100 Naista: 9. Vastuullista toimintaa (4/100)

Lauantaina se sitten iski. Tuo tukahduttava turhuuden tunne laskeutui päälleni painavana kuin syksyn ensiräntä perjantaiaamuna Alfan katolle. Yhtäkkiä ymmärsin kuinka sietämättömän helppoa ja pinnallista elämää olen elänyt. Ainoa asia josta välitän on oma erektioni (ja ehkä myös hieman se, mihin sitä käyttäisin). Itkiessäni omaa lohduttoman kevyttä oloani lähetin kiitollisen ajatuksen niille blogini lukijoille, jotka onnistuivat avaamaan silmäni.

Jos tarkkoja ollaan, niin erektioni ei toki ole ainoa elämäni kiintopiste vaan ennemminkin vain toinen elämäni kantavista pilareista. Se toinen taas on tietenkin raha, mutta sekin kyllä tulee tilille masentavan helposti reilun kokoisina säännöllisinä annoksina. Erektion suhteen viimeiset kymmenen vuotta ovat jo tosin olleet loivaa alamäkeä, mutta sittenkin. Aivan liian (niisk) helppoa, pinnallista ja tarkoituksetonta on kaikki…

Päätin työntää tunteen olemiseni sietämättömästä keveydestä syrjään vaikka väkisin ja suhtautua elämääni sen vaativalla vakavuudella ja ankaruudella. Ehkä minusta kuoriutuisi samalla parempi ihminen? Pelkäsin tosin, että parempi ihminen ei saa yhtä paljon pillua kuin mitä huonompi voisi saada, mutta toisaalta parempi ihminen saa sitä sentään kuivempana, mikä edelleen vähentäisi toimenpiteen syntisyyttä. Poistin siis jääkaapin ovesta elämänohjeen, jossa neuvottiin nauttimaan Martinit kuivana, mutta naiset kosteina ja askartelin tilalle Nietzschen lohdullisen viisauden: ”Kun hyve on hieman torkahtanut, herää sen jälleen reipaampana.”

Kun mies saa säännöllisesti kosteaa ja himokasta naista, hän purkaa miehisen energiansa terveellä tavalla panemiseen eikä jäljelle jää agressiivista tarvetta todistella voimiaan muilla uroteoilla. Tästä syystä ennen tärkeää ottelua osaava jalkapallovalmentaja määrä pelaajat selibaattiin. Kun siementään ei ole saanut kylvää muutamaan viikkoon, sitä potkii nahkakuulaakin ihan erilaisella intensiteetillä.

Mutta palataan omaan parannukseeni. Päätin olla ainakin tunnin tai pari äärimmäisen huolestunut maailmanrauhasta ja kaivaa sitä kautta persoonaani sen kipeästi kaipaamaa nöyryyttä ja ankeutta. Tosin juuri maailmanrauhalle suurin este ovat seksuaalisista patoumista ja/tai impotenssista kärsivät miehet. Jos itseni lisäksi muutkin miehet huolehtisivat enemmän omasta erektiostaan ja vähemmän Irakin valloitussuunnitelmista, maailma olisi paljon parempi paikka elää.

Historia on täynnä esimerkkejä jotka todistavat, että mitä tiukempi seksuaalinormisto yhteiskunnassa on vallinnut, sitä julmempiin tekoihin yhteisön miespuolinen väestö on syyllistynyt. Sinä päivänä kun miehet kautta maailman pystyvät suhtautumaan rennosti ja iloisesti siihen, että housuissa seisoo ja päässä panettaa, maailmanrauha on enää yhden varvin mitan päässä.

Kun panetus ei pääse purkautumaan normaalia tietä, se kanavoituu agressiiviseksi miehiseksi uhoksi, joka puretaan käytettävissä olevien resurssien mukaan joko nakkikioskin jonossa tai akselilla Pentagon-Irak. Erilaisten seksuaalisten turhaumien vuoksi jälkensä historiaan jättäneitä miehiä ovat mm. Josif Stalin, Mao Zedong, Napoléon Bonaparte ja Aadolf Hitler. Heidän elämäänsä kukaan huolestunut kanssaihminen ei liene luonnehtinut helpoksi. Kyseiset herrat kun sentään ottivat hyvinkin vahvasti kantaa vakaviin ja merkittäviin asioihin.

Maailman rauhan kannalta Yhdysvaltojen lähihistorian ylivoimaisesti paras presidentti oli mies, joka nautti pillulta maistuvista sikareista ja petti vaimoaan säännöllisesti. Clinton pani kun panetti ja hoiti sen jälkeen työnsä kunnolla. Sellaisia miehiä maailma tarvitsee! Tämä nykyinen tyyppi taas edustaa niin korkeita moraalisia arvoja, että on ihme, jos hänellä ottaa enää lainkaan eteen. Olisi hyvin iloinen asia, jos Bush nuorempi purkisi miehisiä tarpeitaan kalistelemalla enemmän omaansa ja vähemmän kansakuntansa sapelia. Älykäs ja rauhaa rakastava kansa ei valitse itselleen johtajaksi miestä, jolla ei ole todistetusti viriili seksielämä.

Ajattelemalla tätä ja kaikkia muitakin maailmassa vallitsevia vääryyksiä, olin onnistunut tehokkaasti saamaan itseni soveliaaseen mielentilaan. Elämä ei tuntunut vaikuttanut kovin helpolta ja oma elämäntapanikin tuntui inhottavan pinnalliselta. Jopa aamuseisokkikin oli kadonnut lahkeesta omia aikojaan. Tunsin olevani lähestulkoon hyvä ihminen. Muuttaakseni tämän tunteen konkreettiseksi toiminnaksi päätin lähteä kaupungille ja lahjoittaa rahaa ensimmäiselle vastaan kävelevälle feissarille. Lahjoittamalla rahaa voi näppärästi ulkoistaa vastuullisen elämäntavan niille, joiden ydinosaamiseen se kuuluu ja keskittyä itse omiin vahvuuksiinsa.

Ensimmäinen feissari tuli vastaan Forumin kulmalla, mutta hän oli mies joten muutin hieman suunnitelmaani ja päätin sittenkin lahjoittaa rahani vasta ensimmäiselle naispuoliselle kerääjälle. Ei kai kukaan voinut kieltää minua osallistumasta hyvän tekemiseen mieluiten mahdollisimman viehättävän ihmisyksilön kanssa? Vastaan käveli Animalian edustaja, jonka sukupuolesta en päässyt aivan varmuuteen, joten jatkoin edelleen matkaani. Rautatieaseman edestä löysin lopulta etsimäni. Pitkäsäärinen brunetti sinisessä liivissä keräämässä hyvyys- ja vastuullisuusresursseja lähimmäisiltään. Oli tullu aika osoittaa yhteiskuntavastuullisuutta henkilökohtaisella tasolla.

Tyttö kävi läpi kalvot, joissa ei ollut minulle mitään uutta, mutta kyselin kohteliaasti yksityiskohtia. Kyllä, kyllä, olin sitä mieltä että puhdas vesi ja tyttöjen kouluttaminen on toimintaa, jota haluan edistää. Ihmiset tekevät aivan liian harvoin tietoisia arvopäätöksiä. Onko suurempi hyvä opettaa tyttö kehitysmaassa lukemaan vai pelastaa hamsteri grillistä? Grillattu hamsteri on kuulemma hyvää ja yleinen ruokalaji Andeilla tai jossain, mutta naisten lukutaidottomuudelle en minäkään näe mitään perustetta. Lukutaidottoman tai muuten avuttoman naisen kaataminenkin olisi vähän kuin lehmien ampuminen aitaukseen tai lohen kalastaminen kalankasvatusaltaasta. Kokemus, josta juopunut turisti saattaa olla valmis jopa maksamaan, mutta mikä loppupeleissä pelkästään korostaa miehen asemaa systeemin alimmalla askelmalla.

Feissari näytti olevan kylmissään, joten pyysin häntä lämmittelemään kahville kanssani. Nainen vaikutti epäröivältä. Kysyin kuinka paljon kuukausilahjoituksia hän sai keskimäärin kokoon puolessa tunnissa. Kuulemma vaihtelevasti – ehkä noin viisikymppiä… Lupasin osallistua satasella, joten hänellä olisi hyvin varaa istua puoli tuntia lämpimässä.

Feissari otti teetä ja palan kasvispiirasta. (Ihan oikeaa haudutettua teetä eikä mitään naurettavaa kukkaissekoitusta pussista. Seikka, jonka laitoin positiivisesti merkille). Minä valitsin kahvin seuraksi piirakan, joka sisälsi mahdollisimman paljon paloja kuolleista eläimistä. Joku raja maailman pelastamisellekin yhtenä päivänä.

Keskustelimme ensin rokotusohjelmista, puhtaasta vedestä ja sen sellaisesta, mutta kun kävi ilmi, että tiesin aiheista vähintään sen minkä feissarinikin, jatkoimme aihetta tytön opinnoista, harrastuksista ja muista henkilökohtaisen ja yleisen rajalinjoja koettelevista aiheista. Kysyin, mistä tavoittaisin hänet, jos yhtäkkiä haluaisinkin lahjoittaa lisää. Kuulemma hyvällä tuurilla samasta paikasta. Hymy, mutta ei puhelinnumeroa tai sähköpostiosoitetta. En kysynyt. Tyttö kiitti teestä ja poistui tilitietoni mukanaan. Toisaalta olihan minullakin saamassani paperissa feissarin nimi.

Katselin ikkunasta ruuhkaan katoavaa liiviä ja huomasin ilokseni että olin todella saanut elämääni uusia sävyjä. Poistuin kahvilasta kirpeään ulkoilmaan ja päätin kävellä kotiin. Syksy Helsingissä oli kääntynyt kohti loppuaan. Mannerheimintiellä jouduin vaihtamaan puolta väistääkseni keltaisia muurahaisia kadulle jatkuvana virtana ulostavan keon.