Ihmiset ja suhteet

100 Naista: 13. Pullaa ja pehmeitä tunteita (6/100)

Teksti: Teppo M

100N13Aivan ensiksi toivotan tervetulleeksi uudet lukijani Elleistä. Edelliset 12 kirjoitustani on julkaistu syys- ja lokakuun aikana muualla ja nyt vain siirretty tänne, mutta tästä eteenpäin blogia voi siis seurata Elleissä reaaliaikaisesti. Vikkelimmät ovat jo ehtineet haukkua tekstini surkeiksi ja moraalini kelvottomaksi, mutta ei hätää, aina kuoroon vielä muutama reipas altto mukaan mahtuu. Erityiset kiitokset kauniista sanoista tietenkin teille, jotka olette pitäneen tekstejäni kelvollisena muuhunkin käyttöön kuin suosituskirjeeksi vanhalle Samael-paralle.

Sukupuolten välinen tasa-arvo on ottanut ainakin osassa maailmaa suuren harppauksen eteenpäin niistä päivistä, kun oikeuksiensa perään huutelevat naiset suljettiin laitoksiin hysteerisinä ja heitä hoidettiin mm. erilaisilla hieromasauvoilla ja vesisuihkuilla aikaansaaduilla orgasmeilla. Hysterian lääketieteellinen historia antaa näin ollen ymmärtää, että huolellisesti tyydytetty nainen olisi vähemmän kärkäs valittamaan pienistä epätasa-arvokysymyksistä kuin puutteessa elävät kanssasisarensa. Onko tällä historiallisella kuriositeetilla sitten mitään tekemistä sen asian kanssa, että kokemistaan henkilökohtaisista vastoinkäymisistä yleisiä sukupuolikysymyksiä tekevät naiset näyttävät usein siltä, etteivät ole muutamaan vuosikymmeneen saaneet kunnolla munaa? Taidan jättää johtopäätösten tekemisen lukijoiden omalle vastuulle.

Pahin ylilyönti tasa-arvovouhotuksessa tapahtui, kun miehistä ruvettiin väkisin vääntämään koteihin eräänlaisia kakkosäitejä, säälittäviä androgyynejä, jotka eivät varsinaisesti ole aivan kunnollisia naisia, mutta yrittävät sentään parhaansa. Muutamassa vuosikymmenessä saatiin Suomen alkuperäisluontoon kuuluva petoeläin, tuo metsiemme todellinen kuningas kesytettyä hellyttäväksi, vaimonsa lempeän valvonnan alla Bepanthenia vauvan pyllyyn Arava-asunnon ahtaassa kylpyhuoneessa taputtelevaksi nallukaksi. Miehestä oli tullut naisen silmissä simpanssin tai koiranpennun kaltainen, sitkeällä koulutuksella hyödyllisiä temppuja oppiva lempeäsilmäinen lemmikki.

Eihän toki ole ihme, että pehmomies herätti kiinnostusta, sillä varsinkin nuoremmat naiset pitävät kovasti kotieläimistä. Nuoret naiset pitävät myös kotileikeistä, kunhan vain saavat itse päättää, miten kenenkin kuuluu leikissä leikkiä. Aikuistuttuaan naiset yleensä kasvavat tuosta vaiheesta yli ja eräänä päivänä itselleen täytenä yllätyksenä löytävät firman pikkujouluissa suustaan sen toimiston sovinistiäijän miehenmakuisen kullin.

Me rakastumme toisessa ihmisessä niihin ominaisuuksiin, joiden osalta hän eroaa meistä, mutta siedämme häntä niiden ominaisuuksien vuoksi, jotka ovat samanlaisia kuin itsellämme. Niin kauan kun kumppani on suurin piirtein ihanan ärsyttävä, suhde voi hyvin. Jos onnistumme muuttamaan kumppanin itsemme kaltaiseksi yhteiselo helpottuu, intohimo katoaa ja ennemmin tai myöhemmin osapuolet pettävät toisiaan. Jos kummatkin taas pitävät sitkeästi omat ihanan rasittavat tapansa, yhteiselo muuttuu lopulta mahdottomaksi, mutta toisaalta eronkin jälkeen kiusaus yhteisiin seksikohtauksiin käy helposti kestämättömän suureksi. Joillakuilla nämä kaksi teemaa ovat tasapainossa. Vilpittömät onnitteluni siitä heille. Itselläni vain ei valitettasti ole harmainta aavistusta, kuinka sellainen onnistuu.

Samassa rapussa kanssani asuu arviolta hieman yli 30-vuotias punatukkainen yksinhuoltajaäiti pienen tyttärensä ja isäni vanhalta karvahatulta näyttävän koiran kanssa. Vaihdamme aina törmätessämme muutaman sanan, mutta sen pidemmälle tuttavuutemme ei ollut edennyt ennekuin viime lauantaita tapasimme jälleen sattumalta alaovella. Susanna kysyi minulta, tuliko huoneistooni vesi normaalisti. Hänen asunnostaan WC-istuimen huuhtelu kun oli lakannut edellisenä iltana toimimasta eikä huoltoyhtiöltä saanut palvelua viikonloppuisin. Tarjouduin vilkaisemaan tilannetta, kunhan vain ensin kävisin vaihtamassa päälleni sopivammat vaatteet.

Juuri mikään ei ole niin miehekästä kuin LVI-työt ja niistä ehkä erityisesti juuri V-osa. Kun mies rassaa tukkoon menneen viemärin auki häneltä vaatii suurta mielenlujuutta olla rummuttamatta sen jälkeen nyrkillä rintaansa. Joka tapauksessa hän astelee pois kylpyhuoneesta normaalia leveämmällä askeleella ihan vain siksi, että kivekset ovat urakan aikana kaksinkertaistuneet. Jostain syystä Seppo Sähkömies ja Matti Muurari pääsevät naisten fantasioiden pääosaan paljon harvemmin kuin Pentti Putkimies. (Tämänkin tosiasian opot useimmiten unohtavat nuorille kertoa.)

Vaarallista tasa-arvoharhaoppia on väite, että mies pärjäisi yhtä hyvin naisten hommissa kuin nainen miehen. Nainen epäilemättä halutessaan pystyykin suoriutumaan miesten töissä, mutta miehestä nyt vaan ei jumalauta saa kunnollista naista itkemälläkään. Naismainen mies on parhaimmillaankin vain vähän hintahtava, kun miesmäinen nainen taas on yleensä poikatyttö, joka osaa sekä kiivetä puuhun että keimailemalla yllyttää pojat kiipeämään sinne. Ihan kumpi nyt vain poikatyttöä enemmän huvittaa.

Minulla on toki työkalupakki, mutta valitettavasti se näyttää siltä, kuin sitä ei olisi koskaan käytetty Ikean hyllyköiden kokoamista rankempaan työhön. Pakin löytäminen tuotti hieman vaikeuksia, mutta onnistuin lopulta paikallistamaan sen vaatekomeron ylähyllyltä talvivaatelaatikon takaa, mistä saattoi päätellä etten ollut käynyt Ikeassa yli puoleen vuoteen.

Minulla ei ollut aavistustakaan siitä, kuinka WC-istuimen saattaisi voida korjata, mutta yleensä minkä tahansa laite tokenee, kun sen purkaa mahdollisimman pieniin osiin, tuijottaa osia hetken ankarasti ja kokoaa vehkeen sitten jälleen alkuperäiseen asuunsa. Oletin, että talon WC-kalusteet olisivat kaikki samanlaisia, joten harjoittelin ensin hieman omallani. Hyvä niin, sillä kesti lähes kymmenen minuuttia ennen kuin löysin nuppiin piilotetun kuusiokoloruuvin ja keksin, kuinka vesisäiliön kannen ylipäänsä saa auki. Sisältö näytti onneksi sitäkin selvemmältä. Pari vipua, yksi kelluke, automaattihana ja venttiili pohjassa. Tuskinpa ongelma voisi olla kovin monimutkainen.

Toiset kymmenen minuuttia myöhemmin seisoin Susannan eteisessä. Ensimmäisenä huomiotani kerjäsi narttu (se koira), joka halusi haistella muniani, toisena Susannan alle 2-vuotias tytär, joka halusi silpoa minut palasiksi muovisella miekalla ja kolmantena äiti, joka siis toivoi minun korjaavan WC-istuimen. Oletin, että jos asukkaat ensin saisivat omat toiveensa täytetyksi, voisimme ehkä keskustella neljänneksi minunkin tarpeistani.

Koko huoneisto huokui sellaista naisenergiaa, että pelkkä oma olemukseni työkalupakki kourassa sai asunnon huokaamaan syvään. Femiiniys ei (luojan kiitos) ilmennyt vaaleanpunaisina kukkakoristeina ja silkkinauhoina, vaan se huokui seinistä ja esineistä jonkinlaisena kaiken kattavana rauhoittavana ilmapiirinä ja takertui sitten kehrätyn sokerin lailla kitalakeen. Ehkä tunne syntyi tuoksusta, jota en osannut nimetä tai sitten vain siitä tosiasiasta, että asunnon kaikille tasoille oli aseteltu esineitä, joiden värit sointuivat toisiinsa täydellisesti ja joiden olemassaololle oli vaikea nähdä minkäänlaista toiminnallista tarkoitusta. Olin häiriö energiakentässä. Olin tyynen lammen pinnan läpäissyt kivi.

Kylpyhuoneesta löytyi onnekseni täsmälleen omani kaltainen WC-istuin, joten onnistuin avaamaan kannen varsin rutinoituneen oloisesti. ”Näissä kun on yleensä aina tällainen kuusiokoloruuvi täällä nupin alla.” (Etukäteisvalmistelun merkitystä ei voi koskaan korostaa liikaa.) Tankki oli tyhjä, joten ongelman olemassaolo oli helppo havaita. Automaattihanasta ei vain jostain syystä tullut vettä poislasketun tilalle. Kääntelin vipuja eri asentoihin ja kun mitään ei tapahtunut, aloin summamutikassa purkaa mekanismia osa kerrallaan. Susanna katseli puuhiani hetken aikaa uteliaana, kommentoi ilahtuneen kauhistuneena lattialle kertyvien osien määrää ja ilmoitti sitten lähtevänsä keittämään meille kahvia.

Koira ja tytär jäivät yhdessä haistelemaan työkalujani. Purettuani kaikki irrotettavissa olevat osat, minut valtasi epätoivo, sillä en ollut löytänyt laitteistosta mitään vikaa. Vettä vain ei tullut ja sillä selvä. Kunnes sitten – kuin äänettömän rukoukseni kuultuaan, vesi alkoi virrata säiliöön itsestään. Suoristin selkäni ja yritin keksiä, mitä olin tehnyt. Ja silloin veden tulo lakkasi jälleen.

– Ähähä, sanoi puolitoistavuotias tyttö ja käänsi lattian rajassa kulkevassa putkessa olevaa sulkuhanaa uudestaan. Vesi alkoi jälleen kohista.
– Sinäkö sen olit sulkenut, kysyin pikkutytöltä huojentuneena.
– Ähähä, tyttö tunnusti.
– Hieno juttu, kiitos avusta, minä kuiskasin ja annoin tytölle palkkioksi jakoavaimen. – Pidetään tämä ihan meidän kesken, jooko?
– Ähähä, tyttö myöntyi iloisesti suunnitelmaani.

Vesi ei siis kulkenut, koska putkessa ollut hana oli ollut kiinni. Varsin loogista nyt, kun sitä tuli ajatelleeksi ja hieman turhauttavaa, koska olin purkanut istuimen tuhannen päreiksi aivan turhaan. Vaihdoin pikkutytön jakoavaimen pakista löytyneeseen riepuun, koska seinälaatat eivät ehkä sittenkään kestäisi jakoavaimella paukuttelua. Sen jälkeen vaihdoin rievun kylpyammeesta löytyneeseen kumiankkaan, koska oletin ettei tytön äiti haluaisi löytää riepua lapsensa suusta.

Olin saanut noin puolet osista paikoilleen, kun Susanna tuli takaisin. Kerroin paikallistaneeni ja korjanneeni ongelman. Se ei ollut sinänsä kauhean suuri ongelma kaltaiselleni teknisesti lahjakkaalle ihmiselle, mutta arvioin, että se saattaisi huonolla tuurilla uusiutua. Hyvä uutinen kuitenkin oli, että nyt kun minä tiesin missä vika piilee pystyisin kyllä korjaamaan sen tarvittaessa uudestaan melko helposti ja asuinkin onneksi lähellä. Susanna kiitteli minua huojentuneena ja kysyi, mitä oli velkaa. Kerroin haistaneeni rappukäytävään monta kertaa Susannan pullan tuoksun ja jos sitä olisi kahvin kanssa tarjolla, niin se riittäisi mainiosti.

Susanna oli selvästi yhtä otettu siitä, että olin huomioinut hänen pullansa (mikä olikin aivan totta), kuin minä siitä, että hän luuli minun todella osanneen korjata jotain. Hän pahoitteli, että nyt tarjolla oli vain pakastimesta sulatettua omenapiirakkaa, mutta että olisin tervetullut kylään seuraavana leivontapäivänä.

Pulla ja pillu ovat naiseuden kaksi ääripäätä. Huora ja Madonna. Äiti ja rakastajatar. Koko naiseuden mysteeri kietoutuu näiden kahden ääripään väliin. Mielikuvina ne sulkevat toisensa pois, mutta samalla vihjaavat toistensa olemassaolosta. Kuten aina, vain vastakohdat määrittelevät toisensa lopullisesti. Pillun todellisen olemuksen voi käsittää vasta iskettyään hampaansa naisen vastaleipomaan pullaan ja pullan todellisen luonteen vasta naisen selän kaartuessa jännittyneen jousen muotoon, näykkäistessäsi varovasti häpyhuulia. Saatuani palan mikrolämmintä omenatorttua suuhuni en voinut olla pohtimatta, miltä Susanna maistuisi.

X