähdyspaikkaa. Monelle retriitti on ensimmäinen.

Lähtökohdilla ei ole Saharassa merkitystä. Olimmepa alun perin sitten hippejä tai juppeja, me kaikki nukumme samalla tavalla makuupussissa varpaat jäässä, kehomme on täynnä hiekkaa ja tulemme kaikki viiden päivän jälkeen haisemaan ihan yhtä pahalta.

Kokoonnumme joka ilta nuotiolle, jonka ääressä juomme shottilaseja muistuttavista kupeista marokkolaista teetä. Tähtitaivas loistaa kirkkaampana kuin koskaan aiemmin. Kun ihailen sitä, tunteet nousevat pintaan. On vasta ensimmäinen ilta ja pillitän jo lapsiani ikävöiden. Fiilis kuitenkin muuttuu, kun alamme laulaa. Brittiläinen 65-vuotias katumuusikko Lawrence soittaa kitaraa. Kaksi italialaisnaista ponkaisee ylös maasta ja alkaa tanssia suurella koreografialla. Olen äärettömän onnellinen, että saan kokea tämän hetken.

Kuva: Lora Vasileva
36 ihmisen leirimme on rakennettu berberimatoista. Kuva: Lora Vasileva

Meditaatiota, tanssia ja äänenkäyttöä

Keho rentoutetaan aamuisin meditoinnin avulla ja päivän aikana sitä haastetaan perustoimien lisäksi tanssi-ilmaisulla ja aikidolla. Retriitti haastaa päätä – hyvällä tavalla, mutta ennen kaikkea se käy jalkojen päälle. Pitää pönkiä, että pääsee dyyniä ylös. Tuoleja ei tietenkään ole, saati vessanpönttöä, jolla istuessaan mukavuudenhaluinen länsimaalainen on tottunut jalkojaan lepuuttamaan. Vain yön aikana raajat saivat levätä.

Äänenkäytön workshopissa päästelemme kimeitä ääniä. Seuraavaksi jokainen tuottaa mörinää vatsaansa tunnustellen. Kiemurtelemme hiekassa ja annamme äänen virrata. Yhtenä iltana leikimme lampaita, joiden pitää päästä paimentajan luo turvaan. Jos joku olisi sanonut minulle pari vuotta aiemmin, että löydän itseni Saharan autiomaasta ulvomassa kuin susi, en olisi osannut arvata reaktiotani. Tuossa hetkessä jokainen leikki ja harjoitus kuitenkin tuntuu maailman luonnollisemmalta asialta. Hetket ovat vapauttavia.

Retriitti Saharassa: Durward Burrell opettaa aikidoa
Durward Burrell opettaa Saharassa aikidon perustekniikoita.

Perjantai-iltana jaamme ennen päivällistä loppuringissä lyhyesti ajatuksemme siitä, mitä retriitti on meille kullekin merkinnyt. On vaikeaa tiivistää moinen tunteiden sekamelska. Sain kuitenkin sanottua sen, mitä halusin: Kiitos. Kiitos, että olen saanut oppia tuntemaan näin monta ihmeellisen mahtavaa, välittävää, hauskaa ja sydämellistä ihmistä. Olette opettaneet minua valtavasti, ja tämä oppi tulee kulkemaan kotiin mukanani.

Loppurituaali avaa sydämen

Tom Thumbille ihmisissä näkyvä muutos on asia, joka saa hänet järjestämään retriittejä vuodesta toiseen.

– Ihmiset sallivat täällä itselleen uusia mahdollisuuksia muutokseen ja sisäiseen kasvuun. He löytävät pienin askelin syvemmän yhteyden itseensä ja alkavat vähitellen muuttaa elämäänsä, hän kuvailee.

Retriitti Saharassa: Halaukset saavat uudenlaisen merkityksen
Halaukset saavat välittämisen ilmaisukeinona uudenlaisen merkityksen.

Yksi retriitin tärkeimpiä tehtäviä on rakentaa reilun viiden päivän aikana luottamusta ja intiimiyttä ryhmän keskuudessa.

Kaikki tämä huipentuu sinä aamuna, kun on takaisin paluun aika. Thumb pyytää meitä kokoontumaan kahteen riviin vastatusten. Hän halaa meistä jokaista vuorollaan ja lähettää kunkin kulkemaan ihmisten muodostaman tunnelin läpi. Laulamme laulua, jossa kerrotaan, miten enkelit kulkevat kehossamme. Sanoista huolimatta rituaalilla ei ole hengellisiä kytköksiä – enkelit symboloivat sitä, mitä kaunista meissä jokaisessa on.

Jokainen vuorollaan halaa, silittää ja johdattaa eteenpäin henkilöä, joka kulkee silmät kiinni toisten keskellä. Joillakin itku tulee ulos niin valtoimena, ettei laulaminen onnistu. Kyseessä on rituaali, jonka Thumb pitää aina, kun retriitti Saharassa päättyy.

– Tämä on tilaisuus todella avata sydämensä vastaanottaakseen rakkautta. Se on monelle aluksi suuri haaste, mutta kun tämä aalto alkaa kulkea ihmiseltä toiselle, jokainen sulaa sen vaikutuksen edessä.

Teksti: Elina Järvi
Kuvat: Elina Järvi ja Lora Vasileva

Lue myös:

Retriitillä Saharan autiomaassa – Joogaa, aikidoa ja tanssia
Meditaatiosta mielenrauhaa
Oivalla itsesi onnelliseksi – Lue 11 oivallusta elämästä
Onnellisuus ja läsnäolo – 10 ajatuksia herättävää lausetta

X