Ihmiset ja suhteet

100 Naista: 12. ”Mistä ei voi puhua, siitä on vaiettava” (6/100)

Teksti: Teppo M

100N12Tiina kommentoi edellistä tekstiäni ja antoi erinomaisen vinkin lukea enemmän filosofiaa. Neuvo on hyvä, koska se on hyvä kenelle tahansa ja missä tahansa tilanteessa. Totta kuitenkin on, että erityisesti naisten ymmärtämiseen ja kaatamiseen kaikki suuret (ja mikseivät pienemmätkin) filosofit itse Sokrateesta lähtien antavat mielenkiintoisia näkökulmia.

Sokrates otti itselleen perimätiedon mukaan koko silloisen sivistyneen maailman pahasisuisimman ja äksyimmän vaimon. Sokrateen oma (kieltämättä hyvin filosofinen) perustelu tälle oli, että suuret ratsastajatkin haluavat harjoitella juuri kaikkein hankalimpien hevosten kanssa, jotta kaikki muut hevoset tuntuisivat sen jälkeen helpoilta. Vähemmän filosofinen perustelu saattoi olla, että Sokrateen vaimo oli häntä lähes neljäkymmentä vuotta nuorempi. Sitä oliko Ksanthippellä myös hyvät tissit tai perse ei valitettavasti ole dokumentoitu. Sen sijaan tiedetään kyllä, että Sokrates itse oli ruma kuin paleltunut isovarvas. Sokrates onkin lohduttava esimerkki siitä, että vanha ja ruma mies voi saada nuoren ja kauniin naisen, jollei välitä siitä, että naisella on täysin sietämätön luonne.

Niiden, joiden vaimo nalkuttaa toistuvasti makuuhuoneen oven kitisevästä saranasta, lienee lohdullista kuulla, että Sokrateen mukaan naisen nalkutukseen tottuu ajan myötä yhtälailla kuin vinssin kitinään. Jos siis sarana ei sinua itseäsi enää häiritse, niin ajan myötä myös nalkutus lakkaa todennäköisesti häiritsemästä. Itse asiassa huomasin sen itsekin, kun vaihdoin aikanaan autossa vaimon GPS-paikantimeen. Meni pitkään huomata, ettei GPS-laitteeseen oltu lainkaan asennettu tuttua tasaista nalkutusta. GPS-laite ei myöskään korota ääntään vaikka ajaisin risteyksen ohi eikä ainakaan toistaiseksi ole kertaakaan vaatinut minua pysähtymään ja kysymään joltain paikalliselta neuvoa.

Arvokkaiden filosofiherrojen vihan uhallakin aion paljastaa salatun ja hävetyn totuuden filosofiaksi kutsutun perinteen takana. Esisokraattisena aikana filosofiaa ei vielä tunnistettu omaksi lajikseen, vaan postuumisti filosofeiksi määriteltyjä miehiä kutsuttiin omana aikanaan vain ”viisaiksi”. Tosin toisiaan he kutsuivat varsin yleisesti ”idiooteiksi” eikä filosofia siltä osin ole juuri muuttunut. Kunnia itse filosofian keksimisestä voidaankin antaa Pythagoralaisille, jotka tiettävästi ensimmäisinä käyttivät touhuistaan kyseistä termiä. Filosofian olemusta he selittivät vertauksella Olympian kisoihin, joihin saapui urheilijoita, kauppiaita ja katselijoita. Katselijoita pythagoralaiset pitivät näistä kolmesta ryhmästä jaloimpina, sillä he olivat verrattavissa filosofeihin.

Filosofian harrastamisen voin näin ollen kuivien kirjojen lukemisen sijaan aloittaa vaikkapa tilaamalla kotiinsa Englannin Valioliigan ja Formula 1:n sisältävän kanavapaketin. Aidon filosofin on myös syytä muistaa nauttia sohvalla filosofoidessaan käyneitä juomia ja teettää kotityöt orjilla.

Jos kuitenkin päättää edetä pölyisempää reittiä, kaikki sujuu ehkä suhteellisen mukavasti Wittgensteinin Tractatukseen asti, joka sitten tekeekin suurella vaivalla opiskelemallemme filosofian historialle suurin piirtein saman, mitä hänen myöskin melko suureen maailmanmaineeseen noussut koulutoverinsa yritti hieman myöhemmin tehdä sivistyneelle Euroopalle.

Keskiviikkona jouduin tunnustamaan itselleni käyttäneeni jo ensimmäisen kuukauden peliajastani ja oli aika tehdä hieman yhteenvetoa. Kuukauden saldo näytti viittä kaatoa, joissa missään en ollut joutunut oleellisesti tinkimään siitä tasosta, jolla tunnen oloni miellyttäväksi.

Jotkut ovat antaneet hyvää tarkoittavia neuvoja kehottamalla laskemaan rimaa ja kertomalla paikkoja, missä tavara on herkässä ja esileikit lyhyitä. Miesten välistä kommunikointia hankaloittaa se, että pelimiehet ja panomiehet sekoitetaan usein toisiinsa. (En väitä, että minulla olisi juuri perusteita kutsua itseäni kummaksikaan.) Panomies etsii panoja ja panomiehelle riittää, jos kumppania ei tarvitse puhaltaa täyteen ennen aktia. Panomiestä ei pidä vähätellä, sillä jokaisen meidän esi-isistä löytyy rykmenteittäin panomiehiä, joita ilman koko lajimme ei olisi olemassa. Panomies on tosimies, kun taas pelimies on pelkkä hienosteleva pelle.

Myönnettäköön, että oma tavoitteeni on melko panomiesmäinen. Pelimiehen tavoite voisi olla esimerkiksi 3 missifinalistia tai kaksi entistä Lucia-neitoa vuoden aikana. Ei Tommi Eviläkään ole kova jätkä siksi, että hyppää 5000 hyppyä vuodessa vaan siksi, että hyppää halutessaan yli kahdeksan metriä yhdellä hypyllä. Auton rammaksi ruhjoman hirven lopettaminen tuskin antaa metsästäjälle samaa tyydytystä, kuin monen tunnin ajon jälkeen koiran kanssa salolle kaadettu kruunupää.

Viisi kaatoa kuukaudessa tarkoittaisi kuitenkin tasaisen vauhdin taulukolla 60 kaatoa vuodessa, mikä olisi tietenkin aivan liian vähän. Toisaalta minulla oli yhä muutama tunti aikaa korjata tilastoja. Kuusi kaatoa kuukaudessa olisi 72 kaatoa vuodessa, mikä näyttäisi paljon paremmalta varsinkin, kun koko ajan on ollut selvää, että vauhdin pitäisi kiihtyä loppua kohti.

Päätin siis jälleen käydä välittömästi haasteen kimppuun koko sen täydessä armottomuudessaan ja palata etulinjaan, jossa olemassaolo on taistelua elintilasta, naisten huomiosta ja aamuyön suttuisista tunneista. Hyvä ystävättäreni totesi kerran, kuinka paljon helpompaa olisi, jos ihmiset eläisivät kuin kissat. Kaksi kertaa vuodessa naiset tulisivat kiimaan ja miehet kerääntyisivät naisten ikkunoiden alle mouruamaan ja tappelemaan keskenään. Nainen, aikansa poikien touhuamista parvekkeelta seurattuaan, kutsuisi uljaimman urhon ylös kammariinsa hoitamaan velvollisuutensa naista ja ihmislajia kohtaan. Lopun vuotta voisimmekin sitten keskittyä rauhassa muihin asioihin. Vastasin silloin, ettei kyseinen skenaario eronnut miesten kannalta nykytilanteesta juuri muuten, kuin että ihmisnaaraat ovat kiimassa käytännössä jatkuvasti.

Kaadoin siis itselleni rutinoituneesti tupla-Longrown ja käytyäni suihkussa, kammattuani hiukseni ja teroitettua kynteni sohvan kulmaan olin jälleen kerran valmis taistelemaan evoluution määräämien sääntöjen mukaisesti suurenmoisten geenieni puolesta. Vaikkakin sekä evoluutio että geenini tulisivat tuntemaan olonsa aamuyöllä melkoisen huijatuksi löytäessään itsensä roskiksesta.

Koska Pythagoras piti katselemista niin suuressa arvossa, hän olisi varmasti viihtynyt keskiviikkoiltana Helsingin Onnelassa vaikkei paikkaa ehkä aivan Olympiaan voikaan verrata. Sen sijaan Sokrateen metodeille paikka olisi ollut varmastikin liian meluisa. Pythagoras oli viisas mies. Katselemalla oppii lähes aina enemmän kuin päättömästi juoksemalla. Kuka on kenenkin seurassa, ketä vituttaa, kuka on liian humalassa, kuka kuskina, kuka käy ulkona kerran viikossa ja kuka on ravintolassa ensimmäistä kertaa kahteen vuoteen vanhojen aikojen muistoksi? Ja kuka lähettelee jatkuvasti tekstiviestejä toisessa ravintolassa oleville ystävilleen, että ”hei tulkaa tekin tänne, kun me ei nyt voida tulla sinne, kun Lissu ei halua lähteä enää minnekään”?

Tanssivia naisryhmiä näyttäisi olevan kahdenlaisia. Ne joiden jäsenet nauravat usein ja katsovat toisiaan silmiin ja sitten toiset, jotka vilkuilevat ympärilleen ja kiinnittävät vähemmän huomiota musiikkiin. Edeltävät eivät halua tulla häirityksi, jälkimmäiset toivovat jotain tapahtuvaksi.

Huomioni kiinnittyi lyhyttukkaiseen blondiin punaisissa, pitkävartisissa saappaissa, joka selvästikin toivoi jotain tapahtuvaksi ja joka yhtä selvästi pettyi kun tapahtuma sitten tuli hänen luokseen. Naisen seuraan työntyi nimittäin voimakkaasti huojuva nuori mies. Nainen yritti katsella mahdollisimman huolellisesti miehen ohi, mutta vihje ei mennyt perille ja nuorukainen oli mitä ilmeisemmin päättänyt vuodattaa naisparalle koko elämäntarinansa.

Oletin, että minulla olisi tilanteessa hyvät mahdollisuudet vaikuttaa paremmalta vaihtoehdolta, joten päätin liittyä seuraan. Miesten kesken vallitsee useimmiten tietty kunnioitus ensimmäisenä paikalla olevaa kohtaa. Kukaan ei sen sijaan kiellä liittymästä seuraan ja odottamasta omaa vuoroa. Käytin klassista avausrepliikkiä: ”Moi, mitä kuuluu?”, osoittamatta tervehdystä varsinaisesti kummallekaan.

Nainen käytti tilaisuutensa välittömästi hyödyksi ja vastasi minulle jotain yhtä turhanpäiväistä. Nuori mies ei vaikuttanut erityisen ihastuneelta ylimääräisestä seurasta ja kadotti tarinansa johtoajatuksen (mikä ilmeisesti liittyi jotenkin suomen koulujärjestelmään ja pakkoruotsiin). Kannustin häntä jatkamaan, mutta mies päätti kuitenkin melko pian poistua paikalta.

– Toivottavasti en keskeyttänyt mitään tärkeää, sanoin blondille
– Ei, et mitään tärkeää, nainen vastasi.
– Mä olen Teppo, sanoin ja ojensin käteni.
– Marianne, vastasi Marianne.

Ihmiset puhuvat paljon iskurepliikeistä, mikä on pelkkää ajanhaaskausta. Jos osaa tervehtiä, katsoa silmiin ja esitellä itsensä se riittää. Sen verran moni ei osaa, että tällä yksinkertaisella kaavalla pystyy jo erottumaan joukosta.

Kävi ilmi, että Marianne oli innokas Formula 1-fani ja luonnollisesti innoissaan Kimin mestaruudesta. Olimme molemmat samaa mieltä siitä, että McLaren oli tallina täysin moraaliton ja myöskin ihmeissämme siitä, miten outoa oli, että niin moni suomalainen oli vielä aivan lähihistoriassa erheellisesti pitänyt McLarenia oikeamielisenä ja Ferraria likaisten temppujen mestarina. Toisaalta me suomalaisethan vaihdamme jopa kannattamiamme jalkapallojoukkueita sen mukaan, missä nyt milloinkin sattuu istumaan vaihtopenkillä joku suomalaisen passin ja sveitsiläisen verokirjan omistava urheilija. Voihan tietysti olla niinkin, että suomalainen perusrehellisyys tarttuu aina automaattisesti kuljettajasta koko talliorganisaatioon tallivaihdosten yhteydessä.

Wittgenstein toteaa Tractatuksessaan, että kieli on eräänlainen todellisuutta kuvaava malli. Sanat kuvaavat aina tiettyjä todellisuuden olioita ja sanojen väliset rakenteet maailmassa olevien olioiden rakennetta. Kun siis sanon, että ”myöhemmin yöllä suutelin Mariannea” lauseessa ovat mukana maailman oliot yö, myöhemmyys, suuteleminen, Marianne ja minä (joskin sijamuotoon piilotettuna). Sanojen väliset rakenteet taas mallintavat sitä, mikä oli kyseisten olioiden välinen suhde todellisuudessa.

Filosofia taas on kautta historian tutkinut käytännössä kielen ja todellisuuden välistä suhdetta, mutta koska filosofointi on tehty kielellä, se on ollut itse koko ajan osa ilmiötä, jota se on pyrkinyt kuvaamaan. Koska emme voi tarkastella kieltä sen itsensä ulkopuolelta, on koko filosofia loppujen lopuksi merkityksetöntä hölynpölyä. Tähän lopputulokseen pääseminen vei siis filosofeilta noin 2500 vuotta, kun taas useimmat penkkiurheilijat ovat tienneet sen koko ajan. Tämä jos mikä todistaa, että Pythagoras oli aikanaan ehkä enemmän oikeassa kuin itse aavistikaan.

Myöhemmin yöllä suutelin Mariannea ja pyysin häntä luokseni yöksi. Kerroin, että minulla oli hyvin varustettu baarikaappi ja koko Phil Collinsin tuotanto. Marianne ei kuulemme juuri välittänyt Phil Collinsista, mutta otti kutsun siitä huolimatta vastaan. Seksi Mariannen kanssa muistutti monella tapaa filosofiaa: Sillä ei tuntunut olevan selvää alkua tai loppua ja se tuntui aivan kuin vastaavan erinomaisesti kysymykseen, joka oli melkein, mutta ei aivan täsmälleen se, mitä oli kysytty. Ja aivan kuten hyvän kirjan jälkeen seuraavana päivänä olisi tehnyt mieli avata se uudestaan siinä toivossa, että toisella kertaa sieltä löytäisi lisää jotain sellaista, mitä ensimmäisellä kerralla ei vielä huomannut.

Hieman tiedotettavaa lopuksi: Blogini johdosta olen saanut useitakin mielenkiintoisia ehdotuksia. Varsinaiseen vedon voittamiseen liittyvät olen toistaiseksi jättänyt jääräpäisesti käyttämättä, mutta sitten sain sähköpostia naiselta, joka kertoi edustavansa minut haluavien naisten ryhmää X. Yksi mies ja monta naista. Hieman kulunut, mutta aina yhtä kiinnostava fantasia, joten pakkohan asiasta oli ottaa selvää.

Kävi ilmi, että naisia olisi paljon (valtavan paljon), mutta Tepon sijaan he haluavatkin vain blogini. Jouduin monimutkaisen ongelman eteen. Lukijat uudessa paikassa saisivat jotain, mutta te rakkaat uskolliset joutuisitte päivittämään kirjanmerkkinne. Minä menettäisin ulkoasun, josta pidän, mutta osa teistä pääsisi eroon ulkoasusta, josta hyvinkin äänekkäästi ette pidä. Positiivista olisi joka tapauksessa se, että palvelimen pystyssä pysyminen tuskin tuottaisi enää jatkossa ongelmia.

Sähköpostin loppuun piilotettu kaneetti ratkaisi kuitenkin kalkyylin helposti. Uudessa osoitteessa blogiin voisi liittää myös valokuvia, joten pääsisin rankaisemaan itseeni kohdistuvaa uteliaisuuttanne valokuva-albumini parhailla otoksilla. Ja ennen kuin liikaa innostutte, on syytä varoittaa, että kuvien yhteys blogin aihepiiriin on mitä todennäköisimmin oleva vielä tekstiäkin epämääräisempi. Mutta lisää tästä aiheesta heti, kun mahdollinen siirtyminen on ajankohtaista.

X