Ihmiset ja suhteet

100 Naista: 28. Mutta pienin sänky oli juuri sopiva (16/100)

Teksti: Teppo M

VC Evoluution ihmiselle kehittämät seksuaalisen käyttäytymisen mallit ovat loppujen lopuksi paljon yksinkertaisempia, kuin mitä haluaisimme uskoa. Miehelle on ollut kautta historian edullista naida aina ja kaikkia mahdollisia naisia niin usein kuin mahdollista ja samalla vahtia ettei kukaan toinen mies pääse samalla kömpimään oman naaraan päälle. Miehelle on siis luonnollista käyttäytymistä pettää aina tilaisuuden tullen ja olla samaan aikaan sairaalloisen mustasukkainen omasta kumppanistaan. Toki mies voi tästä käyttäytymismallista poiketa erilaisten sopimusten ja kompromissien vuoksi, mutta tosiasia on kuitenkin se, että mies näin tehdessään toimii vaistonsa vastaisesti.

Nainen taas ei toisaalta koe olevansa rakastettu ellei mies ole mustasukkainen ja koettelee lapsen lailla miehen rajoja saadakseen aikaan haluamansa reaktion. Nainen haluaa olla omistettu, ottaa miehensä ja valtiaansa nimi ja jos ei nyt polttomerkkiä lapaan niin ainakin sormus sormeen. Kun nainen tanssii kesähäissä tuntemattoman kanssa useamman tanssin, miehen tehtävä on olla asiasta sopivasti äkäinen. Silloin nainen teeskentelee närkästynyttä, mutta kehrää salaa mielihyvästä.

Entä naisen evoluutioon pohjautuvat motiivit? Nainen on tietenkin tarvinnut lapsilleen luotettavan ja varman elättäjän, minkä hankkimiseksi tärkein biologinen keino on muille nisäkkäille lähes tuntematon ympärivuotinen kiima. Toisaalta naiselle on samalla ollut kannattavaa tilaisuuden tullen kipaista viereisen luolan alfauroksen luokse hakemassa sukuun hieman uutta verta. Naiselle on siis luonnollista pitää kumppanistaan kynsin, hampain kiinni, mutta pettää silloin, kun tarjolla on jotain poikkeuksellisen hyvää.

Päinvastoin kuin yleisesti luullaan nainen ei ole erityisen mustasukkainen seksistä sillä miehen satunnainen vieraissa käynti ei ole biologisesti pois naiselta. Nainen on sen sijaan mustasukkainen siitä kaikesta muusta, johon mies on sitoutunut. Jos miehellä on satunnainen seksikokemus vaimoaan vanhemman, rumemman ja tyhmemmän eukon kanssa, nainen pääsee asiasta yli niin helposti, että itsekin yllättyy. Jos mies sen sijaan vaikkapa työpaikalla viettää säännöllisesti aikaa naista nuoremman, kauniimman, hauskemman ja vapaan hutsun kanssa, nainen on lähes mahdotonta kesää tilannetta, vaikkei mitään kyseenalaista koskaan tapahtuisi.

Nainen on siis mustasukkainen ensisijaisesti toisen naisen ominaisuuksien vuoksi, ei siitä, mitä mies varsinaisesti toisen naisen kanssa tekee. Perusteltuahan se toki onkin, sillä mies vaihtaa vaimonsa vanhempaan ja hitaampaan aivan yhtä todennäköisesti kuin autonsa. (Vaikka toki koeajaa mielellään kaverin vähän kulahtaneemmankin kärryn, jos vain lainaksi saa.)

Miehen mustasukkaisuus sen sijaan on vain puhdasta kyvyttömyyttä kestää raivostumatta ajatusta toisen miehen inhottavasta (ja epäilemättä kauhean suuresta) elimestä oman kullan salaisissa paikoissa. Tästä syystä miehet eivät esimerkiksi juurikaan osaa olla mustasukkaisia naistensa mahdollisista lesbo-kokeiluista. ”Toinen” nainenhan ei millään tavoin kyseenalaista miehen asemaa jälkeläisten siittäjänä, joten miehelle olisi lähinnä helpotus, jos vaimo hoitaisi tunteiden käsittelyt, parisuhdeanalyysit ja muun ylimääräisen rakastajattarensa kanssa, mikäli palvelu vain kotona siitä huolimatta pelaisi.

Ilman itsekkäitä geenejä ei mustasukkaisuussurmia tunnettaisi. Mustasukkaisuuden vuoksen pyörteissä ajelehtiva ihminen taistelee todellisuudessa jälkeläisistään ja on siis samalla tavalla arvaamaton kuin karhuemo huhtikuussa tai lastaan muiden kakaroilta Hesburgerin leikkinurkkauksessa puolustava äiti. Mustasukkaisesta miehestä näkee kuitenkin aika nopeasti, mitä odotettavissa on. Mahdollisesti jotain aggressiivista ja vastenmielistä, mutta joka tapauksessa jotain melko avointa.

Lahtinen kärsi selvästi mustasukkaisuuden oireista kohdatessani hänet viime viikolla Lahtisten eteisessä Vantaalaisessa rivitalolähiössä. Lahtisen päivä oli ollut muutenkin huono. Hän oli ajanut surkeassa säässä Jyväskylään vain saadakseen tietää olevansa paikalla viikkoa liian aikaisin ja huomatakseen, että hänen hotellihuoneensa haisi virtsalle. Niinpä Lahtinen päätti ajaa yöksi takaisin kotiin vain saadakseen kotimatkalla itsensä ikuistetuksi nopeusvalvontakameran muistikortille reilun kympin ylinopeudella.

Lahtisen mielialaa ei juuri lisännyt ajatus kotona jo kuukausia jatkuneesta mykkäkoulusta, jonka syistä Lahtisella ei ollut selvyyttä, mutta hartioiden kolottaessa, vastaantulevien rekkojen heittäessä loskaa tuulilasiin ja nahistuneen juustosämpylän sulaessa vaivalloisesti vatsassa ajatus kotisohvasta alkoi kuitenkin tuntua rentouttavalta. Kotipihaan päästyään Lahtisen mielialan pilasi kuitenkin lopullisesti hänen parkkiruudussaan seisova tuntematon auto.

Olin tavannut Lahtisen vaimon edellisenä iltana Zetorissa, jossa hän oli ollut juhlimassa ystävänsä 40-vuotissyntymäpäiviä. Rouva Lahtinen oli ilmiselvän turhautunut vaimo, joka piilotteli vasenta kättään ja kiehnäsi kutsuvasti kainalossa. Lahtisen vaimo oli tullut ikään, jossa vanhuus tuntuu olevan lähempänä kuin nuoruus eikä ihmisellä enää ole varaa kovin kunnianhimoisiin siveysperiaatteisiin. Rouva kaipasi seikkailua, pelkäsi ystävättäriensä mahdollista paheksuntaa ja antoi minulle työpuhelinnumeronsa.

Nyt makasin seksistä raukeana rouva Lahtisen vieressä ja mietin, joko kehtaisin lähteä, kun alakerran ovi kävi.

– Jumalauta, siellä on taas joku idiootti laittanut autonsa meidän ruutuun, kuului alakerrasta ensin ja sitten ääni vaimeni.

Päätin todellakin kehdata lähteä ihan saman tien ja aloitin hyvin ripeän pukeutumisen.

– Ei vittu, vittu, vittu voi olla totta, vaimo supisi ja hänen silmänsä täyttyivät kyynelistä.

Oletin miehen huomanneen ulkovaatteeni ja lopettaneen siksi parkkiruudusta meuhkaamisen. Mieleeni tuli elävästi tarina Kultakutrista ja kolmesta karhusta: ”Joku on laittanut autonsa minun ruutuuni”, ”joku on laittanut takkinsa minun naulaani” ja ”joku on työntänyt kalunsa minun naiseeni”. Harmillista keksiä jotain oikein nokkelaa juuri silloin, kun tilanne ei ole sopiva kovin vitsikkääseen kevennykseen.

– Onko sulla, joku mies siellä? huusi Lahtinen alakerrasta lopulta.

Lahtisen vaimo nyyhkytti epätoivoisena sängyn nurkassa eikä saanut sanaa suustaan.

– No on sillä, minä lopulta vastasin hänen puolestaan saatuani loput vaatteet päälleni.
– Ei perkele, jumalauta voi olla totta saatana tämmöinen, kuului Lahtisen kantava tenori.

Harkitsin hetken klassista pakoa ikkunasta, mutta enhän voisi jättää lompakkoa ja kännykkää sen enempää kuin kenkiänikään jälkeeni. Sitä paitsi olen liian vanha sellaiseen. Niinpä poistuin makuuhuoneesta oven kautta ja astelin portaat alakertaan. Lahtinen puhisi ulko-ovella yhä kengät jalassaan ja ulkotakki päällä.

– Mä olen, hei, tosi pahoillani tästä, minä sanoin.
– Ei perkele! vastasi Lahtinen ja harppoi pihalle paiskaten oven kiinni takanaan.

Puin ulkovaatteet päälleni ja lähdin itsekin. Arvelin, että olisi fiksuinta kadota takavasemmalle ja antaa Lahtisten selvitellä välinsä keskenään, kun tajusin miehen olevan jo ruhjomassa kaikin voimin tunkeilijan autoa. Lahtinen hakkasi salkullaan ensin kylkeä sen verran, että sai varashälyttimen soimaan ja yritti sitten potkaista sivupeilin irti, mutta oli kaatua potkun mennessä ohi. Toisella yrityksellä peili taittui, muttei irronnut. Lahtinen kaivoi taskustaan avainnipun ja aikoi selvästi modata sillä kyljen maalipintaa.

– Lahtinen hei, odota, minä huusin hälyttimen ulinan yli.
– Vittu, mä mitään enää odota tässä, saatana, Lahtinen puhisi.
– Kuuntele nyt, kun ei se ole minun auto!

Lahtinen pysähtyi hetkeksi miettimään, tuijotti minua epäuskoisena ja osoitteli uhkaavasti avainnipullaan.

– Varmaan juu… Kenen sitten muka?
– En minä tiedä. Jonkun vain. Ei mulla edes ole Audia, minä sanoin ja heiluttelin todisteeksi Alfani avaimia vaikkei Lahtinen tietenkään voinut niitä pimeässä erottaa.
– Jaa-a… Lahtinen mietti.
– Kun oikaiset tuon peilin niin ei varmaan kukaan vielä edes huomaa mitään ja säästyt lisäharmilta.
– Oletko sä nainut sitä kauankin? Lahtinen kysyi hetken päästä.
– Tämän kerran vain. En mä harrasta mitään pidempiä juttuja. Ei ne oikein… hmm… tunnu sopivan mulle.

Lahtinen alkoi hieman rauhoittua, pyöri paikallaan ja murahteli itsekseen, kunnes sitten lopulta väänsi Audin peilin takaisin paikalleen. Varashälytinkin lopetti huutamisen. Lahtista kävi sääliksi.

– Jos kelpaa, niin mä voisin tarjoan sulle oluen, minä sanoin.
– Ei jumalauta, ihme kusipää säkin olet!
– No ei väkisin, ajattelin vaan… että jos maistuisi.
– Hmh… perkele… noh… jaa, kai sitä toisaalta voisi…

Kävelimme hieman vaivaantuneen hiljaisuuden vallitessa lähikapakkaan, otimme kierroksen ja Lahtinen kertoi päivästään ja siitä, kuinka kaikki oli mennyt päin persettä. Otimme toiset samanlaiset, jonka jälkeen minä kerroin omasta vaimostani ja saksan lehtorista, mikä piristi Lahtista selvästi. Sitten otimme kolmannet ja puhuimme pörssikursseista. Pian kävi ilmi, että meillä oli yhteinen tuttu ekonomina Nordeassa eikä kumpikaan meistä pitänyt miehestä.

Kun nainen tulee petetyksi, hän syyttää viattoman ja varatun miehen röyhkeästi vampannut kanssasisartaan, mutta antaa kyllä anteeksi miehelleen. Kun mies tulee petetyksi, hän ymmärtää, että yrittäjiä riittää joka tapauksessa aina eikä ongelmaa voida tunkea kolmannen osapuolen syyksi. Niin tai näin, siveellisen vastuun kantaa siis joka tapauksessa aina nainen niin kauan, kuin pojat joka tapauksessa ovat vain poikia. Varsinkin jos pojilla on yhteinen vihollinen Nordeassa.

– Kai sitä täytyy johonkin hotelliin tästä sitten, Lahtinen lopulta totesi kuin itsekseen.
– Älä nyt hullu ole! Mene kotiisi selvittämään asianne. Muijas on takuulla huolissaan siellä.
– Ei tässä taida olla enää puhumista, loppu mikä loppu, kun en minä enää kelpaa.
– Jos minulta kysytään, niin sun rouvas oli alunperinkin vieraissa vain siksi, ettei mielestään ole kelvannut sulle enää aikoihin, minä sovittelin.
– Sellaistako se sanoi?
– Sanoi, mitä sanoi, mutta jos sua vielä se teidän homma kiinnostaa, niin menet nyt kotiisi ja otat sen naisen kunnolla, niin saat nähdä, että se itkee onnesta.
– Mitä sinäkin muka tiedät?
– No sen saman, minkä sinäkin sitten, kun on jo liian myöhäistä, mutta teet tietysti ihan niin kuin itse haluat.

Lahtinen mietti hetken, joi lasinsa tyhjäksi ja lähti.

Lahtisen kanssa juopottelu oli kuitenkin aiheuttanut minulle uuden ongelman. Kuinka saisin oman autoni kadun varresta kotiin, ennen kuin Lahtinen löytäisi seuraavassa raivonpuuskassaan senkin? Yksi keino oli, joka saattaisi toimia näin torstaisin. Etsin numeron kännykästä, pohdin asian vielä kerran läpi, mutta autonhakumatka Vantaalle seuraavana päivänä ei kertakaikkiaan houkutellut lainkaan. Menköön.

Susanna vastasi toisella pirahduksella. Kysyin ensin oliko toukka torstaiseen tapaan isällään. Kuulemma. No, haluaisiko Susanna tulla yöksi? Mielellään, toki. Tässä olisi vain sitten sellainen mutka, että minut pitäisi hakea ensin Vantaalta.

– Siis, mitä? Susanna kysyi.
– No siis mä olen vähän ottanut ja olen nyt täällä auton kanssa jumissa, että jos sä voisit tulla taksilla tänne ja sitten ajaa mut kotiin.
– Uskomatonta! Sinä siis haluat, että tulen varta vasten juoppokuskiksi sinulle sinne.
– No… Niin… Mutta hei, voit sä kieltäytyäkin, minä vastasin.
– Hmm… No okei, minä tulen, mutta sinä olet sitten yhden velkaa.

X