100 Naista: 30. ”Siedän sitä, tiedän sen” (18/100)

Kuten moraaliset valveutuneimmat ja elämää syvällisesti ymmärtävät lukijat ovat jo kauan sitten osanneet ennustaa, valitsemani tie tuottaa loppujen lopuksi kuitenkin vain tarpeetonta kipua ja tuskaa. Viime viikolla se sitten tapahtui ja moraalisesti valveutuneiden ihmisten helpotukseksi tuska osui suoraan omaan rintalastaani.

Kipu on ihmiselle tärkeä mekanismi, joka välittää meille arvokasta perimätietoa siitä, että se, mitä juuri nyt olemme tekemässä ei mahdollisesti ole meille hyväksi. Vastaavasti nautinto taas ohjaa meitä meille suotuisien toimintojen pariin. Suurin osa ihmisistä elää elämänsä lähes täysin näiden kahden alkeellisen menetelmän opastamina, mikä johtaa omituisiin ääri-ilmiöihin maailmassa, jossa sekä nautintoja, että menetelmiä kivun välttämiseen on tarjolla yltäkylläisesti. Ihmisen, joka todella haluaa olla vapaa, on syytä opetella sietämään kipua ja torjumaan nautintoja.

Tasan viikko sitten minä putosin. Putosin numeron 19 sängystä (19/100) suoraan 1:20 mittakaavassa toteutetun, metallisen, amerikkalaismallisen palokunnan tikasauton päälle. Tikasauto ei kärsinyt merkittäviä vahinkoja onnettomuudessa eikä, yllättävää kyllä, edes sen jälkeen. Minä sen sijaan olin varma ainakin kylkiluun murtumasta vaikertaessani lattialla tuskaani sikiöasentoon käpertyneenä.

Nainen oli puhelinmuistiooni jo aikaisemmin tarttunut mahdollisuus, jonka sain houkutelluksi kanssani romanttiselle luisteluretkelle Rautatientorille. Luistelua ja kuumaa kaakaota tarkuuvarmempaa reseptiä tuskin onkaan menun samalla kuitenkin ollessa takkatulta ja karhuntaljaa huomattavasti vähemmän ilmiselvä. Tosin karhuntalja ei ollut vaihtoehtojen joukossa muutenkaan osittain siksi, että kuvittelen sellaisen hankkimisen olevan varsin hankalaa ja osittain siksi, että pyrin välttelemään kaikkein räikeimpiä mauttomuuksia sisustusratkaisuissa.

Luisteleminen on myös erinomainen tilaisuus todistaa miehuuttaan sirklaamalla tyylikkäästi kuolemaa uhkaavalla rohkeudella vastapäivään (myötäpäivään sirklatessa en sen sijaan pysy pystyssä) ja tukemalla sitten ritarillisesti daamia hänen tökkiessä epävarmasti itselleen vauhtia tyttöjen luistimen terän kärjellä. Uhkaavan horjahduksen päätyessä hieman myöhemmin turvallisesti miehen voimakkaaseen syleilyyn ja jännityksen purkautuessa vapautuneena pakkasyössä höyryävään nauruun, ei kaato voisi olla enää varmempi edes mailalla koukkaamalla.

Vaikka kaikkia todennäköisyyden lakeja uhmaten selvisin kuin selvisinkin jäältä täysin vahingoittumattomana, ei onneni siis enää riittänyt myöhemmin yöllä jäätanssipartnerini kotona. Olisi tietenkin houkuttelevaa väittää vamman syntyneen riehakkaan ja eläimellisen seksuaalisen aktin sivuvaikutuksena, mutta totuus on valitettavasti tavalliseen tapaansa paljon vähemmän sankarillinen.

Tämä köyhän miehen Kiira Korpi sattui nimittäin olemaan levoton nukkuja ja pyöri sängyssä enemmän nukkuessaan kuin aikaisemmin lempiessä. Heräsin yön aikana toistuvasti potkuihin ja iskuihin, joista kansallisen tason Taekwondo-harrastajalla olisi varmasti ollut paljon opittavaa. Joskus kolmen maissa aamuyöllä kävin jopa kokeilemassa toiveikkaasti olohuoneen kahden hengen sohvaa, jonka nukkumisergonomia asettui kuitenkin jonnekin virttyneen riippumaton ja Nissan Sunnyn takapenkin välimaastoon. Poissaoloni aikana nainen oli kierinyt kokonaan sängyn sille laidalla, joka alkuyöstä oli vielä ollut minun, joten asetuin nyt toisella puolella. Ehkäpä nainen vielä jatkaisi matkaansa kohti seinää ja päätyisi lopulta lattialle, minä ajattelin toiveikkaasti.

Niin ei tietenkään käynyt. Vaivuttuani jälleen ainakin suurinpiirtein tiedottomuuden tuolle puolen, väistin ilmeisesti täysin vaiston varassa ilmassa kohti syöksynyttä kyynärpäätä ja päädyin samalla tyylikkäästi siniseen taitetun lautalattian ja jo aiemmin mainitun perinteisen paloauton punaisen tikasauton päälle.

Naiseni suhtautui saamaan kolhuun niin empaattisesti, että se sai minut voimaan enemmän pahoin kuin mihin pelkkä fyysinen kipu pystyi. Näin yhtäkkiä itseni sellaisena rapistuvana ja vanhenevana miehenä, jollainen minusta oli elämieni vuosien aikana salakavalasti tullut. Jonain päivänä minusta tulisi hitaasti ajatteleva, puhuva ja liikkuva vanha, tohveleita käyttävä mies, jonka ainoa vaihtoehto aikaiselle kuolemalle oli taantua sormiväriterapian kohteeksi hoivaavien naisten suojelevan ja alati valvovan silmän alle.

Seuraavana päivänä kylkeeni nousi valtava mustelma ja hieman myöhemmin kauniisti hymyilevä naislääkäri lohdutti, että kaikki luut olivat edelleen siinä järjestyksessä ja mallissa kuin niiden Nienstedtin ja kumppaneiden mielestä pitääkin olla. Lihakset kuitenkin kuulemma olisivat jonkin aikaa hieman kipeitä. Yritin urhoollisesti näyttää siltä, ettei lauseessa mielestäni ollut yhtään täydellisen väärin valittua adverbia, ja toivoin sydämestäni, että niitä olisi vain yksi. Palkkionsa eteen täti sentään kirjoitti minulle erikseen pyytämättä kunnollisia kivun tappajia.

Kun ihmisruumis poltetaan krematoriossa, heitetään liekeistä selvinneet luunpalat pienen sementtimyllyn kaltaiseen laitteeseen, jossa pyörivät teräskuulat jauhavat luut muun tuhkan sekaan päätyväksi jauhoksi. Sinne päättyy lottokoneeseen siis lottokansan maallinen vaellus. Lääketokkurassa minä siinä sitten illalla pohdin, mahdetaanko koneeseen ostaa kalliita erityisesti vainajien käsittelyyn tarkoitettuja kuulia (ja kuka niitä valmistaa?) vai kelpaavatko todennäköisesti paljon halvemmat Bilteman kuulalaakerit, jotka ajaisivat aivan saman asian.

Sitäkö tämä kaikki nyt sitten on? Yritänkö vain paeta tuosta ajan säälimättömästä myllystä, joka jauhaa väsymättömän varmalla hitaudella unelmamme, hyveemme ja idealistiset haihatuksemme valkoiseksi luujauhoksi? Nautinnon vuoksi tämä ei kannata, sillä mukavampaa olisi vain pitää vaimoa ja rakastajatarta niin kuin kuka tahansa kunnollinen mies tekisi.

Jos ei nautintoa kohti, niin kivusta poispäin kai sitten? Ehkä naisten kaataminen on vain kipulääkettä, jolla turrutan itseni realiteeteista tehtyjen teräskuulien iskuilta? Aivan liian ilmiselvää ja liian helppoa. Ratkaisuna kuin moottoritie Lahteen. Yrität vain pysyä hereillä, kunnes yhtäkkiä olet perillä etkä ole oppinut mitään. Totuuden on oltava jossain matkan varrella. Niin se on ennenkin ollut. Päätän mennä nukkumaan. Pienet pillerit ja kirjoittaminen eivät sovi yhteen.

Seuraavan päivänä kyljen kääntäminen sattuu edelleen, mutta liikun jo paremmin, joten menen myös normaalisti töihin. Työ todella tekee vapaaksi. Vanhat saksalaiset tiesivät, mitä flow on, jo sata vuotta ennen kuin koko termi keksittiin. Sittemminhän sanonnasta tuli hyvin pieni osa sitä loistavaa saksalaista kulttuurihistoriaa, jonka natsit onnistuivat lähes täydellisesti tuhoamaan ja flowkin piti näin ollen keksiä myöhemmin uudestaan Yhdysvalloissa.

Hmm… huomaan jälleen karkailevani aiheesta. Oikeastaan minun pitäisi kertoa Elinasta, jonka löysin lauantaina Stroyvillestä, mutta mitä minä hänestä kertoisin? Hän ei ollut mitenkään erityisellä tavalla ärsyttävä eikä mitenkään erityisen vaikea kaataa. Hän osasi tunnistaa hyvän musiikin huonosta, muttei hyvää viiniä keskinkertaisesta. Monella tavalla täydellinen ja vielä useammalla helppo unohtaa.

Viimeistään naisen alusvaatteet paljastavat, millä tarkoituksella hän on ollut liikenteessä. Tässä tapauksessa vaatteiden alta paljastui lopulta niin hankalan näköinen kokonaisuus, että oli todella vaikea uskoa sitä puetun päälle ihan vain itseä varten. Elina oli etsinyt miestä, minä olin etsinyt naista ja kysyntä oli korjannut tarjonnan loppujen lopuksi varsin vaivattomasti, sivistyneesti ja nopeasti.

Seksi kipeän kyljen kanssa on kivuliasta ja hankalaa, mutta onko joku joskus väittänyt, että sen pitäisi olla nautinnollista ja helppoa? Nojaa, ehkäpä onkin. Nautintoa tärkeämpi aspekti on kuitenkin kokemus siitä, että on tekemässä jotain merkityksellistä oikeassa paikassa, oikeaan aikaan. Se on jokaisen flow-kokemuksen takana ja ainoa toimiva tie mielenrauhaan. Kaikesta fyysisestä epämukavuudesta huolimata se kokemus minulla sillä hetkellä oli. Minä en etsinyt nautintoa enkä minä väistänyt kipua. Minä toteutin tarkoitustani.

Miehen on tehtävä, mitä miehen on tehtävä. Sanonta tulkitaan joskus väärin tarkoittamaan ulkoista pakkoa. Miehen on tehtävä se, minkä mies itse kokee omaksi tehtäväkseen ja se on ainoa löytämäni tapa suojautua teräskuulilta. Niinpä minä suljin kivun mielestäni ja ajattelin suu veressä maansa puolesta taistelevaa Ville Peltosta jyystäessäni Elinaa jazz-ladyn valkoisella nahkasohvalla. Soiko musiikki levysoittimessa vai vain omassa päässäni, siitä en ole varma, mutta sinä yönä Wagnerin valkyyriat lensivät kovaa ja korkealla (20/100).