Ihmiset ja suhteet

100 Naista: 33. F = ma (21/100)

Teksti: Teppo M

VC Suurin maailman valmistumista estävä ilmiö on niin sanottu lähtemisen vaiva. Newton havaitsi sen huomatessaan, kuinka paljon mukavampaa oli istuskella omenapuun alla ajattelemassa suuria ajatuksia ja odottaa omenan putoamista sen sijaan, että nousisi ylös ja näkisi omenan poimimiseen vaadittavan vaivan. Me peruskoulun suorittaneet tunnemmekin lähtemisen vaivan Newtonin 1. lakina, jonka mukaan massa säilyttää nykyisen olotilansa ellei mikään ulkopuolinen voima aiheuta siihen muutosta. Tästä syystä sohvalta on niin vaikea nousta ylös ja siksi minä olen jäljessä aikataulustani.

Ihminen muodostuu aineesta ja energiasta. Ääriesimerkkeinä kuollut ruumis edustaa pelkkää ainetta ja viimeiset 23 valvotussa hoidossa elänyt serkkuni Jaakko M. pelkkää energiaa. Me muut olemme jotain siltä väliltä. Kiistämättömien kansainvälisten tutkimusten perusteella maailman parhaaksi osoitetun peruskoulutuksen suorittaneet epäilemättä tietävät myös sen, että aine eroaa energiasta vain siinä, että sillä on massa ja massalla taas kaksi mielenkiintoista ominaisuutta nimittäin a) paino (kyky vetää esimerkiksi henkilövaa’an toiselle puolelle asetettua planeettaa puoleensa voimalla, joka on verrannollinen edellisenä iltana syötyjen perunalastujen määrään) ja b) hitaus (vaikeus säilyttää muotonsa esimerkiksi osuessaan 140km/h itseään nopeammin liikkuvan junan keulaan).

Koska energialla ei ole hitautta, yrityksen on helppo keksiä itselleen uusia arvoja, isoluisen naisen on helppo päättää muuttaa elintapojaan, nikotinistin on helppo suunnitella lakkoa ja Teppo M. voi noin vain päättää kaataa vuodessa sata naista. Massan hitaus kuitenkin pitää huolen siitä, että firma tekee jatkossakin kaiken niin kuin ennenkin, perse ei nouse sohvasta, kun TV:stä tulee kuitenkin koko ajan edes jotain ja tupakkalakko alkaa vasta ensi viikolla, kun tällä viikolla on niin stressaavaa töissä (massan hitauden pitäessä huolen myös siitä, että jos töissä stressaa nyt, siellä stressaa myös ensi viikolla ja joka ikinen armon päivä siihen asti, kunnes adenokarsinooma-diagnoosi alkaa stressata enemmän.)

Viimein minun oli kuitenkin pakko voittaa tuo liikkeelle pääsemisen pieni vastenmielisyys, kun oikein työpöydälle asti oli kannettu kutsu ilmaisen viinan bileisiin Apolloon. Ilmainen viinahan tunnetusti lisää saantia ja löyhentää moraalisia suitsia. Johtuuko tämä sitten siitä, että ilmainen viina jotenkin epätodellisen tuntuisena ilmiönä antaa luvan käyttäytyä muutenkin poikkeuksellisesti vai siitä, että ilmainen viina houkuttelee radalle naisia, jotka eivät siellä normaalisi ole. Minä en tiedä, mutta osaan kyllä käyttää tilaisuuden hyväkseni.

Apollossa väki oli sinä iltana hieman vanhempaa kuin keskustan yökerhoissa keskimäärin. Eron huomaa lähinnä siitä, että miehet kilpailevat (drinkkilippujen loputtua) tavallista äänekkäämmin keskenään siitä, kuka saa seuraavaksi tarjota koko porukalle kierroksen ja tanssilattialle heiluvat käsilaukkujen kanssa samaan tahtiin naisten allit. Niin ja tietenkin myös siitä, että satunnaista piparia irtoaa tavallista helpommin ja silloin tällöin miehetkin joutuvat torjumaan lähentelyjä.

Massan hitauden laista seuraa myös se yksinkertainen myynnin perusperiaate, että Irmeli joka tietää haluavansa munaa jo ravintolaan tullessaan on moninkertaisesti helpompi saalis kuin Taina, joka ei lainkaan vielä tiedä olevansa halukas. Jos autokauppiaat ovat niin hyviä erottamaan persaukiset renkaanpotkijat todellisista ostajista kuin väittävät, heille luulisi olevan helppoa poimia myös valmiiksi kypsät naiset tanssilattialta raakileiden seasta. Romantikko minussa haluaa uskoa, että niin onkin eivätkä autokauppiaat sentään vielä ole alistuneet mauttomiksi prosessin osiksi. Kun autokauppias nuolaisee huomaamattaan huuliaan ja yrittää myydä minulle törkeällä katteella alumiinisen kynnyslistan sekä korin väriset sivupeilit, liikutun samalla tavalla kuin löytäessäni rasvalle haisevan huoltoaseman baarin.

Jos nainen siis on joka tapauksessa matkalla sänkyyn, tarvitaan Newtonin lakien perusteella paljon pienempi voima hänen ohjaamisekseen oikeaan sänkyyn, kuin naisen joka ihan oikeasti haluaa vain pitää viattomasti hauskaa tyttöjen kanssa. Kuinka Irmelin ja Tainan sitten erottaa toisistaan? Siinäpä se! Ei yleensä mistään. Molemmat väittävät, etteivät ole kiinnostuneita, mutta Tainan ollessa aidosti ärsyyntynyt lähentely-yrityksistä Irmeli vain haluaa nähdä, yritätkö uudelleen. Hänellähän on siihen varaa, sillä uusi yrittäjä tulee kuitenkin pian. Kuten kaikki hyvin tiedämme ”ei” saattaa tarkoittaa ”kyllä”, ”ehkä” tai jopa ”ei” ovulaation vaiheesta tai kravatin väristä riippuen. Ainoa syy, miksi me miehet siedämme tätä on, että meillä on kivekset ja meidän on siksi pakko. Jumala on sadisti, mutta huumorintajuinen sellainen.

Onnistuneen kaadon jälkeen kohtuullisen luotettava tapa erottaa Irmeli Tainasta on toki aiemminkin mainitsemani naisen päällä oleva alusvaatekerta. Irmeli on pukeutunut tuntemattoman miehen silmiä varten ja Taina omaa mukavuuttaan ajatellen. Poikkeuksiakin toki on, mutta jos naisella on intiimin hetken koittaessa päällään mummonruskeat puuvillapöksyt, voit olla melko varma, että olet kaatanut joko Tainan tai oikean isoäidin. Oikeastaan Tainasta pitäisi saada moninkertaisesti pisteitä Irmeleihin verrattuna, mutta en oikein usko, että R on halukas muuttamaan pistelaskujärjestelmää kesken kaiken.

Minä olin liian juovuksissa jo saapuessani paikalle. Nojailin itsevarman näköisenä baarikaiteeseen, kaadoin kurkkuuni halvalta maistuvaa punaviiniä ja kuuntelin merkonomien taistelua siitä, kenellä on kaikkein ahtain kalenteri. (Kokemukseni mukaan sillä, joka ei auo asiasta päätään.)

Yritin löytää jonkun nokkelan havainnon paikalla olevasta naislaumasta vaativia lukioitani tyydyttämään. Epäonnistuin surkeasti. Naiset kaakattivat ympäriinsä aivan toistensa näköisenä ja miehet pörhistelivät kilvan höyheniään. Minulla ei ollut yhtään omaperäistä ajatusta eikä minulla ollut hajuakaan kuka naisista olisi Irmeli. Kuinka minä kestäisin tätä vielä puoli vuotta? En ainakaan selvin päin.

Alkoholi oli muuttunut maksulliseksi tai sitten se ei ollut ilmaista ollutkaan. En ollut enää varma. Pitäisi kai tarkistaa myöhemmin kutsusta. Joku nostaa muuten hirveän äläkän siitä ettei Apollosta saanut torstaina ilmaista viinaa. Tilasin konjakin. Baarimikko kysyi jotain, mutten kuullut mitä.

– Häh, minä huusin.
Juomanlaskija osoitti hyllyssä olevaa pulloa ja kysyi jälleen jotain, mistä en saanut selvää.
– Ei kun sitä parempaa, minä huusin tietämättä vieläkään, mitä minulta kysyttiin, mutta ilmeisesti vastaus kelpasi.

Pitkä, laiha ja toistaiseksi huomaamattomasti kaljuuntunut merkonomi halusi tarjota kavereilleen Tequilat ja maksoi ne sitten reteästi 20 euron setelillä.

– Tästä puuttuu vielä kuusitoista, juomanlaskija huomautti.
– Mitä vittua, mähän annoin sulle viiskymppisen.

Baarimikko vakuutti saaneensa kahdenkympin setelin ja kaikki merkonomin kaverit olivat valmiita vannomaan, että raha oli todella ollut viisikymppinen. Lopulta kierroksen tarjoaja löysi viisikymppisensä lompakosta ja illan todennäköisesti jännittävin draama loppui siihen.

Minun oli vaikeuksia kohdistaa katsettani ja ymmärsin juoneeni itseni jo lähes pelikelvottomaan kuntoon, kun tilanteen pelasti jostain ilmestynyt takuuvarma Irmeli.

– Noin komea mies varmaan haluaa tarjota minulle drinkin, Irmeli sanoi ja tiesin samalla hetkellä saavani tarvitsemani pisteen jos vain onnistuin pysyttelemään hereillä ja saisin yöllä kaluni pystyyn.
– Tottakai, mitäs neidille saisi olla, minä kysyin ja yritin skarpata parhaani mukaan.
– Kuivaa valkoviiniä kiitos, Irmeli pyysi ja puristi minua pakarasta.

Kun lähtemisen vaivasta on selvitty, pääsee maaliin monesti lähes vapaastia rullaamalla. Irmeli halusi munaa, minä halusin kaadon ja me molemmat halusimme olla humalassa sen saadessamme. Kun aine oli aikaisemmin päivällä saatu liikkeelle, lopputulos oli väistämätön fysiikan lakien seuraus, joka vain odotti toteutumistaan samalla tavoin kuin dinosaurusten sukupuutto aiemmin.

Vajaata tuntia myöhemmin olimme Irmelin asunnolla ja illan viimeinen epävarmuustekijä eli oma potenssini osoitti riittävää joskaan ei mitenkään erityisen kehuttavaa taistelukuntoa. Urhoollisen suoritamisen jälkeen nainen vaikutti kohtuullisen tyytyväiseltä oloonsa, minulla oli yksi kaato enemmän tililläni (22/100) ja kaipasin omaa sänkyäni. Vieraan naisen vierestä herääminen on suurta uhkapeliä. Kokemus voi olla erittäin miellyttävä tai äärimmäisen vastenmielinen ja silloin tällöin jopa jotain siltä väliltä.

Pohtiessani sopivaa poistumiskohteliaisuutta, Irmeli käveli vessaan, jätti oven selälleen ja kävi suureksi järkytyksekseni paskalle. Minulta oli sängyltä suora näköyhteys aivan liian kirkkaasti valaistuun vessaan ja sain yhtäkkiä poikkeuksellisen vahvan tunteen siitä, ettei riskin otto tällä kertaa kannattaisi.

– Haluatko sinä… ungh… jäädä yöksi, Irmeli kysyi istuimeltaan pusertamisen pakatessa samalla verta hänen kasvoilleen.
– En mä kyllä taida. Kiitoksia vain, minä sanoin ja aloin pukea päälleni.

Seksin jälkeen sängystä nouseminen, taksin hankkiminen ja kotiin siirtyminen vaatii aivan erityistä massan hitauden voittamista. Levossa oleva aine haluaa vain nukahtaa eikä välitä energialle seuraavana aamuna mahdollisesti aiheutuvista vahingoista. Jos Irmelin manööverin tarkoitus oli ajaa minut tieheni, se oli sellaisena suorastaan taidetta, enkä voinut olla ihailematta hänen tyylipuhdasta suoritustaan tuottaa voima, joka sinkosi massani vaivatta kokonaan uudelle reitille. Ymmärsin nyt, että naisten oppimisen lisäksi naisilta saattoi myös oppia jotain.

X