Ihmiset ja suhteet

Naisen ejakulaatio – Totta vai tarua?

Teksti:
Anna.fi

Totta, ehdottomasti. Historiallisia merkintöjä naisen orgasmin aikana kovallakin paineella roiskimasta nesteestä löytyy Aristoteleesta Kamasutraan.

Naisen ejakulaatio

1600-luvulla naisen siemennesteen poistamista pidettiin terveyttä edistävänä asiana ja aikakauden lääkärit palvelivatkin naispotilaitaan alttiisti. Tästäkö juontaa juurensa legenda lääkärien kuumuudesta?

Jostain syystä naisen ejakulaatio on kuitenkin ohitettu vuosisadoiksi länsimaisessa tieteentutkimuksessamme – tälläkin hetkellä on todella vaikeaa löytää tutkimusta aiheesta. Pornoteollisuudesta materiaalia löytyy rutkasti enemmän – vuolaasti roiskivat pornotähdet ovatkin tehneet ilmiöstä itse asiassa taas hieman tunnetumman.

Mitä tapahtuu, kun rapatessa roiskuu?

Naisen ejakulaatiossa purkautuva eturauhasnesteen on epäilty tulevan virtsaputkesta, mutta luulo on väärä. Kyseessä on skenenrauhasissa kehittyvä neste, jonka kehitysopillisesta tarkoituksesta on useampia teorioita. Mielenkiintoisin niistä lienee se, että ejakulaationesteen tarkoitus on puhdistaa kohtu mahdollisesta muusta spermasta, jotta naiselle mieluisimman isäehdokkaan pikkukaverit löytäisivät varmasti perille. Arviot ejakuloijien määrästä vaihtelevat 10 %:sta aina puoleen naisväestöstä ja nesteen runsaus vaihtelee suihkuista tippoihin.

Miksei ejakulaatiosta sitten puhuta? Miksi se on yhä jonkinlainen naisen seksin Graalin malja, huuhaaksikin väitetty? Osasyynsä lienee länsimaisessa häveliäisyydessä. Rajuimmillaan naisen ejakulaatio on intensiivinen kokemus molemmille ja se saattaa hieman pelästyttääkin.

Miltä se tuntuu?

Kysyimme asiaa 35-vuotiaalta Saanalta.

– Ejakuloin ensimmäistä kertaa 25 -vuotiaana miehen kanssa. Yhtäkkiä kaikki padot vain jotenkin aukesivat, vaikken siinä vaiheessa edes tuntenut tulevaa poikaystävääni niin hyvin. Kroppa kuitenkin tunnisti miehessä jotain, johon vaistomaisesti luotin. Siitä lähtien olen kyllä ejakuloinut ja tullut tosi helposti, melkein kaikkien seksipartnerien kanssa. Oikeastaan kyse ei ollutkaan mistään tekniikan oppimisesta, vaan siitä, että uskalsin antaa mennä – uskalsin heittäytyä ja luottaa siihen, että kumppani hyväksyy nautintoni sen kaikissa muodoissa.

Miten se tapahtuu?

– Se tuntuu sellaiselta pakottavalta paineelta ala-vatsassa kun orgasmi on tulossa ja purkautuminen tuntuu tietenkin – no, purkautumiselta eli vapauttavalta. Olen oppinut nykyään myös pidättämään ejakulaatiota tai vähän niin kuin ponnistamaan siihen itse. Parhaimmillaan se on kuitenkin silloin, kun se tulee äkkiarvaamatta ja kontrolloimattomasti, ihanana purkauksena. Valitettavasti en osaa antaa mitään konkreettista neuvoa ejakulaation saavuttamiseksi. Itse käytän paljon niitä sisälihaksia seksin aikana, sen pitäisi kai auttaa ja treenaan geishapalloilla säännöllisesti – se kun on niin helppoa!

Herättääkö ejakulointi ihmetystä?

– Melkein kaikki kumppanini ovat olleet poikkeuksetta aivan pähkinöinä ejakuloinnista. Varmaan pääosin sen takia, että orgasmi on niin selkeä ja miehelle tulee hyvä mieli siitä, että on pystynyt tuottamaan toiselle mielihyvää. Joskushan meidän naisten orgasmit ovat kieltämättä vähän kryptisiä, eivätkä niin helposti ”todistettavissa” kuin miehen. Ainoa harmillinen puoli ejakuloinnissa on sen epäkäytännöllisyys – märät lakanat ovat vähän hankalat jälkeenpäin.

Ejakulaation saavuttamisesta ja siihen vaikuttavista tekijöistä on siis useampia näkemyksiä. Yhdestä asiasta näytetään olevan kuitenkin samaa mieltä: ejakulointi on kumppanien mielestä aivan käsittämättömän kiihottavaa. Alle on kerätty suosituimmat vinkit – kokeile näitä!

Lisää aiheesta:
Wikipedia: G-piste
Catherine Blackledge: Vaginan tarina
Kari Heusala: Naisen seksuaalisuus

X