Ihmiset ja suhteet

100 Naista: 6. Tähtiä ja tapettia (2/100)

Teksti: Teppo M

100N6Kysymys: Naisen iskeminen ryhmästä on vaikeaa koska a) nainen ei halua näyttää helpolta tai edes keskivaikealta ystäviensä silmien edessä, b) naisen kateelliset ystävättäret eivät halua, että yksi saa, jos muut jäävät ilman vai c) ryhmän korkeaotsainen moraalinvartija kokee velvollisuudekseen suojella kohteen kunniaa ja siveyttä kohteen omasta mielipiteestä välittämättä?

Oikea vastaus on luonnollisesti kaikki kolme vaihtoehtoa ja luultavasti muutama muukin, joita en ole vielä oivaltanut.

Tärkeintä naisryhmien ryhmädynamiikasta on kuitenkin ymmärtää niin sanottujen tähtien ja tapetin välinen riippuvaisuussuhde. Ryhmän tähden (tähtiä voi olla ryhmässä useampikin, mutta heidän välillään on tiukka arvojärjestys siitä, kuka on päätähti ja ketkä hänen perintöprinsessojaan) tunnistaminen on helppoa, sillä tähti on koko ajan äänessä ja heiluttaa jatkuvasti käsiään. Tähti kailottaa kovaan ääneen omia asioitaan ja ryhmän tapettijäsenten tehtävänä on olla samaa mieltä noin yleisesti ottaen ja osoittaa erityistä myötätuntoa silloin, kun tähti kertoo kuinka sikamaisesti häntä juuri eilen kohteli se talousosaston noita-akka, jolla on kaiken lisäksi aina ihan kamalan väriset kengät ja jonain päivänä hän kyllä sanoo sille ihan suoraan, tiedättekö mitä hän sä sille sanookaan, kuulkaa, hän sanoo sille niin, että varmasti tajuaa. Ihan suoraan!

Yleensä suomalaiset joko eivät ripusta seinilleen mitään, ripustavat seinälle perintönä saadun mitään sanomattoman ryijyn (jonka on oltava seinällä, koska 20 vuotta sitten edesmennyt ryijyn tehnyt isotäti loukkaantusi, ellei se olisi) tai sitten ahtavat kaikki seinät täyteen halpoja painotöitä. Vain harva ymmärtää panostaa yhteen laadukkaaseen taideteokseen, antaa sen ympärille tilaa, rauhallisen taustan ja poimia sen näkyviin kohdevalolla. (Tässä nyt se sisustusvinkki, joita blogiini kuulemma kannattaisi ripotella tiukkapipoisia ja huumorintajuttomia ihmisiä varten.)

Onneksi naislauman kailottava, kuorittuneen mannapuuron väriset hiuksensa blondannut tähti kuitenkin ymmärtää vaistonvaraisesti tarvitsevansa ympärilleen hillityltä tapetilta näyttäviä ja kuulostavia ystäviä erottuakseen varmasti edukseen. (Tämä ei toki tarkoita, että hän ymmärtäisi mitään sisustamisesta. Todennäköisesti jokaisella taustatapettiryhmän naisista on tähteään aistikkaammin sisustettu koti.)

Jos tähti on laumassaan paikalla, sieltä ei voi iskeä tapettityttöä ilman, että tähti torpedoi yrityksen. Useinmiten tähti tekee tämän ilmoittamalla kuivasti, että Riikalla on poikaystävä. Tämä ilmoitus osoitetaan näennäisesti joukkoon tunkeutuneelle miehelle, mutta on todellisuudessa muistutus Riikalle. Tähti itse sen sijaan 6 margharitaa myöhemmin avaa reitensä kenelle tahansa lihaksikkaalle könsikkäälle ,välittämättä sen enempää poikaystävästään kuin aviomiehestäänkään.

Koska tähti tietää, että häntä yritetään joka tapauksessa iskeä viidentoista minuutin välein aina valomerkkiin asti, hän haluaa ”vain pitää hauskaa tyttöjen kesken” aamukolmeen ja pokaa itselleen miehen vasta sen jälkeen. Karkottamalla ryhmästään kaikki kiinnostuneet miehet sitä ennen, hän kuitenkin samalla syö ystäviltään heidän tarvitsemansa peliajan löytää mukava tapettitytöstä kiinnostunut mies. Näin tähti samalla varmistaa, että hänellä on seuraavana päivänään kerrottavanaan seikkailu ystävilleen, jotka taas ovat nukkuneet yönsä turvallisesti kotonaan.

Tällaista käyttäytymistä kutsutaan naisten väliseksi solidaarisuudeksi. On oleellista tehdä terminä ero miesten väliseen solidaarisuuteen, johon kuuluu esimerkiksi se, että kaverit ovat milloin tahansa valmiita vannomaan käsi drinkkilistan päällä, että kuka tahansa joukosta on todellakin NASAn astronauttikoulutuksessa, jos se vain auttaa miestä pääsemään pesälle.

Mielenkiintoinen laboratoriokoe olisi laittaa kuusi tähtinaista ilman yhtään tapettia suljettuun tilaan kuuden miehen seuraksi muutamaksi viikoksi tai kuukaudeksi ja katsoa, mitä tapahtuu. Jos tällaista kenttätestiä voisi seurata esimerkiksi tilaan sijoitettujen kameroiden kautta televisiossa, testistä voisi tulla huima katsojamenestys. Ideaani saa vapaasti käyttää.

Itse veikkaisin, että tällaisessa kokeessa osa tähtitytöistä masentuisi täysin huomatessaan etteivät saakaan osakseen toisten naisten ihailua, koska ryhmässä yhtäkkiä kaikki ovatkin kauniita ja äänekkäitä. Jokaiselle tähdelle kun on olemassa ryhmä, jossa hän muuttuukin omaksi järkytyksekseen tapetiksi. Tähdelle tämä on järkytys, koska hän on aina uskonut olevansa absoluuttisen erityislaatuisen kaunis ja tärkeä ymmärtämättä, että hänen erityislaatuisuutensa on pelkästään suhteellista häntä ympäröivään tapettiin.

Jos näiden laboratorio-olosuhteissa sammuneiden tähtien tapettiystävät seuraisivat testiä ulkopuolelta, he todennäköisesti toteaisivat kysyttäessä, ettei Suski ole nyt kyllä yhtään oma itsensä. Kun se yleensä on niin iloinen ja energinen ja ihan sillai hullu ja kreisi, tiedätteks te? Ja nyt se vaan tuijottelee ja istuskelee ja itkeskelee omien tapettikavereittensa perään.

Kuinka sitten lähestyä tapettityttöä? Melkein ainoa takuuvarma konsti on niellä ylpeytensä ja kysyä paikan lihaksikkaimmalta mieheltä, jolla on muodikas paita, voisiko hän harhauttaa ryhmän tähteä sen aikaa kun itse lähestyt omaa kohdettasi. Toinen, mutta paljon epävarmempi tapa on yrittää saada tapettityttö kapinoimaan johtajaansa vastaan.

Keskiviikkoiltana päätin tehdä kierroksen kaupungilla ja katsoa, mitä sillä olisi minulle tarjottavanaan arki-iltaisin. Tosiasia on kuitenkin se, että olen usein viikonloppuisin sidottu muihin velvollisuuksiin, joten peliaikaa on pakko löytää myös muualta. Joskus kahdeksan maissa illalla päädyin Kampin Teerenpeliin. Lavalla nurkassa piano ja läskibasso pitivät yllä tunnelmaa häiritsemättä lainkaan keskustelua pöydissä. Ilmassa leijui arkisen alkuillan miellyttävän leppoisa, kuin jotain odottava tuoksu. Tilasin vehnäoluen, löysin mukavan istuimen ja olin uppoutuvani mukaan ottamaani Financial Timesiin.

Baarin alakerrassa tilanne vaikutti vakiintuneelta. Useimmissa pöydissä istui pariskuntia, mutta vastapäätä minua kaksi ilmeisesti hieman alle kolmekymppistä naista. Kyseessä oli ilmiselvä ”tähti ja tapetti”-pari. Blondattu tähti kaakatti asioitaan sen verran kovaäänisesti, että myös lähimmille pöytänaapureille kävi selväksi kuinka ammattaidottoman kampaajan nainen oli viime viikolla kohdannut, kuinka ihana eräs Juha olisikaan ilman viiksiään, jotka sitten taas tekivätkin hänestä kyllä ihan mahdottoman ajatellakaan ja kuinka naisen sisaren lapsi oli omalla tavallaan kauhean suloinen, mutta eihän se nyt kuitenkaan tarkoita sitä, että tähden voisi automaattisesti olettaa toimivan lapsenvahtina ainakaan yön yli (kuinka sisar saattoikaan ollan niin ajattelematon vaikka tosin ymmärtäähän sen kun muistaa, miten se silloin pääsiäisenäkin sanoi sen yhden jutun).

Tapettiystävätär huokaili oikeissa paikoissa, kysyi välillä tarkentavia kysymyksiä ja huomautti sitten muistavansa ihan tarkkaan sen, mitä tähden sisar oli pääsiäisenä sanonut. Tämän jälkeen tapettiystävätär sai kuulla uudestaan yksityiskohtaisen version pääsiäisen tapahtumista ja ystävätär käyttäytyi kohteliaasti aivan kuin kuulisi tarinan ensimmäistä kertaa.

Tapettiystävätär oli oikeastaan varsin sievä. Tosin niinhän tapetin kuulukin olla. Eihän kukaan laittaisi seinällekään rumaa tapettia (itseasiassa todella moni laittaa, mutta antakaamme se heille anteeksi, sillä he eivät tiedä, mitä he tekevät). Tapettiystävätär oli kaunis juuri sillä tapettimaisella tavalla, mikä rauhoittaa huoneen ja luo sinne miellyttävän tunnelman, mutta jonka yksityiskohdat unohtuvat heti jos sulkee silmänsä.

Hain tiskiltä uuden oluen sekä puolukkasiiderin (jäillä) ja lähestyin naisten pöytää.
– Anteeksi, saisinko mä tarjota sulle juotavaa, kysyin ja katsoin tapettiystävätärtä silmiin.
– Kuule meillä on nyt tässä juttu kesken, tähti vastasi närkästyneenä ystävänsä puolesta.
– Mä kysyinkin tältä sun ystävältäsi tässä, minä vastasin ja yritin hymyillä valloittavast(minulla ei ole aavistustakaan, kuinka hymyillään valloittavasti) ja jatkoin, – Oletko sä maistanut tätä näiden omaa puolukkasiideriä? Sopivan raikasta, ei liian makeaa, aivan kuin varta vasten tehty kauniille naiselle nauttia lämpimänä lokakuun iltana.
Laskin juoman pöydälle. Tapettiystävär näytti hämmentyneeltä ja yritti olla näyttämättä liian imarrellulta. Tähtiystävättären korvista nousi savua, hänen kerätessään energiaa uuteen hyökkäykseen.
– No jätä se lasi siihen ja lähde meneen, me ei tosiaan kaivata tähän nyt ketään.
– Mutta kun mä en ole edelleenkään kysynyt sulta mitään, huomautin.
– Painu vittuun siitä idiootti, tähti äyskäisi.
– Sen suhteen minä kyllä yritän koko ajan parhaani, mutta sinä häiritset.
– Tuota… meillä on tosiaan vähän juttu kesken. Ehkä sitten myöhemmin? tapettiystävätär rauhoitteli.
– Okei, mä olen tuolla jos haluat tulla juttelemaan. Toi siideri on oikeasti tosi hyvää. Kannattaa maistaa, sanoin ja palasin omalle paikalleni.

Kuten todettua, tähden laumasta on lähes mahdotonta iskeä muita ja nyt kun olin ottanut riskin en voinut tehdä uusia siirtoja. Kohteen valitseminen on olennaisen tärkeää juuri siksi, että tehtyäsi ensimmäisen liikkeen menetät käytännössä mahdollisuutesi kaikkien niiden kohdalla, jotka nyt tietäisivät olevansa varasijalla. Koska olin patissa saatoin yhtä hyvin aidoti keskittyä lehteeni.

Noin viisitoista minuuttia myöhemmin tapettiystävätär tuli luokseni, pahoitteli saamaani tylyä vastaanottoa ja kiitti juomasta. He olivat kuulemma nyt lähdössä, mutta olisi ollut varmasti ihan kiva jutella enemmän. Tähtiystävätär näytti seisovan ovenpielessä odottamassa ja tuijotti minua äkäisesti.

Ehdotin, että nainen antaisi puhelinnumeronsa niin voisimme tavata joskus toiste. Nainen empi hetken, kaivoi sitten kynän laukustaan, kirjoitti lehteni kulmaan puhelinnumeron sekä nimen Virpi ja kipitti sitten ystävättärensä perään.

Mitä pelimies tekisi? Epäilemättä laittaisi Virpin todo-listalle, vaihtaisi baaria ja etsisi jostain sen tämän illan pisteen. Mutta oloni oli siihen jotenkin liian raukea. Ehtiihän tuota. Tallensin numeron Communicatoriini, kuuntelin vielä puolisen tuntia bändin musisointia ja päätin sitten lähteä kotiin lämmittämään saunan.

PS. Pahoitteluni. Ei panojuttua tässäkään postissa, mutta uskokaa minua: Varsinainen seksiaktin yksityiskohtainen kuvaaminen on aivan järkyttävään tylsää luettavaa, joten todennäköisesti diibadaabaa on voittopuolisesti luvassa jatkossakin… Jos ei usko, voi lainata kirjastosta Untinen-Auelin tuotannon ja hekumoida kuolettavan ikävystyttävillä kuvauksilla ”ilon jakamisesta”.

X