Sonja Lumpeella on unelmiensa puutarha: tuhannen neliön tontilla on tilaa hoitaa omaa kasvimaata

Puutarhatoimittaja Sonja Lumme möyhii kasvimaallaan aina kun mahdollista. Hän kasvattaa siellä muun muassa tomaatteja, joilla hän herkuttelee vielä talvellakin.

Tuo sää, Sonja Lumme huokaa ja katsahtaa ulos ikkunasta.

Haastattelua tehdessä sää on kolea, vaikka aurinko pilvien välistä pilkisteleekin.

Sonjan haaveet kasvimaan kevätkylvöistä ja kasvihuoneen kuntoon laittamisesta karkaavat koko ajan kauemmaksi. Kevät on reilusti myöhässä, mikä tarkoittaa sitä, että Sonjan tomaattien ensimmäinen sato on myöhässä. Sonjan kasvattamasta 80:stä tomaattilajikkeesta jotakin on yleensä päästy maistelemaan heinäkuun alkuviikoilla. Tänä vuonna herkuttelu siirtyy kuun loppuun.

– Tomaatit viihtyvät parhaiten 22–25 lämpöasteessa, Sonja sanoo.

Mitä lyhyemmäksi kasvukausi jää, sitä kauemmin Sonja joutuu olemaan ilman lempikasvistaan.

– Jouluun asti syön oman maan tomaatteja. Pakkasesta niitä riittää maaliskuuhun. Kun pakasteetkin loppuvat, olen muutaman kuukauden ilman. Itse kasvatettujen jälkeen on vaikea päästä markettitomaattien makuun. Parasta on kesän ensimmäinen tomaatti. Se räjäyttää suussa kaikki kesän maut.

Sonja voisi kykkiä kasvimaalla aamusta iltaan.

– Siinä on myös syy siihen, miksi käytän kesällä televisiossa tummaa kynsilakkaa. Kynnenaluset ovat täynnä multaa.

Jos tomaattihurahdusta ei lasketa mukaan, Sonja ei noudata mitään ruokavaliota tai -ismiä.

– Tykkään syödä puhdasta ja yksinkertaista ruokaa. Maku menee kaiken edelle.

Myös kotimaisuuden. Jos kaupassa vierekkäin on maukasta ulkomaista ja mautonta kotimaista, Sonja ei emmi napatessaan ulkomaisen tuotteen.

Pataruoat ovat Sonjan bravuureja

Ruoka- ja kasvimaainnostus on äidin peruja. Sonja on lähtöisin seitsemänlapsisesta perheestä.

– Sattuneesta syystä emme juurikaan syöneet ulkona.

Sonjan äiti teki ruokaa isoja määriä kerralla, ja kaikki tuli käyttöön. Myös pakkanen oli tehokäytössä.

– Äiti ei koskaan tehnyt mautonta ruokaa. Paras ruoka oli isän kanssa kalastetut, äidin paistamat silakat.

Vanhempien kanssa Sonja tutustui myös savustamiseen. Paras maku tulee lepän ja omenapuun lastujen sekoituksesta, hän vinkkaa.

– Savustamme mieheni Arnen kanssa kesäisin. Tai itse asiassa hän on ominut puuhan itselleen.

Ensimmäinen kosketus tomaatteihinkin tuli äidin kautta. Jo lapsena Sonja haisteli tomaatin vahvaa ja voista tuoksua.

– Minut on kasvatettu kasvihuoneen lämmössä. Muutin omakotitaloon heti, kun se oli taloudellisesti mahdollista, sillä halusin oman kasvimaan. Tuhannen neliön tontillamme mahdun viljelemään jonkin verran. En kuitenkaan tarpeeksi.

Omassa parisuhteessaan Sonja jatkaa äitinsä perintöä: hän tekee maukasta ja yksinkertaista ruokaa. Bravuureja ovat pitkään haudutetut padat ja muhevat keitot, etenkin tomaattikeitto. Einekset eivät ole ruokalistalla.

– Kun olemme kotona, syömme kunnolla. Tykkään tehdä kaiken alusta loppuun. Jos Arnella on teatterissa iltanäytös, teen ruoan valmiiksi ja syömme yhdessä kymmeneltä illalla.

Lapseton pariskunta syö usein kahdestaan, sillä epäsäännöllisen työn takia päivällisvieraita käy harvoin.

Kotikeittiössä sapuska syntyy näppituntumalla. Ohjeita ei tarvita: ei ruoanlaitossa, eikä leivonnassa.

– Fiiliksen mukaan, Sonja sanoo ja virnistää.

Työmatkoilla kahvi on polttoainetta

Lounastapaamisessa Sonjalla on edessään kasvisruoalla täytetty lautanen.

Kasvissyöjä hän ei kuitenkaan ole.

– Tykkään kasviksista ja syön niitä paljon. Parikymmentä vuotta sitten olin jopa kasvissyöjä. Silloin se ei ollut yhtä helppoa kuin nykyään.

Nykyään Sonja on kaikkiruokainen, mutta kaikki ruoka ei kelpaa.

– Jos tarjolla on huonoa ruokaa, jätän mieluummin kokonaan syömättä tai valitsen kahvin ja ruisleivän.

Puutarhatoimittajana jo vuosikausia työskennellyt Sonja tekee paljon keikkatöitä ja kiertää muun muassa juontamassa puutarhamessuja. Syksyisin hän tekee enemmän laulukeikkoja.

Työmatkoilla Sonjan polttoainetta ovat kahvi ja kotona tehdyt eväsleivät.

– Tiedän, se on aika säälittävää syömistä.

Ravintolassa Sonja syö harvoin. Silloin hän pyrkii valitsemaan ravintolan, joka kunnioittaa raaka-aineita.

– Mikään ei ole kamalampaa kuin saada ravintolassa annos, jossa on hyvä raaka-aine, mutta se on pilattu, kun ei ole osattu tai viitsitty valmistaa sitä kunnolla. Esimerkiksi mikään itseään kunnioittava ravintola ei jätä tomaattiin kantoja. Myös lihan tai kalan ylikypsentäminen ärsyttää.

Sonjalla on yksi ruokatrauma

Ruokatraumoja on vain yksi.

Se on päiväkodista.

– Äiti hoiti meitä lapsia kotona, joten emme olleet tarhassa. Kerran siihen tarjoutui mahdollisuus ja äiti kysyi, haluaisinko mennä. Suostuin.

Ensimmäisenä päivänä lounaaksi tarjoiltiin Sonjalle tuntematonta ruokalajia, hernekeittoa.

– Jo ulkonäkö epäilytti. Kun sitten maistoin, suuhun levisi kamala maku. En yhtään tajunnut sitä ruokaa. Kieltäydyin syömästä.

Tiukka keittäjä oli eri mieltä. Sonjan onneksi päiväkoti ehti mennä kiinni ennen kuin keitto oli lusikoitu.

– Kotona sanoin äidilleni, ettei päiväkoti ollut hyvä idea. Siellä oli liikaa hälyä ja piti nukkua kesken päivän, selittelin. Totuuden kerroin vasta paljon myöhemmin. Hernekeittoa en syö vieläkään.