Ihmiset ja suhteet

Näin annat miehelle nautinnollista suuseksiä – 10 vinkkiä

Suuseksin antaminen miehelle on molemmille osapuolille kiihottava kokemus, kun kiinnittää huomiota muutamiin asioihin.

Teksti:
Anna.fi
Kuvat:
Istock

Suuseksin antaminen miehelle on molemmille osapuolille kiihottava kokemus, kun kiinnittää huomiota muutamiin asioihin.

Haluatko antaa miehelle mieletöntä suuseksiä? Näillä vinkeillä onnistut.

1. Tunne miehen anatomia

Kun tunnet miesvartalon, osaat myös synnyttää mielihyvän oikein. Miehen intiimialue ei ole yksinkertainen. Erektiossa olevan peniksen juureen ja varteen voi tarttua kunnon otteella, mutta peniksen päässä on suurin osa miehen hermopäätteistä, ja se on siksi elimen herkin alue. Myöskään kivesten kanssa ei saa olla kovakourainen. Kivesten takana oleva väliliha ja peräaukon seutu ovat nekin erogeenisiä alueita, joiden koskettelu on joidenkin miesten mieleen.

2. Lämmittele hänet

Seksi on myös visuaalista, joten ympäristöön kannattaa kiinnittää huomiota. Seksikäs pukeutuminen nostaa sekä sinun että miehen tunnelmaa. Aisteihin vaikuttavat myös tuoksut ja valaistus.

Esileikki kuuluu suuseksiinkin. Intohimoinen suudelma on hyvä alku. Voit hieroa hänen jalkoväliään housujen tai bokserien läpi. Koskettele hänen sisäreisiään, alavatsaansa ja takapuoltaan. Voit koskettaa välillä itseäsi, jos se kiihottaa sinua ja häntä. Kun tunnet erektion, etene sepalukselle tai kiusaa häntä vielä vähän. Kun esileikki kestää tarpeeksi kauan, saat hänet janoamaan enemmän, mutta liian pitkäksi venyvä lämmittely voi saada innostuksen lopahtamaan.

3. Kokeile tantrahierontaa

Hieronta herättelee aistit. Hiero miehen vartaloa aluksi pyörivin liikkein kyljistä ja etene reisiä kohti. Hiero vuorotellen edestä ja takaa. Tämä lisää verenkiertoa penikseen tehden alueesta herkän kosketukselle.

4. Käytä oikeita otteita

Koskettele peniksen vartta ja kiveksiä. Jatka sitten peniksen kärjelle ja ota se suuhusi. Peitä hampaasi huulillasi, ettet satuta miestä. Voit imeä välillä kovaa, välillä kevyemmin. Samaa ei kannata toistaa liian kauan, sillä monotoninen liike on tylsä. Uskalla käyttää kieltäsi, liu’uta sitä vaikka penistä pitkin.

Voit leikkiä hänen peniksellään: varovasti läpsytellä sitä kasvojasi ja kieltäsi vasten ja hieroa sitä rintojesi välissä tai itseäsi vasten. Voit käyttää myös ääntä apunasi: hymisevää kurkkuääni stimuloi penistä, kun otat sen syvälle suuhusi.

Käsi on hyvä apuri myös suuseksissä. Käden liike kannattaa rytmittää samaan tahtiin imemisen kanssa. Välillä voi jatkaa molemmin käsin. Näin saat varresta otteen pidemmältä matkalta ja voit keskittyä suullasi peniksen päähän.

Erilaiset rytmit ja puristusvoimakkuudet lisäävät miehesi nautintoa tehden orgasmista voimakkaamman. Tällä tekniikalla jokainen suuseksikerta tuntuu miehestä erilaiselta.

Lue myös: 10 huikeaa seksiasentoa – Näitä  jokaisen parin täytyy kokeilla!

5. Huolehdi kosteudesta, joka tekee hommasta helpompaa

Huolehdi, että penis on kostea. Kosteutettuna edestakainen liike eli sinun työsi helpottuu ja hänkin nauttii enemmän. Älä siis pelkää syljeneritystä. Juo tarpeeksi ennen suuseksiä, jotta suusi kostuu helposti. Voit myös pitää vesilasin lähellä ja juoda välillä, jos suusi kuivuu.

6. Kommunikoikaa ennen seksiä ja sen aikana

Suuseksi onnistuu, kun keskustelette siitä. Tärkeintä on tietysti puhua molempien mieltymyksistä, haluista ja toiveista jo ennen seksiä. Molempien kannattaa myös avoimesti ja suoraan kertoa, mistä ei pidä ja missä omat rajat menevät.

Luota siihen, minkä jo osaat, mutta aina voi myös oppia ja kokeilla uutta. Kysy, pitääkö mies siitä, mitä teet. Entä mitä hän haluaisi sinun tekevän? Mitä sinä haluaisit tehdä?

On tärkeää, että viestitte myös suuseksin aikana. Katsekontakti on kiihottava molemmille. Monet miehet haluavat nähdä, mitä teet, ja nauttivat, kun katsot takaisin. Jos haluat, voit puhua tuhmia tai voihkia. Voit halutessasi myös ohjata hänen kätensä päähäsi, jotta hän voi hellästi työnnellä tahtia. Niin tiedät, kannattaako tempoa nopeuttaa vai hidastaa. Löydät oikean imemis- ja puristusvoimakkuuden lukemalla hänen reaktioitaan ja kysymällä, mitä hän toivoisi seuraavaksi. Otteen tiukkuutta kannattaa välillä vaihdella ja nostaa tempoa vähitellen.

Lue myös: Suosikkiasentojen uudet versiot – päivitä seksiasennot uudelle tasolle

7. Näytä, että sinäkin nautit

Molempien tunnelma vaikuttaa suuseksiinkin. Sinua voi kiihottaa ajatus, että suuseksissä voit ajaa hänet suunnattoman nautinnon partaalle. Valmistele suuseksi siis mieleiseksi myös sinulle.

Peniksen maku ja tuoksu vaihtelevat esimerkiksi ruokavalion mukaan. Kokeile välillä makukondomia tai maustettua liukuvoidetta. Hyvä hygienia on tietysti edellytys sille, jotta suuseksi on molemmille nautinnollista.

Lue myös: Kuningatar, kärrynpyörä, valtaistuin… 11 hekumallista seksiasentoa suuseksiä rakastaville

8. Etsi oikea asento

Suuseksissä asentoa voi vaihdella aivan kuten yhdynnässäkin. Usein mies makaa sängyllä selällään, mutta hän voi myös esimerkiksi nousta seisomaan, kun sinä laskeudut polvillesi hänen eteensä. Jos tämä tuntuu alistavalta tai asento on pehmikkeistä huolimatta hankala, kokeilkaa muuta. Hän voi vaikka istua, tai ehkä otatte 69-asennon.

Aina ei kannata jäädä makuuhuoneeseen, vaan vaihdelkaa paikkaa. Kun sinulla on mukava asento, nautit enemmän.

9. Kokeilkaa penisrengasta

Seksilelut tuovat lisämaustetta esileikkiin. Penisrengas asetetaan aivan peniksen tyveen. Lelu stimuloi siitintä ja vahvistaa erektiota vähentämällä siitä pois virtaavaa veren määrää. Renkaan avulla erektio voi olla entistä pitkäkestoisempi ja kovempi.

10. Mitä tehdä spermalle?

Ejakulaatio on suuseksin huipentuma. Jos olette jo jättäneet kondomin pois, mies saattaa nauttia siitä, että nielet sperman. Jos et pidä sperman mausta tai et halua sitä suuhusi, kerro kumppanille se hyvissä ajoin ennen seksiä.

Jos molemmat haluatte, mies voi laueta myös vartalollesi tai kasvoillesi, jos hän osaa varoa spermaa joutumasta silmiisi tai hiuksiisi.

Lähteet: Askmen, All Women Stalk, Jack’s Blow Job Lessons, Handbag.com

Lue myös: Sperma-allergia ja imettävät miehet – Nämä oudot seksimyytit ovatkin totta

Juttua muokattu 21.8.2020 klo 16.02. Muutettu jutun terminologiaa, vaihdettu otsikko ja ingressi.

X