Hyvinvointi

Nyt annetaan stressille kyytiä

Teksti:
Anna.fi

Kuinka ihanaa onkaan tuntea itsensä vihdoin vapaaksi taakasta! Antaa askelten kuljettaa ja ajatusten viedä. Kuinka kevyt on kulkea, kun mielen päällä ei muhi minkään maailman murheita tai oman kylän ongelmia. Uuvuttavasta stressistä selviytyjä – se, joka kokee stressin viimein lauenneen ja päästäneen ruumiin ja sielun vapaaksi kahleista, tietää tämän tunteen.

Nyt annetaan stressille kyytiä

Takana voi olla ehkä vuosien sinnikästä uurastamista ja pinnistyksiä vaatinutta puurtamista. On sumeita muistikuvia ajasta, jolloin kaikkea tehtiin kuin liukuhihnalla, kunnes se hihna sitten kerran on katkennut: on tullut täydellinen pysähdys. Stressi on selättänyt ja painanut alleen.

Stressaantunut sotkeutuu arjen verkkoihin ja jää kiinni sen katiskoihin

Stressantunut ihminen pyristelee aikansa stressioireita vastaan. Ne itävät ensin aikansa ja juurtuvat kunnolla ihmismieleen ja ruumiiseen. Stressioireiden ollessa vasta aavistuksenomaisia stressaantunut ihminen voi hyvinkin pysäyttää tilanteen kehittymisen. Hän voi vapauttaa itse itsensä varsin vähäisinkin ponnistuksin. Jos hän kulkee vesillä varomattomasti, eikä katsele karikkoja, tilanne saattaa karata käsistä. Stressaantunut ihminen sotkeutuu elämän vesille laskettuihin verkkoihin. Hän jää kiinni katkerasti arjen katiskaan ja tarvitsee lopulta avukseen ulkopuolista tahoa päästäkseen jälleen vapaille vesille.

Jos stressistä voisikin vapautua pelkästään pieniä terhakannäköisiä stressipalloja viisi minuuttia päivässä puristelemalla, ei Suomessa taidettaisi kärsiä moisesta stressivaivasta enää ollenkaan. Valitettavasti stressi on kuitenkin kaverina niin vaativa, ettei sen tekemien solmujen avaaminen käy viidessä minuutissa – saati sitten pelkällä pallopelillä.

Stressistä vapautuminen vaatii omaa tahtoa ja voimia

Stressistä vapautuminen vaatii paitsi fyysistä niin myös psyykkistä voimaa, jota ei löydy minkään valtakunnan tiskeiltä. Kaiken on lähdettävä liikkeelle omasta itsestä ja omien voimavarojen sallimissa rajoissa. Ongelmaksi muodostunee stressaantuneen vähiin käyneet voimavarat, joiden takaisinsaamiseksi voi tarvita useammankin tovin aikaa.

Stressin selättäminen vaatii oman asenteen muutosta ja oman senhetkisen elämäntavan yleistä uudelleenjärjestämistä. Todellakin helpommin sanottu kuin tehty! Ihminen, joka on perustanut elämänsä joihinkin puitteisiin vuosikymmenten kuluessa, ei yksinkertaisesti voi kyhätä hetkessä uusia puitteita uudenlaisen elämänpiirinsä avaamiseksi. Stressiloukkuun jäänyt voi kuitenkin kartoittaa ne tekijät, jotka ovat hänet ahdistavaan tilanteeseen johtaneet. 

Kuinka tähän on jouduttu?

Stressille kyytiä

Mitä kaikkea lähimenneisyydessä on tapahtunut? Millaisia muutoksia ihminen on kokenut? Mitä uutta elämään on tullut viime kuukausina tai vuosina? Onko jokin vanha  – tuttu ja turvallinen – saanut kenties väistyä uuden tieltä ja aiheuttanyt ehkä näin vanhojen perusteiden täydellisen kulumisen?

Kiire, paineet, suorittamisen paine eri tilanteissa, odotukset, vaatimukset ja haasteet ovat kolkutelleet ajan myötä eri tahoilta – mutta missä suhteissa? Mihin ihminen on sijoittanut riman ja kuinka hän on halunnut sen ylittää? Kysymysten tulva voi yllättää, mutta mitä enemmän kysymyksiä, sitä enemmän vastauksia. Rohkeasti siis vapautumaan stressiloukusta ja tekemään oman elämän täysremonttia!

Oman elämän täysremontti alulle

Kun laatii jonkinlaisen kartan omista elämänpoluistaan, pääsee melko varmasti stressin jäljille. Polkujen varrella saattaa valjeta moni pimennossa lymyillyt seikka, joka auttaa puolestaan avaamaan niitä ensimmäisiä umpisolmuja loukkuun jääneen elämässä. Muutokset aiheuttavat usein stressiä ja stressi puolestaan himoaa taas uusia muutoksia. Ihminen joutuu sopeutumaan sekä ennen että jälkeen mitä todennäköisimmin muutosten virrassa kulkemiseen pitemmän ajanjakson kuluessa. Onneksi ihmisluonto on sopeutuvainen. Ovathan ruumis ja mieli jo sopeutuneet molemmat stressin tuomiin muutoksiin, joten miksei se toimisi päinvastaisessa tapauksessakin.

Ystävien ja läheisten tuki on korvaamatonta. Stressiloukkuun jääneestä saattaa tuntua siltä, että hän menettää elämänsä hallinnan lopullisesti joutuessaan luomaan kokonaan uusia puitteita elämälleen. Tämä on kuitenkin vain pelkkää harhaa. Itse asiassa stressin myötä ihminen on oikeastaan jo menettänyt elämänsä hallinnan ja sen hallitsemattomampaan tilanteeseen on enää vaikea päästä.

On vain yksi suunta – ylöspäin!

Stressille kyytiä

Kerran pohjalle pudonneella on vain yksi suunta: ylöspäin! Positiivisten ja kaikin puolin myönteisesti elämään suhtautuvien ihmisten ympärillä olo auttaa ihmistä löytämään elämälleen mitä pikimmin uusia oksia, joihin on helpompaa tarttua.

Joskus asioiden läpikäyminen toisen – ulkopuolisen osapuolen – avulla saattaa tuntua lohdullisemmalta kuin se, että levittelisi elämäänsä kaikkein läheisimpien kuultavaksi. Jos tilanne on tämä, yhteys kannattaa ottaa vaikkapa oman työpaikan tai opinahjon terveyspalveluja hoitavaan tahoon.

Työmyyrän stressireaktio voi  pahimmillaan johtaa kuukausien sairaslomaan. Opiskelijan stressikausi voi hyllyttää opinnot hyvinkin pitkäksi aikaa. Motivaatio voi olla hukassa kuukausia tai pahimmassa tapauksessa vuosia.

Ihminen saattaa käydä stressituskassaan olotilansa äärirajoilla ja selvää onkin: mitä kauemmin sama tilanne on päällä, sitä syvempiä ovat haavat ja sitä vaativampaa kaikesta toipuminen. Jos stressinpoikanen tuntuu jo hivuttautuvan olkapäällesi, on vapautumistaistoon hyvä käydä tässä ja nyt. Saatat saada sen vielä hyvinkin itse häädettyä harteiltasi, kun otat sitä reippasti niskasta kiinni ja annat sille kyytiä.

 

Teksti: Nina Pietiläinen

X