Ihmiset ja suhteet

Jos minulla olisi penis

Teksti:
Rakel Liekki
Rakel

Mietin tässä taannoin mitä tekisin jos heräisin aamulla ja huomaisin, että minulla on penis. Itsestään selvien runkkailun, panemisen ja suuseksin lisäksi keksin muutakin ehdottoman välttämätöntä puuhaa penikseni kanssa.

Haluaisin kokeilla seisaaltaan pissimistä, joten suuntaisin vessaan lorottamaan. Olisi jännittävää kokea onko se pönttöön osuminen niin vaikeaa, kuin mitä se miehille tuntuu olevan. Miten sillä samalla peniksellä jolla pystyy pissaamaan vaikka kuvioita, ei saa tähdättyä pöntön sisälle? Tietenkin myös pissisin kuvioita hankeen tai näin kesällä vaikka hiekkaan. Kuvioiden onnistumisesta hämmentyneenä jäisin tietenkin hetkeksi ihmettelemään ristiriitaa pönttöön osumisen vaikeuden ja pissalla kirjoittamisen välillä. Penis todennäköisesti laskisi älykkyysosamäärääni huolestuttavasti, sillä uskon että asia jäisi ratkaisematta.

Seuraavaksi tietenkin rientäisin helikoptereita tehden pyytämään palkankorotusta. Monilla aloillahan parempi palkka on itsestäänselvyys, kunhan vaan jalkojen välissä on killuttimet. Äijien kanssa pidetyn pitkän ja kostean kokouksen jälkeen menisin heidän perässään miesten vessaan, seisahtaisin pisoaarin eteen, kaivaisin lerssini esiin ja kusisin niin kuin muutkin. Järkyttyisivätköhän he? Tuskin. Todennäköisesti vain vahvistaisin sen, mitä osa heistä on jo mielessään epäillyt.

Työpäivän jälkeen kävisin vielä kusella jossain puskassa. Sen kerran kun munat olisi niin helposta seisaaltaan kusemisesta kannattaisi nauttia kaikissa käänteissä. Loppuillan viettäisin penistäni tutkien ja testaillen. Kun olisin kyllästynyt vänkkäämään, kokeilisin penisorigamien muotoilua. Katsoisin vääntyykö kikkelini samoihin temppuihin kuin Australiasta lähtöisin olevan Puppetry of the Penis-ryhmän taitureiden. Yrittäisin ainakin hampurilaista.

Penisorigameihin kyllästyttyäni tutkisin luonnettani Lingam Gnosisin keinoin, jossa siis luonne luetaan peniksestä. Kahvinporoista ennustaminen ja horoskoopit ovat kuolettavan tylsiä jos vertailukohtana on tulkitseminen peniksesta. Lingam Gnonisissa miehet jaetaan peniksen perusteella neljään perustyyppiin, jotka ovat vesi, maa, tuli ja ilma. Olen aika varma että en olisipehmeäpeniksinen vesi, vaan maskuliininen ja paksu tuli, jolla on sananmukaisesti liekit kalsareissa.

P.s. 25.-26.8. minä aion juhlia Turun erotiikkamessuilla. (k18)

X