Ravinto

Uutta twistiä aamupuuroon – näin loihdit ravintorikkaan puuron mausta tinkimättä

Luulitko, että ravintorikkaan puuron on oltava mautonta? Ehei. Kysyimme ravitsemusterapeutilta vinkit siihen, miten aamupuuroon saa uutta makua terveellisyydestä tinkimättä.
16.3.2019 Teksti: Hilppa Alanko Kuvat: iStock

Aamupuuron lisukkeeksi kelpaa mainiosti muukin kuin iänikuinen voisilmä tai mehukeitto.

– Käytännössä vain mielikuvitus on rajana. Aamupuurossa olisi kuitenkin hyvä olla hieman proteiinia mukana. Esimerkiksi mehukeiton kanssa nautitun, veteen keitetyn kaurapuuron proteiinipitoisuus jää aika vähäiseksi, jolloin se ei välttämättä pidä nälkää kovin kauaa loitolla, sanoo laillistettu ravitsemusterapeutti Katri Suhonen Ravistamo Oy:stä.

Keitä aamupuuro maitoon tai soijamaitoon

Oletko aina keittänyt puuron veteen? Helppo tapa nostaa puuron proteiinipitoisuutta on keittää puuro maitoon tai soijamaitoon.

– Soijamaito on käytännössä ainut kasvimaito, jossa proteiinipitoisuus lähentelee maidon proteiinipitoisuutta. Toisaalta, jos puuron keittää välillä esimerkiksi mantelimaitoon, puuron makuun saa helposti vaihtelua, Suhonen vinkkaa.

Lisää puuroon proteiinilisuke – esimerkiksi raaka kananmuna

Puuroon saa lisää proteiinia myös lisukkeilla. Hyviä proteiinilisukkeita valmiiseen puuroon lisättäväksi ovat esimerkiksi raejuusto, rahka, jogurtti – tai raaka kananmuna. Kaikki nämä tuovat puuroon myös makua.

– Kuumaan puuroon raa’an kananmunan sekoittaminen on hyvä tapa lisätä puuroon proteiinia. Kananmunan maku häviää aika hyvin puuroon, sen lisääminen tekee puurosta ruokaisamman ja tuo suutuntumaa puuroon. Kananmunan sekoittaminen puuroon saattaa ajatuksena tuntua villimmältä kuin mitä se todellisuudessa on, Suhonen sanoo.

Kuitua leseillä ja rouheilla, suutuntumaa ja makua siemenillä ja pähkinöillä

Vatsasi kiittää, kun proteiinin lisäksi kiinnität huomiota puurosi kuitupitoisuuteen. Kaurapuuron vaihtaminen vaikkapa neljän viljan puuroon tai ruispuuroon voi virkistää. Kaikki nämä puurot sisältävät jo varsin mukavasti kuitua. Vieläkin lisää kuitua puuroon saa kuitenkin helposti erilaisilla leseillä ja rouheilla.

– Kun puuroon laittaa mukaan hieman kuitulisää, siitä saa aina vielä pikkuisen ravintorikkaamman, Suhonen sanoo.

Leseet ja rouheet tuovat puuroon myös mukavaa suutuntumaa. Saman tekevät myös siemenet ja pähkinät, joista saa lisäksi hyviä rasvoja ja makua puuroon.

Aamupuuro saa makua marjoista, hedelmista, kasviksista ja mausteista

Marjat ovat monelle tuttu tapa lisätä puuroon makua. Pelkissä marjoissa ei kuitenkaan ole pakko pidättäytyä.

– Marjojen sijaan puuroon voi laittaa esimerkiksi omenaraastetta tai banaanilohkoja, ylipäätään hedelmälohkoja. Ne voi lisätä puuron jo kypsennyksen loppupuolella. Silloin ne ehtivät pikkuisen lämmetä ja pehmetä, jopa kypsyäkin.

Suomalaiset ovat Suhosen mukaan hieman arkoja maustamaan puurojaan. Hän kuitenkin kannustaa siihen.

– Jos puuroon laittaa vaikkapa omenaraastetta, niin siihen sopii todella hyvin esimerkiksi kaneli.

Pieni herkuttelukin on sallittua – kokeile porkkanakakkupuuroa

Ja pieni herkuttelukin on sallittu terveellisessä ruokavaliossa. Puuroon voi laittaa esimerkiksi hieman vaahterasiirappia tai maapähkinävoita.

– Suosittelen kokeilemaan hauskan makuista porkkanakakkupuuroa. Keitä puuro mantelimaitoon ja lisää puuroon mieltymyksesi mukaan joko keittämisen alku- tai loppuvaiheessa hyvin hienoksi raastettua porkkanaa tai porkkanasosetta. Lisää puuroon keittämisen loppuvaiheessa tilkka vaahterasiirappia tai pieni määrä ruokosokeria sekä kanelia, kardemummaa ja vaikkapa mantelirouhetta. Lopputulos on vähän niin kuin porkkanakakkutaikina, hieman terveellisemmässä muodossa kuitenkin, Suhonen vinkkaa.

Suosittelemme