Hyvinvointi

Pieni hetki, iso ilo – Poimi Kylli Kukkin ja muiden joogaohjaajien voimanlähteet!

Teksti:
Anna.fi

Hyvän olon hetket ovat suloisia valonpilkahduksia arjessa: hetkiä, jolloin kaikki tuntuu olevan hyvin. Kymmenen joogaohjaajaa kertoo, mistä he nauttivat ja ammentavat voimia arkeensa – joogan lisäksi.

Pieni hetki, iso ilo

1. Tanssia suihkussa

Kylli Kukk. Kuva: Timo Pyykkö/A-lehdet

”Tykkään laittaa aamulla musat soimaan ja tanssia. Minulla on suihkutilassa vanha neukkuaikainen vyöhyketerapiamatto, jonka päällä tanssin ja steppailen. Tuntuu hyvältä, kun kuminystyrät hierovat jalkapohjiani ja saavat aikaan kunnon herätyksen.

Eestiläiseen tyyliin aamu-suihkuuni kuuluu myös hunaja. Olen tehnyt hunajasta ja Himalajan ruususuolasta sekoituksen, jolla kuorin ihoni ja puhdistan kehoni ja aurani. Hunajasuola ja vyöhyketerapiamatto energisoivat kehoni, mieleni ja sieluni. Saan hyvän alun päivälleni.”

Kylli Kukk, Helsinki.
Kuva: Timo Pyykkö/A-lehdet

2. Lenkillä aamuhämärässä

Lenkillä aamuhämärässä

”Käyn muutaman kerran viikossa lenkillä ennen kuin muu perhe herää. Rakastan aamuhämärää, kun päivä on vasta alkamassa ja kaikki on vielä edessä.

Löysin juoksemisen kolmekymppisenä, kun muutimme paikkaan, jossa loistavat lenkkimaastot alkavat takapihalta. Juokseminen on alkuun vaikeaa, ja jos siitä pitää taukoa, on aloitettava uudestaan alusta. Se vaatii sitkeyttä ja sitoutumista, mutta palkitsee. On hienoa huomata jaksavansa pidempään. Askelten rytmi vie mukanaan ja pääsen tunteeseen, että voisin jatkaa vaikka kuinka kauan. Se on meditaatiota.”

Noora Lintukangas, Loviisa.

3. Miniloma saunassa

Miniloma saunassa

”Saunominen on minulle kuin miniloma: keho ja mieli rentoutuvat lämmössä ja hiljaisuudessa.

Aloin tietoisesti käyttää saunomista rentoutumiseen lukioikäisenä, kun kärsin koejännityksestä. Opiskeluaikoina halusin ehdottomasti olla kotona joka keskiviikkoilta, koska minulla oli silloin taloyhtiöltä varattu saunavuoro.

Saunassa saan etäisyyttä arjen huoliin ja murheisiin. Näen asiat usein uudessa valossa ja jaksan kohdata ongelmat paremmin.”

Tiina Parts, Turku.

4. Päiväkirja palkitsee

Päiväkirja palkitsee. Kuva: Ari Heinonen/OM-arkisto

”Joogaopettajani Aadil Palkhivala sanoo, ettei saisi valittaa. Jokainen on itse vastuussa omasta elämästään ja onnellisuudestaan.

Peiliin katsominen ei ole helppoa. Siksi aloin pitää kiitollisuuspäiväkirjaa. Aluksi se tuntui teennäiseltä, mutta alkoi vähitellen palkita. Mitä enemmän löysin kiitollisuuden aiheita, sitä enemmän niitä alkoi tulla elämääni. Mitä kiitollisempi olin elämääni, sitä onnellisemmaksi tulin.

Ikävistä asioista on joskus vaikeaa löytää kiitollisuuden aihetta. Jokaisessa asiassa on kuitenkin myös hyvä puolensa – vaikka sen tajuaa usein vasta vuosien jälkeen.”

Marjaana Mäkelä, Helsinki.
Kuva: Ari Heinonen/OM-arkisto

5. Omaa aikaa

Satu Tuomela

”Olen erittäin sosiaalinen. Mutta kun aloin opettaa täysipäiväisesti joogaa, huomasin olevani aivan poikki – vaikka tein sitä, mitä rakastin.

Eräänä viikonloppuna kun poikaystäväni oli työmatkalla, jäin yksin kotiin. Kävin koiran kanssa kävelyllä, tein ruokaa, katsoin elokuvia; olin vain. Nautin yksinolosta ja oivalsin, että tarvitsen omaa aikaa. Tarvitsen aikaa latautumiselle. Annan niin paljon opettaessani, että välillä ei riitä annettavaa itselle ja lähimmäisille.

Yksinolo ja läsnäolo omassa mielessä ja kehossa auttavat minua jaksamaan. Olen silloin parempi ihminen.”

Satu Tuomela, Helsinki.

6. Riippukeinu rauhoittaa

Riippukeinu rauhoittaa

”Löysin riippukeinun, kun odotin lapsia ja selkäni oli kipeä. Lepuutin riippukeinussa selkääni, nukutin ja hoidin vauvoja.

Siitä lähtien olen nauttinut riippukeinun rauhoittavasta liikkeestä. Vetäydyn makuuhuoneeseen riippukeinuun lukemaan, lepäämään, kuuntelemaan bluesia tai vain olemaan. Keinuminen aktivoi ajatuksia ja saa ne juoksemaan paremmin.

Kesällä viritän riippukeinun mökille omenapuiden väliin. Kevyt retkiriippukeinu kulkee mukanani melontaretkelle. Melonnan jälkeen on ihanaa ripustautua puuhun.”

Malla Rautaparta, Helsinki.

7. Pala suklaata

Pala suklaata

”Joogaopettajakin voi altistua stressille, varsinkin, jos on yrittäjä jolla on lapsia.

Stressaavien ja kiireisten päivien päätteeksi kehoni ja mieleni kaipaavat aistinautinnon: palan tummaa suklaata.”

Juha Javanainen, Helsinki.

8. Kirja tyynnyttää

Kirja tyynnyttää. Kuva: Jorma Marstio/OM-arkisto

”Arki on niin hektistä, että usein oma keho kaipaa vain hiljaisuutta. Pysähtyminen lukemaan rentouttaa, vaikka ajan löytäminen siihen on välillä haastavaa. Yleensä asetun lukemaan, kun tuntuu, että ajatus karkaa tekeillä olevasta asiasta tai tarvitsen lepoa muilta aktiviteeteilta.

Kun sukellan kirjojen maailmaan, saan ajatukseni selkeämmiksi ja mieleni levollisemmaksi. Olen oivaltanut, miten tärkeää on päästää irti. Toisinaan pitää irrottautua tekemisestä täysin, jotta tehtävän saa vietyä paremmin loppuun.”

Clare Gates-Sjöblom, Jyväskylä.
Kuva: Jorma Marstio/OM-arkisto

9. Silmä lepää puissa

Paula Kiuru

”Kun haluan rentoutua, riittää, että sujautan kengät jalkaani ja astelen viereiseen puistoon Pyhäjärven rannalle. Hengittelen raikasta ilmaa ja lepuutan silmiäni kukissa, puissa ja järvimaisemassa. Nautin, kun olen lähellä luontoa.

Olen miltei aina asunut järven tai meren lähellä. On vaikea kuvitella, että asuisin paikassa, jossa en pääsisi kävellen luontoon. Sanotaan, että metsä on suomalaisen kirkko. Siihen ei välttämättä tarvita jylhää aarniometsää. Ainakin minulle riittää, kun näen luontoäidin kauneuden pienemmässä mittakaavassa.”

Paula Kiuru, Tampere.

10. Musiikki rentouttaa

Musiikki rentouttaa. Kuva: Jorma Marstio/OM-arkisto

”Lataan akkujani musiikilla. Musiikin avulla pääsen meditatiiviseen tilaan, jossa ajattelu vaimenee tai loppuu. Olen aina kuunnellut paljon kaikkea mahdollista musiikkia. Hiljattain innostuin itsekin soittamaan. Hommasin sähkörummut, joita voin soittaa kaupunkihuoneistossa.

Rummun tai rumpujen soittaminen tuntuu kehossa fyysisenä värähtelynä ja auttaa mieltäni ja kehoani rentoutumaan.”

Tero Valtonen, Helsinki.
Kuva: Jorma Marstio/OM-arkisto

Lue myös:

Näin hyödynnät positiivista ajattelua työpaikalla – 10 vinkkiä
Testaa, millaista irtiottoa kaipaat!
Katri Manninen: Onni on vain yhden oivalluksen päässä

Teksti: Pirkko Tuominen
Kuvat: Colourbox

Kotilääkäri 2/2015

X