Ihmiset ja suhteet

Lahjoja, joilla saa

Teksti:
Anna.fi

Sähköpostini tukkeutuu juhlapyhien tienoilla epätoivoisten miesten avunpyynnöistä. Velvollisuudentuntoiset uroot pähkäilevät päänsä puhki mitä kullalleen ostaisivat lahjaksi. Pisteitä teille miehet! On mahtavaa että olette niin aidosti kiinnostuneita lahjan hankinnasta että etsitte apua jopa niinkin epätodennäköiseltä taholta kuin pornotähdeltä.

 

Vaikka juhlapyhät eivät vielä ole lähellä niin tarjoan jo etukäteen vinkkejä lahjoihin, jottei jatkossa tarvitse hassata rahoja lahjuksiin joilla ei irtoa.

Jos merkkipäivä ei ole juuri nyt, kirjoita itseäsi miellyttävät vinkit talteen tulevaisuutta varten tai anna rakkaallesi lahja vaihteeksi ihan muuten vaan. Lahjan merkitys nimittäin moninkertaistuu kun annat sen arkena, etkä merkkipäivänä pakon edestä.

Hyvä yleisvinkki lahjojen suhteen on se, että lahjan tulee aina olla mahdollisimman henkilökohtainen. Toinen pätevä vinkki lahjaa hankkiessa on, että sen tulee olla mahdollisimman tarpeeton. Mitä ”turhempi” lahja on sitä voimakkaammin se puhuu rakkaudesta. Eli vaikka kumppanillasi olisi tarvetta esimerkiksi uusille sukille tai imurille älä osta niitä. Rakkaus ei perustu järkeen ja siksi välittämisestä viestivät parhaiten arkipäiväisen elämän kannalta täysin turhat lahjukset. Tarpeellisuudella kun tuskin on mitään tekemistä esim. sydämen muotoisten suklaarasioiden tai kukkakimppujen suosion kanssa. Näiden klassikoiden lisäksi myös seuraavat lahjat toimivat lähes aina.

Kokoelmalevy

Tee kokoelmalevy. Polta levylle suosikkibiisejäsi tai jos haluat olla vanhanaikainen niin äänitä kappaleet kasetille. Tässä yhteydessä suosikkibiisisi eivät ole ärinäheviä tai kolmen minuutin kitarasooloja sisältäviä progetilutuksia. Valitse sellaista musiikkia mitä et kehuisi pojille kuuntelevasi, mutta mitä salaa kotona diggailet kuitenkin. Rakkauslaulut ovat suositeltavia. Jos vielä muistat jonkin biisin jonka olet kumppanisi kanssa yhdessä kuunnellut, ja se biisi vielä sattuu olemaan romanttinen niin olet jo todennäköisesti pelkästään sillä ostanut suhteeseen kiihkoa viikkokausiksi. Bonuspisteitä saat jos askartelet kannetkin itse. Kansiin voi käyttää esim. yhteisiä kuvia teistä.

Lahjakortti

Helppo ja miellyttävä  arjesta poikkeava aloite seksiin parisuhteessa on ”lahjakortti”.  Eli tee kumppanillesi lahjakortti jossa lupaat suorittaa hänelle hänen haluamansa kaltaisen eroottisen palveluksen kun hän sitä pyytää. Joulu- tai syntymäpäivälahjaksi voi tietenkin antaa vaikka useampia ja tarkemmin eriteltyjä lahjakortteja. Erittäin hyviä vaihtoehtoja lahjakortteihin ovat myös seksiin liittymättömät palvelukset, kuten siivous, tiskaus, autonrenkaiden vaihto jne. 

Moni nainen toivoo myös lahjakorttia kauneushoitolaan eli omatekemien lahjakorttien sekaan voi myös sujauttaa hoitolan lahjakortin vaikkapa jalkahoitoon tai hierontaan.

Itse tehty kortti

Kortin on aina syytä olla itse tehty. Oli itse tehty kortti millainen tahansa niin aina se on parempi kuin tehtaassa valmistettu. Eli vaikka kuinka  mauttoman tuherroksen saisit aikaan niin se on aina parempi kuin persoonaton valmiskortti. Jos et ole askartelun ihmelapsi niin suosittelen kuva-aiheista sydäntä. Sen lisäksi että sydän on romanttinen, se on erittäin helppo piirtää.

Korut

Tutkimuksen mukaan joka toinen nainen toivoo lahjaksi korua, mutta vain hyvin harva saa sellaisen. Naisten mielestä korut ovat romanttinen lahja. Osta siis niitä. Tarkista kuitenkin ensin millaisia koruja armaasi yleensä käyttää ja osta korulahjasi hänen suosikkikorujensa tyyliä mukaillen. Muista aina myös kaiverruttaa koruun joku romanttinen viesti.

Huom! Osa lahjavinkeistä toimii mainiosti myös miesten kohdalla.

Teksti: Rakel Liekki

X