Hyvinvointi

Päivittäinen työmatka voi lisätä hyvinvointia arjessa – viisi naista kertoo, mitä he ovat oivaltaneet työmatkastaan

Rauhallinen ajatusten tunnusteluhetki vai tehokas vauhdinotto alkavaan päivään? Arkinen työmatka voi parhaimmillaan lisätä henkistä tai fyysistä hyvää oloa. Viisi naista kertoo valinnoistaan.

Teksti:
Kaisa Pastila
Kuvat:
Mirva Kakko, Suvi Elo

Farmaseutti Sari Forsgren, 54, pyöräilee työmatkansa Masalasta Kirkkonummen keskustaan. Työmatkan pituus: 7 km. Matka-aika: 18 min.

Rauhallinen ajatusten tunnusteluhetki vai tehokas vauhdinotto alkavaan päivään? Arkinen työmatka voi parhaimmillaan lisätä henkistä tai fyysistä hyvää oloa. Viisi naista kertoo valinnoistaan.

Sari Forsgren: ”Nautin pyörän antamasta vapaudesta”

”Pyöräilyssä parasta on vapaus. Jo pienenä inhosin bussipysäkillä maleksimista. Asuimme maalla. Muistan kylmät ja pimeät aamut, kun odotin koulubussia. Pyörän päällä olen heti matkalla.

Laitan herättyäni suoraan treenivaatteet päälle. Aamupalan jälkeen lähden matkaan.

Työmatkani on juuri sopivan pituinen pään nollaamiseen kotiasioista ja siirtämiseen alkavaan työpäivään. Tykkään ajaa reippaasti. Hengästyn ja saan pienen hien. Tunnen, kuinka kroppani herää. Elämäntapani on muutenkin liikunnallinen. Käyn jumpissa 3–5 kertaa viikossa ja talvisin hiihdän.

Perillä apteekissa otan nopean suihkun, meikkaan, laitan hiukset ja puen päälleni kaapissa odottavat työvaatteet. Olo on joka kerta loistava. Pyöräilystä saa aina palkinnoksi endorfiiniryöpyn.

Työpäivän jälkeen minulla olisi mahdollisuus tehdä pidempi treeni pyörällä, mutta usein menen kuitenkin suorinta tietä kotiin. Tiedän, että minua odotetaan jo. Mieheni isä, joka on 90, asuu naapurissamme. Olemme hänen omaishoitajiaan. Myös pieni koiramme kaipaa ulkoiluttajaa.

Sain juuri syntymäpäivälahjaksi ihanan maantiepyörän, Bianchin. Olen nauttinut uudesta menopelistäni enemmän kuin kuvittelin etukäteen. Myönnän viimeistään nyt, että pyöräily on välineurheilua.

Huonompia kelejä varten minulla on toinen, järeämpi pyörä, poikani maastopyörä. Jos kuitenkin sataa kaatamalla tai pakkanen menee yli viiden asteen, siirryn julkisten käyttäjäksi tai liftaan mieheni autokyytiin.

Säilytän pyöriä sisällä kotona tyttäreni huoneessa, joka jäi sopivasti tyhjäksi tänä syksynä, kun hän lähti opiskelemaan. Vaihdepyöriä on pakko pitää lämpimässä.

Apteekkipäivät ovat niin täynnä pirinää ja pärinää, että haluan viettää työmatkani hiljaisuudessa. Sitä paitsi olisi turvallisuusriski viilettää liikenteen seassa napit korvilla. Minulla pitää olla kaikki aistit käytössäni. Eniten pelkään luuripäisiä, tummiin pukeutuneita koiranulkoiluttajia, jotka pimeinä aamuina ja iltoina ilmestyvät tyhjästä eivätkä kuule soittokelloani.”

Lue myös: Työmatkapyöräily säästää aikaa ja rahaa ja lisää hyvinvointia! 10 vinkkiä pyöräilijälle

Bitta Söderblom: ”Vaikutun merestä joka aamu”

Sosiaalipsykologi Bitta Söderblom, 56, kävelee työmatkansa Helsingissä. Työmatkan pituus: 2,5 km. Matka-aika: 29 min.
Sosiaalipsykologi Bitta Söderblom, 56, kävelee työmatkansa Helsingissä. Työmatkan pituus: 2,5 km. Matka-aika: 29 min.

”Kävelen työmatkani, koska rakastan ulkona olemista ja liikuntaa. Olen ollut aina liikunnallinen. Aikaisemmin harrastin juoksemista, mutta sitten loukkasin selkäni ja siirryin kävelyyn.

Koen työmatkan vauhdinottohetkeksi. Saan tuuletettua ajatuksiani, veri lähtee kiertämään ja aivot saavat happea. Kun pääsen perille, olen valmis aloittamaan työt saman tien ja sutjakasti – en keitä edes kahvia, vaan napsautan vain tietokoneen päälle.

Matkalla töihin kuuntelen usein musiikkia. Kasvoin kuunnellen suuria orkesteriteoksia. Musiikki auttaa minua orientoitumaan alkavaan työpäivään. Olen huomannut, että Sibeliuksen 5. sinfonia on juuri sopivan pituinen välille Töölö–Lapinlahden lähde, jossa työhuoneeni sijaitsee. Saatan kuunnella myös Yle Puhetta.

Olen valinnut reitin, joka kulkee mahdollisimman kaukana isoista väylistä – välttelen taustamelua, tiedän sen stressitekijäksi. Joka aamu, kun kävelytie tulee rantaan, veden äärelle, vaikutun merestä. Se on aina erilainen. Kun tuuli käy mereltä päin, ihailen mahtavaa aallokkoa.

Havainnoin myös vuodenaikojen vaihtumista. Keväällä on aina yhtä erityistä kuulla sulavan jään ääni: palaset kilisevät toisiaan vasten. Toukokuussa taas havahdun lintujen lauluun: Onpa hurjan ihanaa melua! Mutta jokaisessa vuodenajassa on oma hienoutensa. Talvisin voi ihailla esimerkiksi kuutamoita.

Tykkään työstäni Mieli ry:ssä. Kehitämme perheiden käyttöön erilaisia ennaltaehkäiseviä työmuotoja. Kävellessäni huomaan usein miettiväni sitä, miten mielekkääksi koen oman työni ja miten onnekas olen siinä suhteessa. Työhöni kuuluu myös paljon reissaamista. Jos olen edellisenä päivänä istunut tunteja lentokentällä tai junassa, kävelyrutiiniin palaaminen tuntuu aina ekstrahyvältä.

Kotimatkalla suljen työpäiväni pakettiin. Puran mielessäni, mitkä asiat toimivat tänään. Kertaan myös päivän aikana saamiani oivalluksia tai ratkon jotain eteen tullutta ongelmaa. Kotiovella olen valmis päästämään itseni vapaalle.”

Annika Myrsky: ”Aamutunnit junassa ovat tehokkaat”

Viestintäasiantuntija Annika Myrsky, 28, junailee Turusta Espooseen töihin. Työmatkan pituus: 160 km. Matka-aika: 1 h 40 min.
Viestintäasiantuntija Annika Myrsky, 28, junailee Turusta Espooseen töihin. Työmatkan pituus: 160 km. Matka-aika: 1 h 40 min.

”Löysin keväällä mielenkiintoisen, uuden työn ja aloin kulkea junalla Turusta Espooseen. Pendelöinti on sujunut hyvin. Aamutunnit junassa ovat olleet vielä tehokkaampia kuin etukäteen ajattelin. Istun vastamelukuulokkeet korvillani ja keskityn läppäriini. Junan saapuessa Espoon Leppävaaraan kahdeksan jälkeen olen tehnyt jo pitkän siivun päivän töistäni.

Kesti pari kuukautta, ennen kuin totuin rytmiin ja aloin nukkua levollisesti – ensimmäiset viikot jännitin puoli kuuden herätystä. Nyt minulla on rutiini: aamupala valmiina jääkaapissa, työvaatteet valittuina, kahvinkeitin ladattuna. Kotimme on onneksi Turun rautatieaseman vieressä. Olen muutamassa minuutissa laiturilla. Juna lähtee aamuisin kello 6.23.

Lähes kaikki työtehtäväni ovat ajasta ja paikasta riippumattomia, ja työnantajani suhtautuu työaikaan ja etätöihin joustavasti. Työskentelen Turussa keskimäärin kahtena päivänä viikossa, ja tuolloin teen usein lyhyemmät päivät.

Aviomieheni ansaitsee kiitosta siitä, että hän on ottanut hoitaakseen pääosan kotitöistä. En ole imuroinut tai käynyt kaupassa moneen kuukauteen. Sen sijaan olen pyrkinyt pitämään kiinni jokapäiväisestä liikuntarutiinistani myös pendelöijänä. Kun pääsen kotiin kuuden maissa, lähden useimmiten lenkille tai crossfit-treeneihin. Liikunta on minulle keino palautua ja nollata aivot.

Joskus kuitenkin olo on niin nuupahtanut 12-tuntisen päivän jälkeen, että jaksan lähteä vain kävelylle. Mutta sekin tekee hyvää, kun on istunut koko päivän ja kroppa on puutunut.

Pitkä työmatka on tehnyt sen, että pidän entistä tarkemmin huolta palautumisestani. Menen ajoissa nukkumaan. En laita joka viikonlopuksi kalenteriin ohjelmaa. Jos olen jonain aamuna väsynyt, saatan nukkua osan matkasta.

Omaa mieltäni hoidan myös kehittämällä itseäni jatkuvasti. Opiskelen kaikkea mielenkiintoista, myös työn ulkopuolisia asioita. Rauhallisina päivinä saatan esimerkiksi kuunnella junassa podcasteja sijoittamisesta ja taloudesta.”

Päivi Toivonen: ”Istun hiljaa omissa ajatuksissani”

Äidinkielen ja viestinnän lehtori Päivi Toivonen, 55, autoilee Hattulasta töihin Vantaalle. Työmatkan pituus: 100 km. Matka-aika: n. 1 h.
Äidinkielen ja viestinnän lehtori Päivi Toivonen, 55, autoilee Hattulasta töihin Vantaalle. Työmatkan pituus: 100 km. Matka-aika: n. 1 h.

”Aamulla autossa matkalla töihin haluan istua vain hiljaa omissa mietteissäni – en laita edes radiota päälle. Koska töissä on hektistä ja kotona käydään murrosiän myrskyjä, on hyvä, että päivässä on aikaa omien ajatusten tunnusteluun. Mietin ihmissuhdejuttuja, lasten asioita, sukulaisten kuulumisia ja muita itselleni tärkeitä asioita. Ajaminen sujuu onneksi moottoritiellä melkein automaattisesti.

Ihmisen pitää tykätä ajamisesta, jos kilometrimittariin tulee tonni joka viikko. Olen aina viihtynyt ratissa. Kun lapset olivat pieniä, ajoin Kotkasta Helsinkiin töihin 2–3 kertaa viikossa.

Myös mieheni autoilee töihin. Kotimme sijainti Hattulassa on kompromissi: mieheni käy töissä Tampereella, itse työskentelen äidinkielen ja viestinnän lehtorina kauppaoppilaitoksessa Vantaalla.

Viime vuonna veljeni kuoli äkillisesti sairauskohtaukseen. Se oli rankkaa. Työmatkoilla tein surutyötäni: pohdin elämää ja kuolemaa ja suunnittelin grafiikan töitä veljeni muistolle – harrastan kuvataiteita. Automatkoilla oli iso merkitys selviytymiselleni.

Tänä syksynä ajatukseni ovat pyörineet esikoisen, 17, ympärillä. Hän muutti omaan asuntoonsa Tampereelle, jotta hänen on helpompi käydä ilmaisutaidon lukiota. Äidille on iso juttu, kun ensimmäinen lapsi muuttaa pois pesästä.

Paluumatkani iltapäivällä on erilainen: olen energisempi ja toiminnallisempi kuin aamulla. Soittelen työpuheluita tai kuuntelen puheohjelmia. Pikku hiljaa kierrokseni laskevat. Koti on minulle pyhä paikka. En halua viedä sinne työpaikan murheita.

Kun kerran vuodessa tulee kunnon lumimyräkkä, olen hetken valmis irtisanoutumaan. Sitten tunne menee ohi. Rakastan ajaa pois pääkaupunkiseudun ruuhkasta ja melusta. Joka päivä, kun pääsen takaisin maaseudun rauhaan, koen itseni onnekkaaksi ja olen täysin varma elämäntavastani.”

Tiina Kononen: ”Ihastelen luontoa ja graffiteja”

Projektisuunnittelija Tiina Kononen, 41, kulkee metrolla Helsingin Vuosaaresta Espoon Otaniemeen. Työmatkan pituus: 27 km. Matka-aika: 35 min
Projektisuunnittelija Tiina Kononen, 41, kulkee metrolla Helsingin Vuosaaresta Espoon Otaniemeen. Työmatkan pituus: 27 km. Matka-aika: 35 min

”Minulla on pitkä, rauhallinen aamu kotona ennen kuin lähden töihin. Olen aamuihminen. Herään jo puoli viideltä. Sitten juon kupin kahvia ja joogaan 45 minuuttia Youtube-videon naisohjaajan kanssa.

Joogaharjoitus sopii hyvin päivän alkuun, kun mieli ei ole vielä kuormittunut päivän jutuista. Yhteyden löytäminen oman kehon kanssa on helpompaa silloin kuin illalla. Valmistan myös lounaan evääksi ja puuhastelen muita kotitöitä, saatan esimerkiksi pyöräyttää koneellisen pyykkiä.

Ennen seitsemää istun jo metrossa. Kuljen Helsingin Vuosaaresta Aalto-yliopistoon Espoon Otaniemeen. Matkalla ihastelen luontoa ja Itä-Helsingin graffiteja. Bongaan myös uusia taideteoksia. Kun metro ajaa Kalasatamaan, Kulosaaren sillalta saattaa nähdä upean auringonnousun meren päällä.

Lapsuuden kotikaupungissani Rovaniemellä käytettiin paljon autoa. Siksi iloitsen säännöllisesti siitä, että Helsingissä on niin hyvä joukkoliikenne. On luksusta vain hypätä junan kyytiin ja nauttia menosta. Otan huolenpitona sen, että joku muu ajaa eikä asiakkaan tarvitse huolehtia mistään.

Matka-aika on puhtaasti vielä omaa aikaa. Kuuntelen musiikkia – Tame Impalaa, Arctic Monkeysia, Suedea – ja kirjoitan viestejä kavereille. Tykkään myös tarkkailla ihmisiä.

Olen sopinut itseni kanssa, että työasioita alan miettiä vasta, kun saavun Aalto-yliopiston metroasemalle. Voin esimerkiksi alkaa orientoitua päivän ensimmäiseen tapaamiseen.

Viihdyn etujoukoissa: Metrossa on seitsemältä vain vähän ihmisiä liikkeellä. Työpaikalla saan valita ensimmäisten joukossa sen päivän työpisteeni – meillä on monitila, jossa teemme töitä, kiinteitä työpisteitä ei ole. Nautin myös siitä ajatuksesta, että työpäivän jälkeen koti odottaa minua siistinä ja päivän treenikin on jo tehty.

Iltapäivällä suljen työt mielestäni samalla, kun lukitsen tietokoneeni takaisin kaappiin. Kotimatkalla en kuuntele musiikkia – pää on liian täynnä melua ja puhetta avokonttoripäivän jälkeen. Haluan istua vain hiljaa. Metrossa on vilkkaampaa kuin aamulla.”

X