Ihmiset ja suhteet

100 Naista: 42. Kauan eläköön Höperöjänis (27/99)

Teksti: Teppo M

VC Kaikkien julkisuuden mukanaan tuomien yhteydenottojen seasta silmiin sattui palaute, jossa oli loukkaannuttu varsin viattomasta lausahduksestani radio NRJ:n aamuohjelmassa. Todettakoon tässä, että vaikka meninkin väittämään naista ihmisen parhaaksi ystäväksi, ei tarkoitukseni toki millään tavalla ollut vähätellä koirien merkitystä. Kilpailu tässä sarjassa on kieltämättä erittäin tasaväkistä. Naisista ja koirista on molemmista suurin piirtein yhtä paljon iloa ja vaivaa, kumpiakin on vaikea saada pois sängystään, jos ne sinne kerran on päästänyt ja molemmat näyttävät usein siltä, kuin ne ymmärtäisivät kaiken, mitä niille sanoo.

Onkin vaikea ymmärtää, miksi termiä ”narttu” käytetään ihmisnaaraista puhuttaessa haukkumasanana. Oikeat nartut kun ovat suloisia, älykkäitä ja omalle laumalleen äärettömän uskollisia olentoja. Se pieni yksityiskohta, että nartut tunkevat kiimassa ollessaan takapuolensa suoraan kenen tahansa vastaantulevan uroksen naamaan, on todella pieni hinta muutoin kuolemaan asti uskollisesta lojaaliudesta.

Tässä taannoin törmäsin ilmiöön, jota kovin moni ihminen tällä planeetalla ei ehkä pääse koskaan kokemaan. Minulta vietiin nainen esiintymällä minuna. Kokemus oli niin ainutkertaisen omituinen, etten voinut muuta kuin seurata toimenpidettä hämmästyneenä vierestä. Olettaisin, että maahan palaava Jeesus kokisi hieman samantapaisen tunteen huomatessaan tulevansa seuraajiensa ristiinnaulitsemaksi. Varokaa siis rakkaat naiset halpoja kopioita ja vääriä profeettoja! Hedelmistään heidät tunnetaan, mikä tässä tapauksessa tarkoittaa, että aidolla Tepolla on kirjahyllyssään parikymmentä vapaakappaletta teoksestaan ja häneltä saa sellaisen pyytämällä matkamuistoksi. (Tämä vinkki tuskin vähentää jäljittelijöiden määrää, mutta toivottavasti sentään lisää kirjani myyntiä.)

Olin juuri pääsemässä vauhtiin lupaavan oloisen neidon kanssa Kaivohuoneen terassilla lämpimässä suviyössä, kun pöytään änkesi lipevä wannabe-dandy. Vaihdoimme miehen kanssa muutaman kohteliaisuuden. Minä siksi, etten ollut vielä asemassa, jossa olisin voinut pyytää häntä suksimaan johonkin toiseen vittuun ja Dandy siksi, että pelimies tervehtii aina ensin seurueen miehiä.

– Mä olen Teppo, Dandy sitten lopulta esittäytyi naiselle. – Teppo Mertaranta.

Oivallus on kahden erillisen idean yhdistyminen ihmisaivoissa siten, että syntyy ajatus mahdollisuudesta, joka ei aikaisemmin kuulunut oivaltajan kokemuspiiriin. Vaihtoehtoisesti sen voi myös tulkita olevan hetkellisesti avautuva suora yhteys luojaamme. Minulle nimi Teppo Mertaranta ei sanonut mitään, mutta naisen se sai säpsähtämään.

– Vähän niinkuin Teppo M… nainen aloitti, mutta mies nosti samantien etusormen huulilleen aikaansaaden pöytään yhteisen salaisuuden synnyttämän sähköisen ilmapiirin.

– Joo ja mä olen Timo T. A. Mikkonen, minä yritin kuitata huijarin yrityksen, mutten saanut enää minkäänlaista reaktiota aikaan. Olin muuttunut hetkessä seokseksi, joka koostuu enimmäkseen typestä (noin 78%), hapesta (noin 21%) sekä hyvin pienistä määristä jalokaasuja sekä hiilidioksidia. Ensimmäistä ja todennäköisesti myös viimeistä kertaa elämässäni olin pahoillani siitä tosiasiasta, että Teppo M. saa naisia helpommin kuin Timo T. A. Mikkonen.

Lievästä jakomieliongelmastani huolimatta minulla on niin harvoin todella tilaisuus päästä keskustelemaan itseni kanssa, että päätin käyttää sen myös hyväkseni.

– Oletko sä tosiaan SE Teppo? kysyin.
– Noh, mitä mä nyt sanoisin… Enhän mä tietenkään voi sitä myöntääkään, huijari sanoi ja iski naiselle silmää.
– Niin, sitähän sinä et luonnollisestikaan voi tehdä, minä vastasin. – Sano nyt kuitenkin jotain nokkelaa naisista. Ihan näin vain meidän kesken.
– Jaa, mitäs minä nyt tässä sanoisin?
– Vaikka jotain sellaista, että naiset ovat vähän kuin… tuota… vaikkapa rautakaupan myyjät.
– Ovatko?
– En minä tiedä, vastasin. – Kerro sinä.
– Eivät naiset kyllä millään lailla muistuta rautakaupan myyjiä, huijari päätti. – Ennemminkin naiset ovat kuin orkideoja, hän jatkoi ja hymyili idioottimaisesti pöytämme ainoalla orkidealle.
– Millä tavoin?
– Häh?
– Niin, että millä tavoin naiset ovat kuin orkideoja? minä kysyin.
– No siis, ne ovat tietysti molemmat kauniita.
– Ja tuoksuvat hyvälle, ehdotin.
– Niin!
– Nerokasta. Naiset todella ovat kuin orkideoja!

Huijari oletti selvinneensä minusta ja alkoi taas lirkutella naiselle.

– …paitsi tietysti ne naiset, jotka eivät ole kauniita ja hyväntuoksuisia, jatkoin hetken kuluttua. – Itseasiassa en usko, että naiset ylipäänsä ovat hyväntuoksuisia luonnostaan kuten orkideat.
– Mitä sä oikein selität?
– Meinaan vaan, että naiset taitavat ennemminkin käyttää orkideojen tuoksua hyväkseen kuin varsinaisesti itse tuoksua hyvälle. Eihän se tee kenestäkään orkideaa sen enempää kuin hevosen paskassa pyöriminen tekee koirasta hevosta.
– No naiset nyt joka tapauksessa ovat kaikki kauniita.
– Ihan selvin päinkin katsottuna? kysyin.
– Niin.
– Kuinka sitten valitset saaliisi?
– Sisäinen kauneus, you know, huijari valehteli.
– Onko orkideoilla sisäistä kauneutta?
– Unohda nyt jo ne orkideat. Se oli vain vertaus.
– Hyvä on siten.

Nainen näytti jo siinä määrin kyllästyneen meihin molempiin, että katsoin tehtäväni täytetyksi ja ilmoitin poistuvani seurasta. Pyysin kuitenkin vielä huijarin nimikirjoituksen taskustani löytämääni paperinpalaan, minkä hän mielihyvin antoi siitä ilosta, että pääsi minusta eroon.

– Rautakaupan myyjätkin muuten liikkuvat ryhmissä, sanoin noustessani pöydästä.
– Häh?
– Ja he osaavat ällistyttävän taitavasti näytellä etteivät ole huomanneet sinua lainkaan vaikka seisoisit heidän varpaillaan… Tuli vain mieleeni.

Tepoksi esittäytyminen näytti toimivan niin hyvin, etten voinut vastustaa kiusausta kokeilla samaa konstia itsekin. Parissa pöydässä nimi Teppo Mertaranta ei aiheuttanut mitään reaktiota, mutta kolmannessa tärppäsi. Pöytäseurue koostui kuudesta naisesta, joista viisi oli pukeutunut vain noin yleisesti ottaen liian räikeästi ja kuudennen oli ilmeisesti tarkoitus esittää joko 80-luvun Madonnaa tai sitten mahdollisesti Prinsessa Leiaa. (Henkilökohtainen mielipide: Naiset pukeutuvat aivan liian harvoin Prinsessa Leiaksi.) En oikein ymmärtänyt, miksi sen enempää Madonna kuin Leiakaan tarjoilisi ohikulkijoille pienestä vasustaan pipareita, joten ehkä kyseessä oli sittenkin poikkeuksellisesti kullan väriseen korsettiin pukeutunut Punahilkka.

Pidin ajatuksesta, sillä Punahilkkahan on klassisista satuhahmoista ylivoimaisesti seksikkäin. Toisten naisten katalien juonien kohteena kärsivien ja tarvittaessa ikuisesti pelastavaa Prinssi Uljastaan odottavien aivottomien prinsessojen sijaan Punahilkka sentään antautuu suoraan maskuliinin Suden hyökkäyksen kohteeksi ja antaa piparinsa ahnaan kidan syötäväksi. Jos täysi-ikäinen nainen kiihottuu makuuhuoneessa enemmän ”Prinsessa Ruusunen”- kuin ”Punahilkka”-roolileikistä, niin pistäkää, hyvä veljet, muija samantien kiertoon tai hoitoon.

Otin vastaan polttarisankarin tarjoaman piparin, istuin pöytään ja esittäydyin uuden esikuvani mukaisesti Teppo Mertarannaksi. Naiset alkoivat kihertää (todellisuudessa osa heistä räkätti kuin äänenmurroksen väliin jättänyt tukkijätkä, mutta kohteliaisuudesta neitoja kohtaa kutsun kyseistä ääntä tässä yhteydessä kihertämiseksi).

– Vai, että Teppo, joku sanoi.
– Niin, nimestä on tullut vähän taakka, mutta minkäs sille voi? minä huokaisin ja iskin silmää.

Yhtäkkiä minulla oli heidän kaikkien jakamaton huomio. Jumalauta, näin helppoako se on? Olenko luonut aseen, jonka voimaa en olisi etukäteen uskaltanut edes ajatella? Olisiko seuraava projektini kieltäytyä sadasta seksitarjouksesta ja kuinka vaikeaa se olisi? Ja olinko ehkä aivan pikkuriikkisen liian täynnä itseäni? Niinkin epätodennäköinen vaihtoehto ansaitsisi hieman vakavaa harkintaa. Toisaalta suomalaisten alkaessa pitää jotakuta liian ylpeänä ja itserakkaana, on kyseessä todennäköisesti joukon ainoa henkilö, jolla sattuu olemaan edes joltisenkin terve itsetunto.

Hetken aikaa rupateltuamme kohdistin hyökkäykseni morsiamen kolmanteen kaasoon, joka vihjaisi hienovaraisesti olevansa paras kohde kaatoyrityksille.

– Tajuuttekste… siis tota… että viikon… eiku kahden viikon päästä mä olen meistä ainoa sinkku? kolmas kaaso julisti kohdistaen sanansa ystävilleen ja katseensa minulle.
– Siitä tulee varmaan sinulle valtavasti paineita, huomautin.
– Ehei! Minä haluan olla villi ja vapaa ja naiden kenen tahansa miehen kanssa milloinkin haluan, kolmas kaaso huusi niin, että asia selvisi useimmille koko puistossa ja siinä ohessa myös minun hitaille aivosoluilleni. Poistuimme kolmannen kaason kanssa parin tunnin kuluttua ja pistin tyytyväisenä merkille, että huijari-Teppo vonkasi yhä jossain nurkassa jotakuta aivan toista naista kuin aiemmin.

Kaason asunnolla nainen toteutti uhkauksensa naida kenen tahansa miehen kanssa, vaikken minä nyt sentään ihan kenenä tahansa osaa itseäni pitääkään (28/99). Naiminen on vähän kuin kilvanajo. Jos ei itse usko olevansa maailman paras, on ihan turha edes lähteä radalle.

– Kuule, oletko sinä ihan oikeasti Teppo, Punahilkan kolmas kaaso kysyi tehdessäni lähtöä.
– Jaa-a, ehkäpä olenkin.
– Ajattelin vain, että Teppo ei ehkä kuitenkaan väittäisi olevansa Teppo.
– Usko pois, se kurja runkkari on jo niin pahassa pulassa, että tekee todennäköisesti aivan mitä tahansa.

Nainen väänteli käsiään ja mietti selvästi, tekeekö hän itsestään suurenkin idiootin uskomalla minua.

– No tuota… Voisinko mä sitten saada vaikka nimmarin, hän lopulta uskaltautui kysymään.
– Oh, tottakai, minä sanoin ja kaivoin taskustani huijarilta saamani nimikirjoituksen. – Pidä tämä hyvässä tallessa. Se on ainoa laatuaan.

X