Suklaariippuvuus, koukussa suklaaseen.
Asiantuntijan mukaan suklaasta riippuvaisen ei ole viisasta yrittää nollatoleranssia suklaan suhteen. Ihminen ei kuitenkaan pysty siihen.
Ravinto

Kun suklaasta tulee pakkomielle: ”Olen nyt mussuttanut suklaata päivittäin yli kolme vuotta”

Nainen palkitsi itseään suklaalla päivittäin, kunnes tajusi olevansa siitä riippuvainen. Nyt hän pyristelee eroon addiktiostaan kauppareissu kerrallaan.
Teksti: Taru Taipale Kuvat: iStock

Olen ruokakaupassa. Hedelmien, vihannesten ja muun terveellisen ruoan joukkoon olen nostanut ostoskoriini ison suklaalevyn. Tänään se on Marabou Daim. Joskus se on Fazerin maitosuklaa, jossa on keksiä, ja joskus se on mitä tahansa pähkinäsuklaata. Valkoinen suklaa maistuu erityisen hyvältä vihreän teen kanssa. On päiviä, jolloin onnistun vaihtamaan 200 gramman suklaalevyn pienempään patukkaan. Joinakin päivinä kävelen karkkihyllyn ohi ja ostan maitosuklaalla kuorrutettuja keksejä. Mutta yhtenäkään päivänä en jätä suklaata ostamatta.

Mikä hyvänsä suklaa, missä tahansa muodossa maistuu ihanalta illalla, kun saan lapsen nukkumaan. Näin on jatkunut viimeiset kolme vuotta, mutta nyt olen huomannut, että ennen niin palkitsevasta herkusta on tullut minulle pakkomielle, addiktio, josta haluan eroon. Suklaan mukanaan tuoman nautinnon rinnalle ovat tulleet sen liiallisen syömisen lieveilmiöt: Päätäni särkee, koska jätän ateriat väliin ja korvaan ne sokerilla. Painoni on alkanut nousta, koska en syö terveellisesti.

Raskaus laukaisi suklaahimon

Ennen suhteeni suklaaseen oli normaali. Jos herkkuja oli tarjolla, söin niitä maltillisesti. En ollut erityisen perso makealle. Jäätelö kuului kesään, irtokarkit olivat leffaherkkuja ja sokerilimuja litkin krapulaan. Suklaata söin lähinnä jouluna ja pääsiäisenä.

Minut oli lapsena kasvatettu nirsoksi. Kun sitten aikuisena opin sekä syömään oikein että tekemään terveellistä ruokaa, ei sokeriherkkujen ylettömälle puputtamiselle ollut mitään tarvetta. Olin se aikuinen nainen, jota varten karamelliteollisuus alkoi valmistaa pieniä karkkipusseja.

Mutta sitten tulin raskaaksi. Luulin, että raskaus pani kehoni tilapäisesti sekaisin, sillä synnytyksen jälkeen se alkoi vaatia suklaata säännöllisesti.

Mutta suklaanhimo ei hiipunut lapsen syntymään. Lapseni syntyi marraskuun alussa, mikä oli hirveän kätevää addiktin näkökulmasta. Olivathan joulusuklaat juuri saapuneet kauppoihin. Kaikki vähäiset raskauskiloni olivat jääneet Kätilöopistolle, joten sekään ei estänyt minua nautiskelemasta.

Minulla oli koko ajan nälkä ja nukuin liian vähän. Hoidin energiavajettani ja jaksamistani suklaalla. Suklaalevyn tai konvehtirasian avaaminen oli huomattavasti helpompaa ja nopeampaa kuin kunnon aterian valmistaminen. Huolimatta siitä, miten paljon suklaata söin, painoni jatkoi putoamistaan, joten päätin sallia itselleni päivittäisen herkuttelun sen ajan, kun imetän.

Mutta suklaa oli jo hivuttautunut osaksi päivittäisiä rutiinejani. Kun sain iltaisin lapsen nukkumaan, iskin herkut pöytään. Hiljainen koti, belgialaiset suklaakonvehdit ja ruotsalaiset sisustuslehdet olivat pienen lapsen äidin pakoa arjesta.

Jotkut vanhemmat harrastavat seksiä, kun lapset nukkuvat. Yksinhuoltaja herkuttelee. En kuitenkaan ole koskaan ajatellut vaihtaa suklaata esimerkiksi alkoholiin.

”Äidin päätä särkee”

Erään päivän muistan hyvin. Lapseni oli parivuotias ja innokas kuvakirjojen lukija. Yhdessä hänen suosikkikirjoistaan oli kuvia erilaisista elintarvikkeista. Oli omenaa, makkaraa ja jäätelöä. Oli puoliksi avattu suklaalevy. Lapsi osoitti kuvaa, sitten omaa otsaansa ja sanoi vakavan näköisenä: ”Äidin pää on pipi”. Raskaus oli pahentanut migreenikohtauksiani ja tehnyt niistä säännöllisiä, mutta olin alkanut kärsiä myös tavallisesta päänsärystä aiempaa useammin. Lääkitsin päänsärkyjä suklaalla, mutta käytin särkyä myös tekosyynä: “Kulta, äiti joutuu nyt avaamaan tämän suklaalevyn, koska äidin päätä särkee. Äidin on pakko.”

Yhtenä iltana palasin keittiöstä makuuhuoneeseen ja kumarruin antamaan hyvänyön suukon, kun lapsi sanoi: ”Täällä haisee kaakao.”

Lapseni oli oppinut jo puhumaan, ja minun piti sallia suklaat vain siihen asti, kun imetän.

Selvä. Nyt tämän täytyy loppua.

Tilalle asiallista iltapalaa

On maanantai – se päivä viikossa, jolloin ihminen usein aloittaa uuden elämän, muuttaa suuntaa ja tekee parannuksen. Olen nyt mussuttanut suklaata käytännössä päivittäin yli kolme vuotta. Tänään lopetan.

Olen saanut hieman apua ongelmaani. Soitin ravitsemustieteilijä Patrik Borgille, joka neuvoi minua tarkastelemaan syömistäni. Borg nimittäin uskoo, että todellisuudessa en ole riippuvainen suklaasta vaan herkuttelun syynä on se, että en syö ruokaa riittävästi. Myös väsymys ja tunnesyyt voivat vaikuttaa.

Useimmat ihmiset pääsevät kuulemma iltaherkuttelustaan eroon syömällä päivän aikana hyvin. Borgin mielestä minun ei kannata miettiä, mitä erityistä söisin iltaisin suklaan sijasta. “Asiallista iltapalaa?” hän ehdottaa.

Hyvä on. Olen tänään syönyt lounaan aikaisemmin kuin yleensä, olen lisännyt yhden terveellisen välipalan päivääni, mennyt ruokakauppaan kylläisenä ja päättänyt etukäteen, että en osta suklaata. Olen ajatellut suklaata koko päivän. Olen myös ajatellut sitä, miten suklaa on alkanut hallita minua: Ostan sitä, vaikka minun ei edes oikeastaan tee mieli sitä. Olen seissyt monesti ruokakaupan karkkihyllyn edessä pystymättä päättämään, mitä otan.

Suklaan syömisestä on tullut tylsää. Minä olen tylsä. Toivon, että saisin syömiseni kuntoon, jaksaisin paremmin ja että päätäni särkisi vähemmän. Toivon, että en joutuisi valehtelemaan lapselle. Samalla toivon, että suhteeni suklaaseen palautuisi ennalleen. Että voisin syödä sitä vähän silloin tällöin, ja että se maistuisi taas hyvältä.

Borg muistuttaa, että liian vähäisen ja epäterveellisen syömisen lisäksi erilaisia syömisongelmia edistää se, jos jokin ruoka on niin sanotusti kielletty hedelmä. Siksi ei ole viisasta yrittää nollatoleranssia suklaan suhteen. Ihminen ei kuitenkaan pysty siihen.

Borgista isompi ongelma on se, että koen suklaasta jatkuvaa morkkista. Se ei kuulemma auta mitään vaan pahentaa tilannetta.

Suklaayrittäjä Jarkko Karhunen neuvoo minua vaihtamaan tavallisen maitosuklaan laadukkaaseen tummaan suklaaseen, jossa on huomattavasti vähemmän sokeria. Karhunen uskoo, että pieni annos hyvistä raaka-aineista valmistettua tummaa suklaata tyydyttää suklaanhimoni – sitä en tarvitsisi 200 grammaa päivässä.

Borg muistuttaa, että useimmilla menee kuukausia opetella syömään sopivasti. Etenen päivä kerrallaan, tänään en ole syönyt suklaata. Toisin kuin kolmena viime vuotena, kävelin ruokakaupassa jopa pääsiäissuklaiden ohi. Tunnen itseni ihan vähän voittajaksi.

Lue myös:

Kehokuurilla eroon turvotuksesta ja makeanhimosta? Testasimme!

Miten päästä eroon sokeririippuvuudesta?

Riippuvuuksista kärsinyt Jippu: ”Jään alkoholin lisäksi helposti koukkuun ruokaan, ihmissuhteisiin ja liikuntaan”

X