Hyvinvointi

Nyrkkeilijä Eva Wahlström on naisten laskuvarjohyppytapahtuman tähti

Teksti:
Anna.fi
www.evawahlstrom.net

Laskuvarjohyppäämistä harrastavat naiset valtaavat Hangon taivaan 30.6.–4.7.2008. Pimp My Fly -boogie on ensimmäinen Suomessa järjestettävä naisille suunnattu laskuvarjourheilutapahtuma. Viikon tunnetuin laskuvarjoilija on tandemhypyn hyppäävä nyrkkeilyn kymmenkertainen Suomen mestari Eva Wahlström.

Mitä kuuluu Eva Wahlström?

”Kiitos, hyvää kuuluu. Mieltä painaa tosin, ettei vuoden verran vaivannut selkäni ole vieläkään ihan kunnossa. Loukkaantuminen on urheilijalle aina synkkä juttu. Mutta muuten menee mukavasti.”

Voitit keväällä kymmenettä kertaa nyrkkeilyn SM-kultaa. Onneksi olkoon, mitkä fiilikset?

”SM-voitto oli minulle tosi tärkeä. Selkäni on vihoitellut viime kesästä saakka, joten en voinut treenata kisoihin juuri muuten kuin vedessä. Päätös osallistua kisoihin tehtiin viime tipassa, kun sain fysioterapeutiltani luvan kisata. Voiton jälkeen itkin kuin pikkulapsi. Haaveeni on ollut, että voittaisin kymmenen SM-kultaa putkeen. Nyt se toteutui, vaikka osallistuminen olikin pieni riski.”

Olet ottanut vastaan haasteen hypätä tandemlaskuvarjohypyn, miltä tuntuu?

”Minulla ei ole lajista mitään kokemuksia, enkä vielä tiedä mitä odottaa. Olen nähnyt lajia tähän asti vain telkkarista, joten on hienoa saada mahdollisuus kokeilla itse. Laskuvarjohyppy on sellainen juttu, joka täytyy joskus tehdä – erityisesti siksi, että isoveljeni ei ole koskaan hypännyt, vaikka haluaisi.”

Mitä kesääsi kuuluu laskuvarjohypyn ohessa?

Kuva: Ahti Kangas / www.kusti.net

”Alkukesään kuuluu jo paljon kaikenlaista. Kesäkuun ensimmäisellä viikolla olin Taideteollisen korkeakoulun sisustusarkkitehtuurin ja huonekalusuunnittelulinjan pääsykokeissa. Oli huikeaa päästä kokeiden viimeiseen vaiheeseen asti. Olen ekaa kertaa löytänyt asian, joka kurinalaisen treenaamisen ohella todella kiinnostaa.

Kesäkuun toisella viikolla olemme kiertäneet Suomen kaupunkeja Nintendo Wii -nyrkkeilypelin SM-kisojen karsinnoissa. Myöhemmin kesän aikana suunnitelmissani on ajaa moottoripyöräkortti. Kaikki muu riippuukin sitten selkäni kunnosta. Syksyllä on nyrkkeilyn MM-kisat, mutta vielä en tiedä, pystynkö treenaamaan niihin.”

Hyvää hyppyä eli Blue Skies, Eva!

Evan fiiliksistä tandemhypyn jälkeen kuullaan heinäkuun alussa. Laskuvarjourheilusta kiinnostuneet ovat lämpimästi tervetulleita tutustumaan lajiin Pimp My Fly -viikolla. Hangon lentokentällä voi seurata päivittäistä hyppytoimintaa ja laskuvarjon pakkaamista, ja kaupungin keskustan lähellä sijaitsevalla Bellevuen rannalla voi katsella näytöshyppyjä.

Lisätietoja:

Eva Wahlström
Pimp My Fly -boogie
Suomen Laskuvarjokerho ry
Nintendon Wii Nyrkkeilyn SM-kilpailut

Laskuvarjohyppykuva: Ahti Kangas

X