Oletko nuuskija? Lue, milloin uteliaisuus menee liian pitkälle!
Uteliaisuus on ihmisen elämää eteenpäin vievä voima. Mutta milloin se menee liian pitkälle? Onko ihan normaalia kurkistaa kylässä pyykkikoriin? Kukapa meistä ei olisi tirkistelynhaluinen. Siitä kertoo esimerkiksi tosi-tv-ohjelmien suuri suosio. Eikä pienessä tirkistelyssä mitään pahaa olekaan, mutta milloin nuuskiminen menee liian pitkälle?
Peritty piirre
– Uteliaisuus on elämää eteenpäin vievä voima, kertoo psykologian tohtori Christian Hakulinen Helsingin yliopistosta.
Hänen mukaansa uteliaisuus on ihmisille luontaista käyttäytymistä, jota ohjaavat perimä, ympäristö ja näiden vuorovaikutus. Uteliaiden vanhempien lapsesta tulee todennäköisemmin utelias kuin ei-uteliaiden vanhempien lapsesta.
– Se on siis samalla tavalla perinnöllistä kuin pituus, paino ja muut persoonallisuuden piirteet, Hakulinen sanoo.
– Toiset ihmiset ovat esimerkiksi kiinnostuneempia siitä, miten asiat toimivat, kun taas toiset siitä, minkälaisia muut ihmiset ovat.
Uteliaisuus kalskahtaa korvissa helposti negatiiviselta piirteeltä, mutta Hakulinen on toista mieltä. Hänen mukaansa yksittäisissä tapauksissa uteliaisuudesta voi olla haittaa, mutta yleisellä tasolla asia on päinvastoin.
– Korkeampi uteliaisuus on tutkimuksissa yhdistetty esimerkiksi hyvään akateemiseen suoriutumiseen ja älykkyyteen.
Sairaalloista?
Milloin uteliaisuus sitten menee liian pitkälle? Hakulisen mukaan varsinaista rajaa viattoman ja haitallisen uteliaisuuden välille ei voida määritellä. Usein ympäristön reaktiot kuitenkin asettavat uteliaisuudelle rajan.
– Voidaan ajatella, että siinä vaiheessa, kun uteliaisuus tuottaa itselle tai ympäristölle ongelmia, voi olla hyvä pohtia, onko omasta uteliaisuudesta haittaa. Yksittäinen ihminen saa kuitenkin periaatteessa olla niin utelias kuin haluaa.
Koska uteliaisuus on ihmisen sisäänrakennettu piirre, sitä voi olla hankala kitkeä pois.
– Ihminen voi toki oppia uusia käyttäytymismalleja. Facebookissa toisten profiileita tutkiva voi esimerkiksi päättää, että kuluttaa siihen aikaa vain kaksikymmentä minuuttia päivässä.
– Ensin on kuitenkin itse tiedostettava ongelma.
Vertailun vuoksi
Mistä valtava uteliaisuus sitten johtuu? Eihän voi olla kovin kohteliasta tarkistaa kaverin pyykkikorista, minkä kokoisia farkkuja tämä käyttää?
Ihmisen käytös yksittäisessä tilanteessa voi Hakulisen mukaan johtua kymmenistä eri asioista, joten mitään yleispätevää siitä, miksi joku esimerkiksi penkoo tuttavansa tavaroita, ei pystytä sanomaan.
– Me eroamme lähtökohtaisesti siinä, kuinka uteliaita olemme. Äärimmäisen korkean uteliaisuuden taustalla olevia erityisiä tekijöitä ei ole tutkimuksissa havaittu.
Hakulisen mukaan joissain tilanteissa voi olla kyse myös sosiaalisen vertailun tarpeesta, joka meillä kaikilla ihmisillä on sisäänrakennettuna. Siinä tarkastellaan muun muassa sitä, missä me olemme sosiaalisessa hierarkiassa.
– Vaikka tämä ominaisuus on meissä kaikissa, jollakin se ilmenee vahvemmin kuin toisella.
Psykoterapeutti Jakim Pakarinen on samoilla linjoilla: nuuskijalla voi olla lukuisia erilaisia motiiveja, mutta vertailu on niistä yksi.
– Usein jos ihminen on epävarma itsestään, hän haluaa verrata itseään muihin.
Hänen mukaansa epävarmuus parisuhteessa voi ruokkia myös mustasukkaisuutta, joka puolestaan saa tonkimaan esimerkiksi kumppanin puhelinta.
– Äärimmäisissä tapauksissa voi olla kyse myös pakonomaisesta tarpeesta.
Uteliaan paratiisi
Googlen hakukenttä on nykyään portti lähes kenen tahansa jäljille. Myös sosiaalisessa mediassa on pilvin pimein mielenkiintoisia profiileja ja kuvia: ex-miehiä, vanhoja koulukavereita ja julkkiksia. Onko sosiaalisen median kasvu lisännyt ihmisten uteliaisuutta?
– Luotettavia tutkimuksia siitä ei vielä ole. Ihmisen persoonallisuuden on tosin havaittu olevan sen verran pysyvä, että on hyvin epätodennäköisestä, että sosiaalisen median jatkuvakaan käyttäminen tekisi ihmisistä sen uteliaampia, Hakulinen pohtii.
– Se kuitenkin tarjoaa uteliaille ihmisille uuden väylän toteuttaa omaan uteliaisuuttaan.
Facebookin ja tosi-tv-ohjelmien kautta on helppo kurkistaa toisten elämään, blogeista puhumattakaan.
– Tirkistely on yksi uteliaisuuden ilmenemismuoto, mutta tirkistelyssä voi olla muitakin motiiveja kuin uteliaisuutta.
Hakulinen mainitsee yhdeksi syyksi vertailun tarpeen. Onko se siis tosi-tv:n suosion syynä?
– Voi olla sitäkin. Ihmiset ovat aina olleet kiinnostuneita ihmisistä. Ennen tarkkailtiin, mitä naapurit tekevät, nyt katsotaan televisiosta, miten jonkun talon putkiremontti etenee.
Henkilökohtainen
Moni Annan lukijapaneelin kyselyyn vastannut kertoi, että tuntuisi todella epämiellyttävältä, jos tietäisi jonkun tunkeutuvan henkilökohtaiselle alueelle ja tutkivan esimerkiksi kaappeja tai laskupinoja salaa. Miten suhtautua lähipiirissä oleviin nuuskijoihin?
– Tällaisen henkilön kanssa kannattaa tietenkin keskustella siitä, että hänen uteliaisuutensa tuntuu epämiellyttävältä, Hakulinen sanoo.
Hän myös huomauttaa, että mikäli haluaa pitää omasta yksityisyydestään kiinni, on hyvä miettiä etukäteen, kuinka paljon itsestään haluaa paljastaa ihmisille, joiden tietää olevan erittäin uteliaita.
– Kannattaa olla tarkkana, mitä sosiaalisessa mediassa jakaa, koska sieltä on hyvin vaikea saada tietoa pois.
Kaikkia eivät uteliaat haittaa. Muutama lukijapaneeliin vastanneista kertoi olevansa jopa imarreltu, jos joku tutkisi heidän asioitaan.
– Ihmisten välillä on tietenkin eroja myös siinä, kuinka ulospäin suuntautuneita he ovat. Osalle voi olla myös luontevampaa paljastaa itsestään enemmän asioita tuntemattomille.
Lukijapaneelissa jotkut kertoivat, että ystävyys oli loppunut toisen liian pitkälle menneeseen uteliaisuuteen. Niin, toteaahan vanha sanontakin, että uteliaisuus se kissankin tappoi. Hakulinen myöntää, että yksittäisissä tapauksissa liialla uteliaisuudella voi olla haittaa sosiaalisissa suhteissa, mutta tieteen näkökulmasta kissa olisi vielä hengissä.
Teksti: Elisa Hurtig
Kuva: Bulls Press
Anna 45/2014
Kommentit
Virkistä viikkoasi Annalla!
Katso tarjous