Ravinto

Miten estää ylensyönti kotona? Asiantuntija painottaa kahden asian tärkeyttä

Kotona oleminen ja sinne hamstrattu ruoka altistavat asiantuntijan mukaan ylensyönnille. Ylensyönti on kuitenkin mahdollista välttää oikeanlaisilla toimilla.

Teksti:
Hilppa Wuokko
Kuvat:
Istock

Poikkeusolot ovat voineet sekoittaa monen elämisen ja syömisen rytmin.

Kotona oleminen ja sinne hamstrattu ruoka altistavat asiantuntijan mukaan ylensyönnille. Ylensyönti on kuitenkin mahdollista välttää oikeanlaisilla toimilla.

Ihmiset viettävät kotona nyt runsaasti aikaa. Koska kaupassa todennäköisesti käydään harvemmin kuin tavallisesti, kaapeissa saattaa olla tavallista enemmän ruokaa. Liikuttua saattaa tulla myös tavallista vähemmän. Vaarana voi olla silloin ylensyönti.

– Nyt vallitsevien poikkeusolojen takia monen elämisen rytmi ja sitä myöten myös syöminen on mennyt täysin sekaisin, Live Betterin FL ravintoterapeutti sekä bio- ja elintarviketeknologian insinööri Tarja Hänninen sanoo.

Ylensyönti on usein estettävissä säännöllisellä ateriarytmillä

Onko ylensyönti kotona sinulle ongelma, josta haluaisit eroon? Hänninen arvioi, että ylensyönnin kitkemisessä tärkein asia on säännöllinen ateriarytmi.

– Jos se unohtuu, riski ylensyöntiin ja jatkuvaan naposteluun kasvaa huomattavasti. Jos ateriarytmi on kunnossa, pysyy tasaisen kylläisenä ja verensokeri ei heittele. Silloin ei tee edes mieli ylimääräisiä herkkuja.

Aikuiselle säännöllinen ateriarytmi tarkoittaa sitä, että päivään sisältyy aamiainen, lounas, päivällinen ja iltapala. Lapsille on hyvä tarjoilla näiden aterioiden lisäksi myös välipala lounaan ja päivällisen välissä.

– Aamupala on kaikista tärkein. On tärkeää, että aamupalan jälkeen olo on kylläinen. Jos lapsien ateriarytmi unohtuu, alkavat kiukkukohtaukset.

Aamun voi aloittaa vaikka munakkaalla, jonka kyljessä syö kasviksia tai nauttii vaikkapa smoothien. Pelkkä puuro tai kahvi ja leipä harvoin pitävät kunnolla nälkää.

– Aamupalaa koostaessa voi miettiä, onko aamupalan aina oltava perinteinen aamupala. Aamupala voi hyvin olla samanlainen ateria kuin jokin muukin päivän aterioista. Kunnon ateria heti aamusta voi tuoda yllättävän paljon puhtia päivään, Hänninen vinkkaa.

Ruoka vaikuttaa Hännisen mukaan niin lapsilla kuin aikuisillakin jaksamisen lisäksi käytökseen.

– Kun verensokerin pitää tasaisena, päivä on helpompi ja elämä ylipäätään helpompaa. Nyt olisi tärkeää, että mielen ahdinkoa ei lisättäisi vääränlaisella ruoalla.

Kiinnitä huomiota ruoan laatuun

On kuitenkin myös tärkeää syödä oikein. Jos ateriakokonaisuudet ovat ravintoköyhiä, saattaa nälkä ja herkkujen himo yllättää säännöllisestä syömisestä huolimatta.

– On tärkeää, että lautaselta löytyvät joka aterialla hyvät rasvat, hyvät proteiinit ja hyvät hiilihydraatit.

Myös aamupalan ja iltapalan on sisällettävä nämä kolme asiaa.

– Ruoan ravintoaineet pitävät meidät elinvoimaisina. Jos syö höttöruokaa, saa pelkkää energiaa, ei ravinteita. Se vaikuttaa negatiivisesti niin ruoansulatukseen kuin suolistoonkin. Ja suoliston kunto on tärkeä tekijä immuunipuolustuksessamme.

Nainen purkaa kauppakassia, jossa on vihanneksia. Asiantuntijan mukaan kaupassa käydessä ei kannata jättää vihannesosastoa väliin. Ylensyönti on usein mahdollista lopettaa, jos ateriarytmi ja aterioiden koostumus on kunnossa.
Asiantuntijan mukaan kaupassa käydessä ei kannata jättää vihannesosastoa väliin. Ylensyönti on usein mahdollista lopettaa, jos ateriarytmi on kunnossa.

Syö immuunipuolustusta tukevaa ruokaa

Mitä kaupasta sitten kannattaa kantaa kotiin? Hyviä proteiininlähteitä ovat Hännisen mukaan erilaiset maustamattomat lihat ja kananmunat sekä kasvikunnan proteiineista muun muassa pavut ja linssit.

Rasvapuolella pärjää Hännisen mukaan voilla ja oliiviöljyllä. Hyviä hiilihydraatteja Hänninen lähtisi keräämään hevi-osastolta. Myös pakastevihanneksia voi käyttää.

– Viesti kaupoilta on ollut, että ruoka ei lopu. Siksi sitä ei tarvitse hamstrata. Jos kerran viikossa käydään kaupassa, niin kyllä kasvikset säilyvät sen ajan. Niitä kannattaa kantaa kotiin monipuolisesti erilaisia. Ne tukevat suoliston hyvinvointia ja sitä kautta immuniteettia. Tässä vaiheessa ei kannata jättää vihannesosastoa väliin.

Kasviksista löytyy paljon edullisia ja monikäyttöisiä vaihtoehtoja.

– Esimerkiksi kaalit ovat hyvää ja ravitsevaa, terveellistä ja täyttävää ruokaa. Niitä voi käyttää niin raakana kuin kypsennettynäkin.

Hänninen kannustaakin nyt ihmisiä panostamaan omaan hyvinvointiin syömisiä miettimällä.

– Nyt voisi olla aikaa keskittyä ruoanlaittoon ilman turhaa kiirettä. Se palkitsisi monella tavalla.

Lue myös:

Laihdu jopa 10 kiloa ruokarytmin muutoksella – säännöllinen ruokarytmi tukee painonhallintaa ja aineenvaihduntaa

Tiesitkö, että syy alakuloisuuteen saattaa löytyä suolistosta? Näillä vinkeillä syöt aivosi vahvemmiksi ja terveemmiksi

Hiljainen tulehdus teki Maria Boreliuksesta onnettoman – keho ja mieli väsyivät, kunnes muutos ruokavaliossa palautti hyvinvoinnin: ”Nykyään rutiinit ovat tuttuja minulle”

X