Ihmiset ja suhteet

100 Naista: 17. Erityisen veristä on taistelu Kenistä (9/100)

Teksti:
Teppo M
VC

Lauantaina tapasin Kappelissa kolme aitoa kuningatarbarbieta. Nämä tähtien todelliset supernovat, ovat niin varmoja itsestään etteivät tarvitse erikseen hankittua tapettia lainkaan. Supernovat tietävät, että heidän tapauksessaan mikä tahansa satunnaisesti valittu tausta toimii ja he loistavat joka tapauksessa.

Kuten jo todettua, pantavien ja antavien naisjoukkojen välillä on usein ikävää klappia. Pitäisikö tästä vetää se johtopäätös, ettei supernovia pidä yrittää lainkaan? Päinvastoin! Supernovaa täytyy yrittää aina ensimmäisenä. Tämä on tärkeää siksi, että kauhein kottarainen, jota mies illan aikana yrittää vokotella, määrittelee miehen tason kaikkien muiden naisten silmissä. Jos nainen A on B:tä tasokkaampi, A ei anna miehelle Y, mikäli Y on osoittanut, että myös B hänellä kelpaisi. Sen sijaan B on entistä kiinnostuneempi Y:stä, jos B tietää, että Y tavoitteli ensin A:ta.

Kun naiset väittävät, etteivät laihduta, meikkaa ja laittaudu miehiä varten, he puhuvat aivan totta. Kun he väittävät tekevänsä sen kaiken itseään varten, he valehtelevat. Naiset näkevät tuon kaiken vaivan kaikkia niitä ihmisiä varten, jotka jäävät äsken mainittujeni ryhmien ulkopuolelle. Se joka sanoo, ettei naisilla ole kilpailuviettiä, ei ole nähnyt tuoreita äitejä keskustelemassa rintaruokinnasta. Miesten ratapäivä Ahvenistolla on siihen verrattuna aidosti hauskaa ja rentoa yhdessäoloa, jossa tuloksia muistetaan tuskin tarkistaa.

Naisten näkökulmasta miehet vain leikkivät kilpailemalla asioista, jotka eivät ole totta. Pelit ovat keinotekoisia fantasiamaailmoja, joissa pallon saaminen tiettyyn paikkaan on elämän tarkoitus ja ajamalla ympyrää voi päästä perille. Mutta naiset itse pelaavatkin koko ajan. Heille koko elämä on yksi loputon barbiemaraton, jossa peli ei koskaan pääty eikä kukaan koskaan voita. Ei ihme, etteivät he koe kaiken tuon keskellä rentouttavana joutua taistelemaan miehensä rinnalla suvun Alias-mestaruudesta. Tietokonepelitkin löivät läpi ainakin koko länsimaiden tyttökulttuurin vasta, kun keksittiin peli, jota ei varsinaisesti voinut lainkaan voittaa, mutta jossa voi koko ajan pyrkiä olemaan vielä hieman suositumpi ja menestyneempi.

Jokainen nainen yökerhossa tietää saavansa miehen, jos kuka tahansa kelpaa. Ainoa tapa voittaa jotain, on saada mies, jota muutkin naiset haluavat. Kun illan pari-kolme Keniä on jaettu, loput naiset tyytyvät nukkumaan yksin ja kuiskimaan keskenään siitä, kuinka inhottavan epäsiveellisiä naisia nuo Kenien kainaloihin päätyneet ovatkaan. Ja jotenkin vielä niin kauhean ylpeän näköisiä.

Nainen tavoittelee aina oman epäpätevyytensä tasoa. Toisin sanoen miestä, joka olisi saanut hieman paremmankin, mutta tyytyi sitten jostain tuntemattomasta syystä vähempään. Nainen haluaa prinssin, joka on liian hyvä ollakseen totta ja sen saatuaan, joutuu ennemmin tai myöhemmin toteamaan, ettei se sitten yllättäen totta ollutkaan.

Osittain tästä seuraa se suuri paradoksi, että nainen kaipaa tulla huomioiduksi, mutta ei kestä huomiota tarjoavia miehiä. Itseasiassa naiset ovat sitä kiinnostuneempia miehestä, mitä täydellisemmin mies jättää naisen huomioimatta. Myös parisuhteen aikana miehen on säännöllisesti todistettava naiselleen, että vientiä riittäisi edelleen. Vain toisten naisten kiinnostus on naiselle varma todiste siitä, että hän on itse voitolla.

Jos naiset todella arvostaisivat uskollisuutta ja yhdelle naiselle omistautuvia miehiä, he naisivat alaspäin ja ottaisivat miehen, joka ei voisi uskoa onneaan, saatuaan itselleen ylemmän divisioonan nartun suoraan itseään komeampien, rikkaampien ja suositumpien urosten nenän edestä. Sellainen mies voisi olla hellä, huomioonottava ja rakastava, mutta se ei korvaa sitä puutetta, ettei sellainen saa kavereita kateelliseksi.

Kolme lyhyisiin hameisiin, kalliisiin hajuvesiin ja utuisiin katseisiin pukeutunutta supernovaa istui siis keskenään nurkkapöydässä keskustelemassa. Yksi huomasi minut, kun olin kävelemässä kohti, joten minulla ei ollut muuta mahdollisuutta kuin kävellä suoraan heidän luokseen. Ensivaikutelman voi tehdä vain kerran ja tässä harrastuksessa sen muuttamiseen ei anneta mahdollisuutta. Jos käännät katseesi ja kävelet ohi, on peli pelattu eikä uutta tilaisuutta tule.

En harrasta monimutkaisia ja nokkelia avausrepliikkejä, sillä ”Moi, mitä kuuluu?”, riittää tarpeisiini. Kun esitän sen sopivan tuttavallisesti, kohde on usein myös epävarma siitä, pitäisikö hänen tuntea minut, mikä saattaa pelastaa muutamaksi sekunniksi automaattipakeilta.

Osa naisista ei vastaa lainkaan tai he vastaavat äärimmäisen tylysti. En oikein ymmärrä, miksi he vaivautuvat julkiselle paikalle, jos eivät kestä vieraiden ihmisten puhuttelua. Erinomainen liikeidea voisi olla perustaa pelkästään heteronaisille tarkoitettu ravintola, jossa vieraille puhuminen olisi ehdottomasti kielletty ja johtaisi saman tien porttikieltoon. Sellaisen olemassaolo tekisi varmaan kaikkien elämän paljon mukavammaksi. Näihin tapauksiin ei kannata käyttää sen enempää aikaa kuin blogitilakaan. Toteanpa nyt vain, että heitä on olemassa.

Tässä tapauksessa naiset olivat ystävällisiä ja vastasivat tervehdykseeni.
– Saako neideille tarjota juotavaa, minä kysyin.
– Meillähän on vielä lasit puolillaan, vastasi tummaverikkö.
– Ja me ollaan kyllä kaikki ihan varattuja ”rouvia”, jatkoi blondi.
– Oivoi, minä sanoin ja istuin alas lupaa pyytämättä. – Kuinka mustasukkaisia miehiä teillä sitten oikein on?
– Kauhean mustasukkaisia, sanoi punapää.
– Ja isoja, väitti blondi.
– Ja vahvoja, totesi tummaverikkö.
– No, kyllä mä sitten tästä kohta katoan ennekuin alkaa liikaa pelottaa. Mun vaan pitää aina ensin tulla juttelemaan paikan kauneimmalle naiselle. Psykiatrin määräys. Auttaa huonoon itseluottamukseen.

Naiset ilahtuivat, mutta moittivat minua tökeröstä imartelusta. Täytyy korostaa, että naiset tietävät aina omat vahvuutensa, joten tuollainen ylimalkainen imartelu on keskivertonaisesta vain latteaa, mutta oikeasti paikan kauneimpaan maaperään se putoaa yhtä varmasti kuin JAS 39 Gripen Immelmannista.

Väittävät, että pelaaminen pitäisi lopettaa voitolla ollessa. Yleensä ohje on väärä, sillä jos olet voitolla, pöytä on todennäköisesti sinulle edullinen ja pelaamista kannattaa jatkaa. Pelaaminen pitää lopettaa silloin, kun pöydässä ei ole enää voitettavaa. Näitä kahta tilannetta on vain joskus vaikea tunnistaa toisistaan pelin kiihkeässä sykkeessä.

Se, että nainen juttelee mukavia ei välttämättä tarkoita, että häneltä saa mitään muuta. Kokonainen ilta voi mennä hukkaan nokkelia rupatellessa ja naista naurattaessa, kunnes sitten valomerkin hetkellä muija vain kertakaikkiaan katoaa paikalta, jättäen miesparan taistelemaan viimeisen puolen tunnin keräilyeriin epätoivoisesti tähteistä.

Kaikki naiset eivät etsi seksiä eivätkä edes ymmärrä, että miehet joka tapauksessa etsivät. Tällaisen höpöttäjän seuraan jumittuminen on illan tavoitteille yhtä tuhoisaa, kuin jos puhelinmyyjä alkaisi kuunnella pokansa lastenlasten kuulumisia. Tai voihan olla, että yksinäinen mummoparka pelkästä kiitollisuudesta tilaakin itselleen Tekniikan Maailman. Itseasiassa on vaikea kuvitella, kuinka puhelinmyynti olisi kannattavaa elleivät he tee juuri niin.

Näistä höpöttäjistä oli kuitenkin se hyöty, että he kalibroivat paikan muiden naisten haluttavuusmittarin meikäläisen suhteen. Liityttyäni supernovien seuraan arvoni oli moninkertaistunut muiden paikalla olijoiden silmissä samalla tavalla, kuin ruman ja epäkäytännöllisen käsilaukkumallin arvo räjähtää, jos se on nähty julkisesti Angelina Jolien kädessä.

Tehdessäni hetkeä myöhemmin tilausta baaritiskillä, huomasin tiskin toisella reunalla katsekontaktiani hakevan, saparopäisen naisen imemässä posket lommolla Blue Lagooniaan. Hymyilin, nyökkäsin tervehdykseksi ja jatkoin asioimistani.

En voinut olla aivan varma oliko Blue Lagoon huomannut, kuinka hyviin piireihin olin jo itseni tunkenut. Tyttö piti saada ymmärtämään, että hän joutuu taistelemaan minusta lähes ylivoimaista vihollista vastaan, voidakseen sitten arvostaa voittoaan tarpeeksi aamuyöllä. Suunnitelma oli mielestäni loistava ja se epäonnistui myöhemmin hyvin yllättävällä tavalla.

Tilasin siis varmuuden vuoksi oman juomani lisäksi myös Margaritan ja vein sen blondille supernovien pöytään. Blondi suhtautui minuun jo hieman varautuen olettaen ilmeisesti, että minusta oli tullut takertuja, mutta vakuutin lahjan olevan täysin vastikkeeton ja katosin.

Kaksi tuntia myöhemmin olin syventynyt sekä päättymättömään että päättömään keskusteluun somistajan työn vaikeuksista Blue Lagoonista Long Island Ice Teaksi muttuneen saparopään kanssa. Minulla oli epämukava tunne, että hän kyllä lähtisi jatkoille mielellään, mutta sammuisi todennäköisesti ennekuin ehtisin saada häneltä vaatteet pois. Eikä sammuneita lasketa. Paitsi ehkä käräjillä. Yhtäkkiä nainen kuitenkin katosi suunnasta päätellen vessaan ja liikkeen yllättävän määrätietoisuuden perusteella oksentamaan.

Ilta alkoi vaikuttaa epäonnistuneelta. Ei enää huvittanut viritellä uutta siimaa. Pohdin saisiko tästä edes kiinnostavaa epäonnistumistarinaa blogiini. Ehkä? (Niistäkin kun pitäisi kuulemma kertoa.) Voisin referoida kännistä keskustelua, laskea alkoholiannosten määrää ja kertoa karanneeni paikalta. Kuinkahan moni nainen karkaa, kun kiinnostavalta vaikuttanut mies alkaa huojua liikaa? Mustaksi Pekaksi muuttunut Ken-valttikortti on kai salakuljetettava paikalta ja bluffattava käsi loppuun.

– Minä unohdin kiittää juomasta, sanoi jostain ilmestynyt Supernova minulle.
– Ai hei, ole hyvä… Istu alas, minä ehdotin.
– Luulin, että sinulla on seuraa?
– Mä en ole oikein varma siitä. Voi olla, ettei hän enää löydä takaisin tänne.
– Sehän olisi sääli, Kuningatarbarbie sanoi ja näytti vahingoniloiselta.

Pyysin häntä istumaan ainakin hetkeksi ja Barbiekuningatar istui. Olin aivan vahingossa tullut tehneeksi klassisen peliliikkeen. Käynyt arvioimassa paikan upeimman naisen, lähtenyt sitten aivan vapaaehtoisesti ja jättänyt hänet sen jälkeen täysin vaille huomiota. Olin käynyt supernovan itsetunnolle rikkomalla pelin sääntöjä.

– Minä vähän odotin, että olisit yrittänyt hieman sitkeämmin, Kuningatar tunnusti pian.
– No mutta sinähän olet varattu. En minä uskalla isojen ja mustasukkaisten miesten varpaille hyppiä.
– Äh, pöhkö, en minä nyt nii-in varattu ole.
– Oh, minä en aina osaa oikein erottaa eritasoisia varausasteita toisistaan. Montakohan yötä olen joutunutkaan nukkumaan yksin vain siksi, minä vastasin.
– Niinpä. Mieti sitä, kuningatar sanoi. – Mutta jos teillä oli jotain menossa, niin kyllä minä voin tästä lähteä.

Arvioin, että olisi ehkä paras paeta yhdessä. Blondi vaikutti taas hieman epäluuloiselta. Luultavasti hän vain halusi saada varmuuden siitä, että olisi saanut minut, jos vain itse olisi päättänyt antaa. Kerroin, että minulla oli turvapaikka lähistöllä ja lähes koko Paul McCartneyn tuotanto. Kuningatar pohti, riittikö hänelle kutsu vai pitäisikö hänen hankkia rauha sielulleen, sillä ainoalla tavalla, jolla asiaan saisi lopullisen varmuuden.

– Mutta hei, mä en sitten lupaa mitään, minä jatkoi.
– Ei saa varastaa repliikkejä! Minä olen se, joka ei koskaan lupaa mitään!
– Sovitaan ettei kumpikaan luvata, ehdotin.

Me sovimme. Tunnin päästä teimme kaiken sen, mitä emme olleet toisillemme luvanneet. Supernova sai ensimmäisen orgasminsa Live and let dien kertosäkeen aikana.

X