Ihmiset ja suhteet

100 Naista: 32. Hamekangas (21/100)

Teksti: Teppo M

VC Ihminen oppii joka päivä jotain uutta. Lauantaina minä opin, että kangaskaupassa myyjän saaminen on täsmälleen yhtä vaikeaa kuin lautatarhassa. Olisi kai loogista odottaa, että kangaskaupassa mieheen suhtauduttaisiin lisäksi täsmälleen samoin kuin naiseen lautatarhassa. En tiedä pitääkö tämä paikkansa, sillä ainoat naiset joita olen lautatarhassa nähnyt istuvat autossa ja näyttävät pitkästyneeltä. Kangaskauppaan joutuneet miehet nojailivat pöytiin ja näyttivät pitkästyneiltä. Luultavasti heidät olikin saatu mukaan vain lupaamalla, että sen jälkeen käytäisiin Clas Ohlssonilla.

Molemmissa paikoissa tuntui joka tapauksessa myös pätevän se vanha niksi, että kun tavaraa alkaa pätkiä omin päin, palvelua saa nopeammin.

– No, mitä sulle, kysyi keski-ikäinen, kuivettunut myyjä, joka suhtautui minuun iloisesti kuin kettutyttö kissantappovideoon.
– Hamekangas pitäisi saada.
– Minkälaista kangasta?
– Mistä minä tietäisin, minä vastasin. – Varmaan joku sellainen, josta voi tehdä hameen, jos nyt olen yhtään oikein ymmärtänyt.

Nainen huokaisi tavalla joka teki selväksi, että juuri sillä hetkellä hän katui ammatinvalintaansa jopa normaalia päivää enemmän.

Suomessahan on nykyisin tapana, että mies yhä kosii (koska miehen suorittama kosinta on oleellinen osa tarinaa), mutta nainen päättää milloin ja miten miehen on kosittava. Nainen vihjaa asiasta kertomalla miehelle, että sitten kun häntä kositaan, hänen kättään on etukäteen pyydettävä isältä. ”Jaa-a” mies sanoo ja jatkaa lehden lukemista. Nainen on hetken hiljaa, mutta muistuttaa kohta, että ensi viikonloppuna mennään sitten hänen vanhemmilleen kylään. ”Joo-o”, mies vastaa. Illalla nainen on vihainen eikä suostu kertomaan miksi. Kun nainen ei kerran halua asiasta puhua, mies jättää hänet rauhaan, mikä saa naisen entistä vihaisemmaksi.

Ystäväni L:n muinainen naisystävä taas kertoi puolen vuoden suhteen aikana ainakin viidessä eri yhteydessä, kuinka hänen kihlasormustaan ei missään nimessä saisi kaiverruttaa ennen kosintaa, sillä naisen pitää saada vaihtaa sormus mieleisekseen jälkikäteen. Viidennen kerran jälkeen L vastasi, että asiasta oli turha huolehtia, sillä hän ei missään tapauksessa kuitenkaan kosisi. Vuotta myöhemmin nainen oli jo vihitty jonkun hieman joustavamman miehen kanssa.

Tällaisina aikoina nainen, joka malttaa odottaa karkauspäivää, on ehdottomasti kankaansa ansainnut. Edullistakin se on, sillä jo pelkällä avioeron ensimmäisen vaiheen käsittelymaksulla saa monta metriä mekkoa.

Hyllyn vastakkaisella puolella kangaspakkoja tutkiva huopamyssyinen nainen seurasi huvittuneena kaupantekoani.

– Ensimmäinen kerta, minä selitin huopamyssyiselle.
– Ihanko totta? En olisi millään arvannut, nainen vastasi ja hymyili suloisesti.
– Että, laitetaanko sitä kangasta? myyjä töksäytti.
– Laitetaan, laitetaan, minä vastasin. – Tämä neiti tässä saa valita.

Jos myyjä oli jo aiemmin joutunut henkilökohtaiselle epämukavuusalueelleen, niin nyt hän oli eksynyt sinne lopullisesti.

– Mutta sehän on teille se kangas?
– Niin.
– Siis te joudutte sen maksamaan.
– Juu, sellaistahan se on.
– Kyllä minä voin auttaa, myssynainen pelasti minut kesken kuulustelun. – Minkälaiselle naiselle se tulee?
– Valitse vain jotain, josta itse pitäisit.
– No, sametti on tietysti aika ihana.
– Meillä on sametteja täällä, innostui myyjä, jonka suureksi helpotukseksi myyntitapahtuma alkoi vihdoin saada tuttuja muotoa.

Kun sopivalla kukkakuosilla varustettu samettikangas sitten löytyi ja myssynainen päätti, että puolipitkä hame riittäisi, pyysin myyjää leikkaamaan samaa kangasta myös avustajalleni. Nainen kursaili hieman saamaansa lahjaa, mutta vain hyvin muodollisesti, mikä on yleisesti ottaen hyvä merkki. Nainen, joka ei osaa ottaa vastaan lahjoja, osoittautuu yleensä lopulta yli-itsenäiseksi ja muutenkin mahdottomaksi luonteeksi.

Pyysin myssynaisen vielä kaupantekijäiskahville läheiseen kuppilaan ja sain hankituksi puhelinnumeron sekä lupauksen nähdä samettimekon sen valmistuttua. Naisen nimi oli Henna ja kirjoitin sen kalenteriini heti numeron perään. Nimi ei ollut siinä siksi, että löytäisin Hennan numeron nimen kohdalta, vaan siksi, että muistaisin Hennan nimen seuraavalla kerralla tavatessamme. Mikään ei kylmennä naista yhtä tehokkaasti kuin oikealla hetkellä käytetty väärä nimi. Jos haluaa pelata aivan varman päälle, onkin parempi sanoa vain ”murmeli”, ”nöpö” tai ”pupu”.

Toki hellittelynimissäkin voi helposti mennä vikaan. Yleensä ottaen pienet, karvaiset nisäkkäät kelpaavat, mutta jyrsijöitä on syytä välttää ainakin, jos naisella on voimakas yläpurenta. ”Tipu” ja ”undulaatti” saattavat olla ok, mutta linnut (kana, korppi, kotka) eivät yleisesti ottaen toimi. Jostain omituisesta syystä nimenomaan naaraspuolista eläintä kuvaavat sanat kuten ”narttu” ja ”lehmä” ovat ehdottomasti kiellettyjä vaikka ovatkin sympaattisia eläimiä. Todennäköisesti edes ”vaadin” ei saisi kovin lämmintä vastaanottoa, vaikka olisikin monella tavoin kuvaava. Sen sijaan esimerkiksi ”kuutti” toimii hyvin. Naisia siis imartelee se, että heidät mieltää pörröisenä, avuttomana ja aivottomana, jäällä makaavana kasana ihraa, joka osaa vain odottaa, että joku iso, karvainen norjalainen tulisi kalauttamaan heiltä tajun kankaalle.

Susanna oli kosinut karkauspäivänä. Olin jälleen lepsuillut ja vietin perjantai-iltaa naapurini seurassa sen sijaan, että olisin ollut vielä vapaana juoksevan riistan perässä kaupungilla. Luulin kosintaa ensin vitsiksi, sillä olinhan tehnyt selväksi etten kaivannut elämääni mitään sitovia suhteita. Nyt Susanna kuulemma halusi kuitenkin tietää, mihin suhteemme oli menossa.

– Mähän olen sanonut sulle, että haluan vapauden tavata myös muita naisia, minä selitin.
– Tarkoitat varmaan naida myös muita naisia?
– No, jos välttämättä haluat sanoa sen noin. Mutta olisiko se sitten niin eri asia, jos tapaisin niitä naimatta?
– Haista jätkä vittu.

Avoin suhde oli ilmiselvästi lakannut toimimasta. Hetken aikaa osan minusta teki mieli antaa periksi. Eikö totuus kutenkin ollut, että häviäisin vetoni joka tapauksessa? Enkö voisi vain heittää pyyhettä ketään ja antaa suhteelle mahdollisuuden? Kumpaa ratkaisua katuisin enemmän jälkikäteen? Olisiko tilanne toinen, jos olisin rakastunut? Huomasin haparoivani vaarallisella tavalla.

Rakkaus on sähkökemiallinen häiriö aivoissa ja kestää juuri sen aikaa, jonka luonto tarvitsee jälkeläisten tuottamiseen ja niihin kiintymiseen. Itseasiassa mikään ei tuhoa parisuhteita nyky-Suomessa yhtä usein kuin rakkaus. Tai oikeastaan rakkaus ja ehkäisy. Vain järkiliitot kestävät. Järkeä elämässäni on ilman liittoakin ja rakkaus on vain köyhän vaihtoehto narkoottisille aineille. Ryhdistäydyin, pyysin anteeksi ja poistuin.

Oletin Susannan leppyneen yön aikana, joten päätin hoitaa velkani heti seuraavana päivänä. Kun Susanna sitten avasi ovensa, otin kaikkein sovittelevimman ilmeeni ja ojensin lahjapaperiin käärityn kankaan. Samalla huoneistosta ilmestyi äärimmäisen vastenmielinen hyypiö, joka kietoi karvaiset kätensä Susannan vyötärölle.

– Mistäs hyvästä tämä on? Susanna kysyi hieman vaivaantuneen oloisena.
– Siinä olisi nyt sitä hamekangasta, minä vastasin ja tuijotin, kun karvainen hippi nuoli naiseni korvaa.
– No eihän sinun olisi tarvinnut…

Yhtäkkiä hyypiö tuntui tajuavan jotain.

– Tää on joku kosintajuttu vai?

Minä lähdin. Oven sulkeutuessa takanani kuulin miehen tivaavan Susannalta, oliko hän ollut vain jonkinlainen yhden yön lohdutuspano. Kolme minuuttia myöhemmin hissin vaimea ääni kantautui asuntooni. Minua vitutti, mutta vielä enemmän minua vitutti se, että minua vitutti. Samaan aikaan olin kuitenkin jollain pikkumaisella tavalla aivan liian tyytyväinen itseeni.

Minun oli aika ottaa itseäni niskasta kiinni. Hennan numero oli hyvä alku, muttei riittänyt lauantain saldoksi. Minullahan oli sentään yli viidenkymmenen vapaaehtoiseksi ilmoittautuneen sähköpostiosoitteet jossain. Olin itse keksinyt säännön olla käyttämättä blogiani kaatovälineenä, joten voisin aivan hyvin itse myös kumota sen. Valitsin umpimähkään muutaman jollain lailla kiinnostavalta vaikuttavan.

Mutta mitä minä sitten sähköpostiin kirjoittaisin? ”Sori, kun vastaan näin myöhään, mutta olen nyt ajatellut asiaa ja kyllä me voidaan sittenkin panna.” Oli kai pakko nähdä sen verran vaivaa, että sanoisi saman asian jotenkin paljon pidemmin, monimutkaisemmin ja houkuttelevammin. Onneksi se on ainoa asia, jonka oikeasti osaan.

X