Rentoutuneeseen lomatunnelmaan voi jäädä töihin paluun jälkeenkin.
Hyvinvointi

Mindfulness-gurun vinkit rentouttavaan lomaan ja lomalta paluuseen

Oletko pitkästynyt lomalla? Ei hätää, asiantuntijan mukaan loma on onnistunut, jos ehdit vähän tylsistyäkin. Tässä ohjeet stressittömään lomaan ja virkistyneeseen töihin paluuseen.
Teksti: Sanna Wirtavuori Kuvat: iStock

Näillä ohjeilla nautit lomasta täysin siemauksin ja palaat töihin rentoutuneena ja  levänneenä. Mindfulnes-pioneeri, MBSR-kouluttaja Leena Pennanen antaa ohjeet hyvään lomaan ja virkistyneeseen töiden aloitukseen.

Ennakkosuunnitelmat ovat tärkeitä

Ennen lomaa voi tehdä ihania lomasuunnitelmia ja nauttia niistä jo etukäteen, mutta kannattaa jätttää myös tyhjiä päiviä lomayllätysten varalle. Arki on usein niin aikataulutettua, joten juuri mikään ei tunnu enemmän lomalta kuin se, että kukaan ei vaadi sinulta yhtään mitään.

Hyvää valmistautumista lomaan on myös ymmärtää, että loma ei aina menekään aivan käsikirjoituksen mukaan. Kokeile päättää, että tänä vuonna et jumitu suunnitelmiin: jonkin menon peruuntuminen voi olla myös uusi mahdollisuus tai vaikka ihan ylimääräinen vapaahetki.

Aina joku linkki pettää

Lomalla tapahtuu usein samoin kuin elämässä: aina ei käy niin kuin haaveillaan. Silloin ei kannata voivotella, että ”miksi tämä meni näin” ja ”apua, nyt ei olekaan kivaa”. Kaatuneiden suunnitelmien harmittelu synnyttää vain mielipahaa ja stressiä. Anna itsellesi lupa muuttaa aikatauluja. Nollaa tilanne ja tee hetkessä entistä ehompi suunnitelma. Mitä haluaisit tehdä juuri nyt, mikä on parasta juuri tässä hetkessä?

Kaikki uuden tekeminen ja näkeminen tuottaa viehätystä, mutta liiat virikkeet voivat myös stressata. Vaarana on, että ihminen ajautuu mielenkiintoisten tekemisten oravanpyörään: koko ajan pieni jännityksen tunne ja meno hengästyttää lähes fyysisesti, aivan kuten työssäkin.

Anna siis hetkittäin kehon ja mielen rauhoittua. Katkaise ”haluan vielä tuota” -kierre ja  järjestä tietoisesti ”ei mitään uutta” -hetkiä. Kävele luonnossa tai kaupungilla menemättä erityisesti mihinkään, istu kahvilassa, pysähdy tuijottelemaan merenlahdelle ja ole vain.

Älä toimi liikaa lasten tai perheen ehdoilla. Myös lapset ja puoliso voivat uupua jatkuvaan kiinnostavaan ohjelmaan. Ei koko ajan tarvitse olla hirveän kivaa. Jos lomalla on välillä tylsää, se on vain hyvä merkki. Pitkästyminen jättää tilaa jollekin oikeasti uudelle.

Elämä jatkuu loman jälkeenkin

Mikäli osasit lomalla hetkittäin rauhoittua ja jopa vähän tylsistyä, niin yritä siirtää sama oppi jokapäiväiseen arkeen. Järjestä kalenteriisi  lyhyitä pysähtymisen ja rauhoittumisen hetkiä.  Varaa itsellesi edes muutamia minuutteja päivässä, jolloin vain olet.  Jo minimeditaatio ja rauhallinen hengittämiseen keskittyminen auttavat jaksamaan paremmin.

Suhtaudu lomamoodilla myös siihen, että hyvät suunnitelmat voivat mennä tulevaisuudessakin pieleen. Älä ota muutoksista stressiä, sillä muutos kuuluu elämään.

Itse asiassa loma ja elämä ovat aika lailla sama asia. Lomakin on elämää.

Lue myös:

Mindfulnes auttaa: Viisi pientä asiaa, jotka sinun pitäisi tehdä joka päivä

Meditaatiosta mielenrauhaa

Stressi haltuun Mindfulnesin avulla

X