Hyvinvointi

Päästä irti murehtimisesta

14.10.2014 Teksti: Anna.fi

Murehtija on aina huolissaan. Turhasta murehtimisesta kannattaa kuitenkin opetella eroon, sillä se voi johtaa mielen tai kehon sairastumiseen.

Päästä irti murehtimisesta

Me kaikki sorrumme silloin tällöin huolehtimaan ja murehtimaan, mutta joillekin vatvomisesta tulee toinen luonto. Psykologit käyttävät taipumuksesta nimitystä ruminointi.

Vakavaksi asian tekee se, että asioiden murehtiminen ja märehtiminen on varsin epäterveellistä. Synkät ajatukset muuttuvat herkästi negatiivisten tunteiden sylttytehtaaksi, ja ruminointi voi alkaa oireilla esimerkiksi pitkittyneenä masennuksena.

Se saattaa olla myös fyysinen terveysriski: murehtijat elävät lyhyemmän elämän ja sairastuvat useammin. Heille kehittyy herkemmin ongelmia päihteiden ja syömisen hallinnan kanssa.

Perinteenä synkistely

Miksi jotkut vain murehtivat ja toiset osaavat katsoa valoa kohti vaikka porakaivon pohjalta? Hyvä kysymys, johon ei ole yksiselitteistä vastausta, toteaa psykologi Lea Polso.

”Murehtimistaipumus voi kehittyä elämän vastoinkäymisten myötä. Taustalla voi olla jokin traumaattinen tapahtuma tai syvempi psykologinen pulma.”

Myönteinen elämänasenne vaatii ravinnokseen tulevaisuudenuskoa ja toiveikkuutta, luottamusta siihen, että elämä kantaa. Silloin ihminen uskoo pärjäävänsä, kunhan vain parhaansa yrittää. Jos tällaisia voimavaroja on hyvin vähän, tulevaisuus alkaa näyttää pelottavalta. Kun murehtija näkee sadepilviä sinisellä taivaalla, häntä ajaakin ehkä syvälle juurtunut hätäännys, joka sävyttää sitä, miten hän tulkitsee ja ennakoi asioita.

Jotkut ihmiset taas ovat oppineet hakemaan murehtimispuheen avulla kuulluksi tulemista ja vahvaa kontaktia keskustelukumppaniin.

”Tai sitten kyseessä voi olla sukupolvelta toiselle siirtyvä, perheen sisälle juurtunut tapa luoda yhteenkuuluvuuden tunnetta dramaattisuudella ja voivottelulla”, Polso kertoo.

Suomalaisessa kulttuurissa pessimismi ja pieni kyynisyys saavat usein vastakaikua sosiaalisissa tilanteissa. Jo musiikkiperinteemme paljastaa, että juuri dramaattiset ja raskaat tunteet ovat meille merkityksellisiä ja oikeita.

Kun suomalainen on iloinen ostettuaan talon, hän saattaa todeta synkkänä, että nyt alkoi velkavankeus. Avoin ilon ilmaiseminen voitaisiin tulkita kerskailuna.

Kenen ongelma?

Polso neuvoo murehtijan läheistä pohtimaan rehellisesti, kenen ongelmasta oikeastaan on kyse. Kärsiikö murehtija itse, vai ärsyttääkö hänen asenteensa minua?

”Elämme positiivisuushybriksen aikaa. Onnellisuus ja sen tavoittelu ovat muuttumassa jonkinlaisiksi standardeiksi, vaikka elämä on muutakin kuin auringonpaistetta”, Polso sanoo.

”Kaikki ihmiset eivät ole harja hulmuten elämän kukkaniityllä iloisesti kirmaavia hevosia. Osa on muulityyppejä, he kulkevat erilaisessa maisemassa, erilaisella asenteella. Heidän voimansa ja sitkeytensä on erilaista. Tätä erilaisuutta voi oppia suvaitsemaan ja hyväksymään.”

Ehkä murehtija ei olekaan se, jonka tarvitsee muuttua. Murehtijan läheinensen kannattaa opetella suojautumaan tunteiden tarttumiselta.

”Voidaan kulkea samaa katua, toinen vain kulkee aurinkoista ja toinen varjoista puolta. Toista ei tarvitse raahata väkisin aurinkoon, eikä itse tarvitse mennä varjoon.”

”Meissä herää helposti besserwisser, joka tietää, mikä on toiselle ihmiselle hyväksi, mitä hänen pitäisi tehdä ja miten ajatella. Besserwisseröinti herättää kuitenkin usein vain vastarintaa.”

Murehdi viisaammin

Murehtijan ongelmista yksi on se, että hän ei pysy nykyhetkessä. Hän joko murehtii tulevaa tai märehtii menneitä.

Apua voi löytyä nykyhetkeen pysähtymisestä. Erilaiset mindfulness-harjoitukset, joissa opetellaan pysymään läsnä tässä hetkessä, voivat auttaa päästämään irti murheajatuksista ja viivähtämään hyvissä kokemuksissa. Tunteetkin voi oppia näkemään vain tunteina, mielen harhanomaisena sisältönä.

Lentokone ei ole vielä pudonnut, eikä se ehkä putoakaan. Pelko on syntynyt ennen aikojaan, tyhjiössä. Kun huoli syntyy, sitä voi tarkkailla neutraalisti ja päästää sitten irti, lähtemättä itse mukaan.

”Voi myös miettiä, miten voisin jalostaa ja käyttää hyväkseni tätä taipumustani, jossa olen niin mahdottoman hyvä”, Polso ideoi.

”Voi opetella murehtimaan viisaasti. Siitä voi ottaa irti iloa ja vapautta: jos kerran kaikki menee kuitenkin päin mäntyä, niin saman tienhän voi jättää liian varovaisuuden ja tähdätä asioissa aika korkealle.”

Polson mukaan sekin, että murehtijan maailmankuvaa ei ala liiaksi päivitellä, voi auttaa häntä pitämään murheen sopivassa mittakaavassa. Amatöörivoimin ei liioin kannata lähteä kovin pitkälle analysoimaan, mikä murehtijaa vaivaa.

”Murehtimistaipumukseen ei kannata suhtautua diagnoosina – kaikenlaiset dramaattiset nimeämistavatkin vain vahvistavat siihen liittyvää tunneviritystä”, Polso sanoo.

”Voi ajatella yksinkertaisesti niin, että kyseessä on pelkkä tottumus, tapa. Tapoja voi muuttaa.”

Teksti: Nina Sarell
Kuva: Colourbox

Kotilääkäri 9/2014

Lue myös

Suosittelemme