Ravinto

Voikukka, kallioimarre, pihasaunio ja muut villiyrtit – ilmaista ruokaa luonnosta

Teksti:
Anna.fi

Hortoilu eli luonnossa villinä kasvavien kasvien ja vihannesten kerääminen syötäväksi on kasvava ruokatrendi. Syötäväksi kelpaavia villiyrttejä ovat muun muassa voikukka, kallioimarre ja pihasaunio. Kysyimme villiyrtteihin erikoistuneelta keittiömestari Sami Tallbergilta, mistä trendissä oikein on kysymys.

Voikukka, kallioimarre, pihasaunio ja muut villiyrtit – ilmaista ruokaa luonnosta

Miksi villiyrttejä kannattaa suosia?

Villiyrtit ovat helposti saatavilla, kauden mukaista ja ympäristöystävällistä lähiruokaa. Ne tuovat rikkautta ruoanlaittoon ja myös juhlaruokaan. Lisäksi villiyrtit ovat ilmaisia, koska meillä on jokamiehenoikeudet. Voimme luoda uutta suomalaista ruokaa lisäämällä villiyrttejä klassikoiden joukkoon – tai sitten lähteä ajattelemaan aivan boksin ulkopuolelta.

Mitkä ovat omat villiyrttisuosikkisi?

Kestosuosikkini ovat kallioimarre, keto-orvokki ja merikaali. Tänä vuonna myös voikukka, jänösalaatti, männyn kukinnot ja saksankirveli toimivat. Mansikoiden kanssa suosittelen kamomillalle ja ananakselle maistuvaa pihasauniota. Se sopii mansikoiden kanssa yhteen yhtä hyvin kuin tilli kalan kanssa.

Lue myös: Voikukka poistaa nestettä

Mitä villiyrttejä kerätessä täytyy muistaa?

Koska Suomessa on myös myrkyllisiä kasveja, on tärkeää kerätä ainoastaan kasveja, jotka varmasti tunnistaa. Esimerkiksi horsmalla on samoilla paikoilla kasvava näköislaji, joka on myrkyllinen. Lisäksi tulee noudattaa jokamiehenoikeuksia.

Mihin aikaan vuodesta villiyrttejä voi kerätä ja käyttää?

Villiyrttikausi kestää maaliskuusta syyskuuhun. Villiyrttejä voi kuitenkin käyttää ympäri vuoden, kun ne vain säilöö oikein. Hyviä säilömistapoja villiyrteille ovat kuivaaminen, pakastaminen tai etikkaan tai alkoholiin uuttaminen.

Mistä villiyrttejä voi kerätä?

Ei tarvitse lähteä mökille tai edes maaseudulle villiyrttejä keräämään, vaan asuinalueilla ja hyvin läheltä keskustaakin löytyy paikkoja, joista villiyrttejä voi kerätä. Mökkitiet, polut ja kävelytiet ovat loistavia keräyspaikkoja.

Mistä villiyrttejä ei kannata kerätä?

Paljon torjunta-aineita tai muita kemikaaleja sisältäviä alueilta, kuten esimerkiksi golfkenttiä, täytyy tietenkin välttää. Myös ei-luomupeltojen liepeillä saattaa olla myrkkyjäämiä. Vilkkaasti liikennöidyiltä teiltä keräyspaikalle täytyy olla välimatkaa ainakin 50–100 metriä. Hyvin vilkkaan tien varsilta villiyrttejä ei kannata kerätä ollenkaan.

Miten villiyrtit puhdistetaan?

Villiyrtit puhdistetaan eli pestään ihan tavalliseen tapaan, jos niitä tarvitsee pestä ollenkaan. Monesti ei tarvitse, kun kerätään puhtaalta paikalta. Jos puhdistaminen on tarpeen, huljutellaan villiyrtit kylmässä vedessä, johon mahdolliset hiekat, mullat ja havut jäävät. Sitten villiyrtit vain kuivataan keittiöliinan tai talouspaperin päällä tai pannaan salaattilinkoon, jolloin saadaan ekstrakuohkeus aikaiseksi.

Kuinka paljon syötäviä kasveja Suomen luonnosta löytyy?

Jaottelen villiyrtit salaatinlehtien tapaan käytettäviin, mausteyrttien tapaan käytettäviin ja ruokaisiin vihanneksiin sekä aromaattisiin puihin, kasveihin ja pensaisiin, joita käytetään tinktuuroihin ja uutoksiin. Kriittisen kokin seulani on läpäissyt 75 eri kasvia, jotka ovat erinomaisia raaka-aineita. Uskon, että villiyrttien käyttö tulee lisääntymään myös ravintolakulttuurissa.

Lue lisää:

Suuri yrttien kasvatusopas
Taltuta väsymys, stressi ja vatsavaivat – Nämä yrtit auttavat moneen vaivaan
Puutarha kukoistamaan helposti ja halvalla

Teksti: Hilppa Alanko
Kuva: Colourbox

X