Ihmiset ja suhteet

100 Naista: 43. Turnausväsymystä (28/99)

Teksti:
Teppo M
VC

Äh. Heinäkuulle laatimani julkaisuaikataulu meni sitten kuitenkin sattuneesta syystä uusiksi, mutta yritän nyt tässä kuroa raportointia parhaani mukaan kasaan. Tutkiskelen taskujen pohjille jääneitä suttuisia muistilappuja ja kaivelen muistini likaisia komeroita. Oikeastaan en viitsisi. Naisten kaataminen on kuin pakkasella housuun kusemista. Se tuntuu hyvältä vain hetken aikaa.

Kaadoista kertominen on tietysti vielä turhempaa. Minulta on kysytty kesän aikana se sata kertaa, että miksi blogini kiinnostaa ihmisiä. Niin – miksi? Se on hyvä kysymys (mikä yleensä tarkoittaa, että kysymys on ainakin parempi kuin siihen hetken päästä saatava vastaus). Olen yrittänyt kirjoittaa niin huonoja panotarinoita (ja niitäkin harvoin), ettei kukaan niiden vuoksi jaksaisi vaivautua. Olen yrittänyt kirjoittaa niin raakoja yleistyksiä ja niin itsestäänselviä tosiasioita, ettei kukaan alkaisi pitää älykkönäkään ja teksti nyt on tällaista mukanäppärää insinöörihuumoria. Olen tehnyt lähes kaikkeni ettei minua voitaisi ainakaan syyttää yleistöni kosiskelusta ja siitä huolimatta tosiasia on, että lukijoiden määrä vain kasvaa ja kirja on loppuunmyyty useimmista kirjakaupoista.

On siis olemassa hauskempia, pornompia ja viisaampia (ja epäilemättä myös rehellisempiä) tekstejä, mutta koska siitä huolimatta haluatte tietää, mitä minulle kuuluu, olette kai annoksenne ansainneet. Kuitataan nyt pari lappusta pois alta, vaikka minua väsyttääkin paljon ja vituttaa vähän. Ainakin juuri nyt.

Merkintä kesäkuun lopulta: ”Lihava – Casino”. Yritän virkistää muistiani. Kuka oli lihava? Miksi juuri lihava? On minulla ollut monenmuotoista aiemminkin. En muista ketään erityisen lihavaa, mutta jostain syystä olen katsonut tämän yksityiskohdan tarpeelliseksi ylös kirjoittaa. Naisen käyttöoppaan ensimmäisellä sivulla pitäisi olla neuvo olla koskaan kommentoimatta mitään naisen painosta ja jos kysytään, niin olla kuulematta kysymystä. Mieluiten vaikka harhauttaa keskustelu toiseen aiheeseen esimerkiksi putoamalla portaista tai jotain muuta yllättävää. Mutta ehkäpä on tullut aika rikkoa tätäkin sääntöä vastaan.

Ensin yksi tosiasia: koolla on väliä. Sekä lihavuus että pienimunaisuus ovat puutteita sängyssä, ellei sitten onnistu löytämään juuri itselleen optimoitua fetistiä. Ihmisen ensimmäinen tapa käsitellä ongelmaa on kieltää sen olemassaolo ja kokokysymyksessä olemme yhteisönä jostain syystä jumiutuneet tähän vaiheeseen. Niin kauan kuin teeskentelemme, ettei asialla ole väliä ja samaan aikaan alitajuisesti tiedämme vain huijaavamme itseämme, ihmelaihdutus- ja peniksenkasvatusmenetelmien markkinat voivat paksusti.

Ihmisillä on puutteita. Se ei ole ongelma. Ongelma syntyy vasta kun ihmisellä on puute, mutta siihen ei voida suhtautua luonnollisesti. Jos joudut esimerkiksi keskustelemaan jonkun kanssa, jonka ruholla pitäisi lihansyöjänorsun ruoissa viikon tai jolla kasvaa nenää suurempi syylä leuassa, on keskustelu totaalisen luonnotonta niin kauan kuin tätä ilmiselvää tosiasiaa ei jotenkin tuoda esiin. Parempi on murtaa jää lausahtamalla esimerkiksi: ”Jumalauta, että sä oletkin iso ihminen”, kuin yrittää olla huomaamatta ja kysyä, mitä mieltä toinen on kunnallisvaaleista.

Seksin kannalta ylipaino on toisaalta myös suositus, sillä se on vihje siitä, että vartalon omistaja on perso fyysiselle nautinnolle ja on siis houkuteltavissa syntiin kohtuullisin ponnistuksin. Satunnainen seksi on paitsi hauskaa ja nautinnollista myös yhteiskunnan mielestä tuomittavaa ja epäterveellistä. Niinpä seksikumppaneita kannattaa etsiä tupakointia, ryyppäämistä, rasvaista ruokaa, uhkapelejä ja muita vastaavia nautintoja harrastavien keskuudesta. Parhaimmillaan pääsee aiheuttamaan paheksuntaa kaikilla viidellä suosikillani saman illan aikana.

Jos nyt oikein muistan, niin sinä yönä oli tälle kesälle poikkeuksellisen kuuma, mikä tarkoitti, että seksi lihavan naisen kanssa oli entistä hikisempi urakka. Lakanat kiertyivät nihkeiksi köysiksi läskiemme sekaan painiessamme alastomina sängyssäni ja sisään paistoi avonaisesta ikkunasta kuu. Naisen maskarat tai mitkä lie maalit valuivat hikinorojen mukana kasvoille ja me naimme toisiamme kuin siat pellossa. Eikä tämäkään esitys ollut ohi, ennen kuin lihava nainen lauloi. Kovaa ja korkealta (29/99).

Toisessa lapussa mainitaan jotain tanssista Turussa. Olen viimeisen kymmenen kuukauden aikana katsellut tanssivia (tai ainakin musiikin tahdissa horjuvia) naisia enemmän kuin koko sitä edeltäneen elämäni aikana yhteensä. Kaiken järjen mukaan tanssimisesta nauttimisen pitäisi myös olla vihje siitä, että nainen osaa ja haluaa etsiä itselleen nautintoa kehonsa kautta. On kuitenkin kiusallisen vaikeaa erottaa vain tanssin itsensä vuoksi tanssivat naiset heistä, joille tanssi on tehokasta esileikkiä eikä ilta ole täydellinen ellei viimeistä hidasta vedetä vuoteessa.

Seksistähän siinä joka tapauksessa on kyse. Bassokuvio jäljittelee yhdynnän rytmiä samoin kuin basson tahtiin keikkuvat perseetkin. Liike lähtee lantiosta. Tässä taannoin kansantanhuesitystä todistaessani aloin oikein ihmetellä, kuinka tämä kansa onnistui olemaan kuolematta sukupuuttoon ennen rytmimusiikin rantautumista maahamme. Nyt en tietenkään halua loukata liian laihoja tanhunharrastajia. Toteanpa vain henkilökohtaiseksi puutteekseni sen, ettei itujen syöminen ran-tan-tali-jala-jal-lal-lein tauolla kiihota mielikuvitustani samalla tavoin kuin vodka-martini ja salsa.

Turussa käväisin erään projektin päätöstilaisuudessa ja reissu olikin korkeintaan yhtä paljon työtä kuin hupia. Seurue oli kuitenkin sen verran iso, etten tuntenut kaikkia nimeltä ja kun myöhemmin yöllä Börsissä tilasin pöytään juotavaa, aloin epäillä, olivatko kaikki pöydässä ryyppäävät kuuluneet ryhmäämme alun perin lainkaan. Erityisen epävarma olin nuoresta naisesta vieressäni. En muista kuinka hän siihen olivat tullut, mutta siinä hän nyt joka tapauksessa istui tilaamani mansikkamargarita kädessään. Nainen näytti niin nuorelta, että jouduin luottamaan portsareiden ammattitaitoon siinä, että makeat drinkkini ja likaiset ajatukseni olivat ylipäänsä laillisia.

Tyttö katosi aina välillä tanssilattialle ja tuli sitten takaisin istumaan viereeni puhumatta minulle kuitenkaan mitään. Pidin huolen siitä, että häntä odotti aina täysi lasi ja katselin hänen liikkumistaan lattialla niin paljon kuin kehtasin. Tyttö tanssi upeasti. Hän tiesi, mitä rytmi oli ja mihin sitä piti käyttää. Oikeastaan nainen olisi tarvinnut lattialle lisää tilaa ja tangon saadakseen ansaitsemansa huomion. Jos tuo tanssi ei ollut esileikkiä, niin minä en enää tiennyt, mikä olisi.

Lopulta minun oli pakko kysyä kontaktiltani.

– Se tyttö, joka tässä istuu, mikäs hänen nimensä onkaan?
– Mistä mää sen tietäsin? kontakti vastasi.
– Eikös hän ole teillä töissä?
– Ei… Mistä lie siihen ilmesty.

Ilmeisesti ilahtunut hymyni paljasti minut.

– Sää haluaisit panna sitä? kontakti kysyi.
– Kukapa ei?
– Niin. Kukapa, kontakti huokasi ja hipaisi vaistonvaraisesti sormustaan.

Koska minulla ei kaiken kohtuuden nimissä pitänyt olla mitään mahdollisuuksia, kävin suoraan asiaan, kun tyttö palasi pöytään.

– Hyvin sä vedät.
– Ai, häh?
– Tanssit. Sua on kiva katsoa.
– Ai, kiitti.
– Mun nimi on Teppo. Mikä sun nimi on?
– Aijaa. No toi Katri.
– Just. Haluaisitko sä lähteä mun hotellihuoneeseen jatkoille.
– Ai nytkö jo?
– Niin, minä ehdotin ja yritin olla näyttämättä liian ilahtuneelta saamastani vastauksesta.

Tyttö katseli hetken ympärilleen aivan kuin arvioiden, vieläkö paikalle kannatti jäädä.

– No, okei. Mennään vaan.

Katri oli sängyssä, aivan kuin lattiallakin, haluttava, itsenäinen ja aktiivinen. Hän raapi selkääni kyntensä jäljet, hoiti homman, käväisi kylppärissä, moikkasi vielä ovella ja katosi elämästäni. Tunsin itseni vanhaksi. Jotenkin oudolla tavalla pettyneeksi ja läpeensä tyydytetyksi yhtä aikaa (30/99).

Väsyttää.

X