Ravinto

Pasta ei lihotakaan ja 3 muuta ruoka-ainetta, joita olet vältellyt turhaan

Painonhallinnan kannalta yksittäisten ruoka-aineiden välttely on usein turhaa. Niin pastaa, leipää, perunaa kuin gluteenipitoisia elintarvikkeitakin voi syödä, vaikka tavoitteena olisi pudottaa painoa.

Teksti:
Johanna Jantunen
Kuvat:
Istock

Pastasta ei tarvitse luopua painonhallinnan takia.

Painonhallinnan kannalta yksittäisten ruoka-aineiden välttely on usein turhaa. Niin pastaa, leipää, perunaa kuin gluteenipitoisia elintarvikkeitakin voi syödä, vaikka tavoitteena olisi pudottaa painoa.

Oletko luopunut pastasta, leivästä, perunasta tai gluteenista sen vuoksi, että pelkäät niiden lihottavan? Todellisuudessa yksittäiset ruoka-aineet eivät lihota vaan kokonaisuus ja kohtuus ratkaisevat. Tiettyjen ruokien välttäminen voi myös aiheuttaa turhaa stressiä ja johtaa ”retkahduksiin”, syyllisyyden tuntemiseen ja jojo-laihduttamiseen.

Listasimme neljä ruoka-ainetta, joita voit syödä hyvillä mielin, vaikka haluaisit karistaa liikakiloja.

Pasta

Italialaistutkimuksen mukaan pasta ei lihota. Tutkimus, johon osallistui yli 23 000 ihmistä, itse asiassa osoitti, että pastansyönti on yhteydessä pienempään ylipainoriskiin ja matalampaan painoindeksiin. Myös kanadalaistutkimus osoittaa, ettei pastaa tarvitse välttää lihomisen pelossa.

Tutkijat kuitenkin painottivat, että pastaa tulee syödä kohtuudella, ei liikaa. Kun noudatat perinteistä lautasmallia ja täytät puolet lautasesta kasviksilla, pastaa tulee syötyä sopivasti.

Leipä

Onko leipä todella haitallista painonhallinnan kannalta? Ei, jopa päinvastoin, jos syöt runsaskuituista leipää.

Leivän kuidut täyttävät vatsaa, imeytyvät hitaasti, tasaavat verensokeria ja pitävät olon kylläisenä pitkään. Eikä vaalean leivän syöminenkään ole suuri synti, kun ruokavalio on terveellinen ja tasapainoinen, eikä leivän syömisellä korvata aterioita.

Peruna

Vaikka perunoissa on runsaasti hiilihydraatteja, ne eivät lihota. Keitetyssä perunassa on vähemmän kaloreita kuin vastaavassa määrässä bataattia tai pastaa.

Terveellisimmillään peruna on keitettynä tai uuniperunana. Ranskalaiset tai paistetut perunat ovat luonnollisesti eri juttu.

Gluteeni

Gluteenittoman ruoan terveysvaikutuksiin perehtynyt professori Ursula Schwab tyrmää YLE:n artikkelissa väitteen, että gluteeniton ruokavalio laihduttaisi. Painonhallinnan kannalta ei ole väliä, syökö ihminen gluteenipitoista vai gluteenitonta ruokaa.

Lähteet: ElleFinancial Times, Syö hyvää

X