Hyvinvointi

Sauna pelastaa päivän

Teksti:
Anna.fi
Sauna

Mikään ei ole niin ihanaa kuin lämmin sauna pitkän työpäivän jälkeen. Nautintoa voi pitkittää kokeilemalla saunatuotteita. Muutama tippa eukalyptus-öljyä löylyveteen, laudeliina esiin, pää pehmeälle saunatyynylle, sipaus saunahunajaa iholle ja jalat kattoon! 2000-luvun sauna on aistien juhlaa.

Tavaratalojen sisustusosastoilla on omat hyllynsä erilaisille saunatuotteille. Pyyhkeissä, saippuoissa, laudeliinoissa ja tuoksukynttilöissä riittää valinnan varaa.

-Minulla on tuntuma, että tuotteiden käyttö on lisääntynyt viime vuosina, ainakin niiden markkinoiminen on. Arvaan sen olevan heijastus siitä, että ihmiset kaipavat pieniin sähkösaunoihinsa saunatunnelmaa. Kun ei ole enää puun tai savun tuoksua, tuoretta vihtaa tai ulkoilman raikkautta, tunnelmaa halutaan pehmentää. Syynä lienee myös yleinen vaurauden kasvu. Nyt on varaa, halua ja jopa lupa hemmotella itseään, Suomen Saunaseuran toiminnanjohtaja Hilkka Heimonen pohtii.

Hän ei ole itse saunatuotteiden suurkuluttaja.

– Sain viime vuonna Liettuan Sauna-akatemian vierailullani lahjaksi tuoksun. En kuitenkaan itse halua sitä käyttää. Muu perhe laittaa sitä toisinaan löylyveteen. Tytär käyttää pitkien hiustensa suojana saunahattua ja on suositellut sitä minullekin.

Maakuopasta arjen ylellisyyteen

Saunanautintoja

Saunan historia ulottuu kauas menneisyyteen. Jo kivikaudella uskotaan olleen saunoja, vaikka nykyisin ei tiedetä, saunottiinko silloin majoissa vai kodissa. Ensimmäiset saunat ovat liittyneet uskonnollisiin menoihin.

Sauna ei ole kuitenkaan suomalainen keksintö, sillä julkisia kylpylöitä oli jo antiikin Kreikan aikana.

Alkuperäinen suomalainen sauna oli maahan kaivettu kuoppa, johon tehtiin katto hirrestä tai turpeesta. Maasaunoja oli käytössä vielä 1920-luvulla. Saunaa vastaava saamen kielen sana suowdnje tarkoittaakin lumeen kaivettua kuoppaa.

2000-luvun Suomessa on yli kaksi miljoonaa saunaa. Suomalaiset saunovat keskimäärin puolitoista kertaa viikossa. Ajatteluumme on vahvasti juurtunut käsitys lauantaisaunasta.

– Lauantai on muodostunut saunapäiväksi varmasti aikaisemman elämänrytmin myötä. Kun sauna oli ainoa peseytymispaikka, se lämmitettiin vasta viikon lopussa, kun työt oli saatu päätökseen. Lauantaisaunan jälkeen oltiin valmiita vastaanottamaan pyhäpäivä, Hilkka Heimonen arvelee.

Suomen Saunaseuran toiminnanjohtaja antaa Ellien lukijoille vinkin tulevaa kesää silmällä pitäen:

– Jos saat tilaisuuden käydä savusaunassa, tee se ehdottomasti!

Kokeile näitä:

Saunomiseen saa vaihtelua kokeilemalla uusia niksejä.

– Lue pokkaria tai lehteä miedoissa löylyissä.

– Jos olet huolissasi juuri värjätyistä hiuksistasi, testaa saunahattua.

– Saunahunaja puhdistaa ihoa ja rentouttaa lihaksia. Anna vaikuttaa 15-20 minuuttia ennen kuin peset pois.

– Eukalyptus-saunatippa avaa hengitysteitä ja virkistää. Koivu tuo saunaan perinteisen tuoksun. Löydä suosikkituoksusi kokeilemalla.

– Varaa valmiiksi virkistävää siideriä tai olutta.

– Jos olet himosaunoja, lue Heli Koppelon ja Milka Alasen Naisten saunakirja. Teos johdattaa upeiden kuvien ja haastattelujen avulla syvälle suomalaisten naisten saunakulttuuriin.

Saunahunajaa

Kohteliaat saunatavat kimppasaunojille:

– Käy suihkussa ennen saunaan menoa.

– Sopikaa yhdessä löylyn heitosta. Löylykilpailut karkottavat saunojia.

– Anna jokaiselle saunojalle rauhoittumisen ja hiljentymisen mahdollisuus.

– Sovi löylytuoksujen tai muiden tuotteiden käytöstä muiden saunojien kanssa allergioiden varalta.

Lähteet: Heli Koppelo ja Milka Alanen:
Naisten saunakirja (Ajatus Kirjat 2006), www.sauna.fi

Teksti: Terhi Rannela
Kuvat: suomikauppa.fi

X