Ihmiset ja suhteet

Onko sinulla seksiälyä?

Teksti:
Anna.fi

Seksiälyllä ei yllättäen ole paljonkaan tekemistä itse aktin kanssa. Kun ihmisellä on seksiälyä, hän toimii viisaasti itseään ja partneriaan kohtaan myös sängyn ulkopuolella. Miten seksiälyä voi saada ja kehittää?

seksi, seksiäly

Jos amerikkalaisia tutkijoita on uskominen, seksuaalinen älykkyys tuo mukanaan paljon hyvää. Seksiälykkäät elävät pidempään ja ovat onnellisempia kuin ne, joille tätä älykkyyden lajia on siunaantunut niukasti.

Seksiäly koostuu kolmesta asiasta: seksuaalisuuteen liittyvästä asiallisesta tiedosta, oman seksuaalisen minän tuntemisesta ja kyvystä kohdata muita emotionaalisesti.

– Seksiälykkyys on kokonaisvaltainen ja ihmisenä olemiseen liittyvä asia. Se ei juuri liity seksiaktiin, sanoo kliininen seksologi Leena Hattunen.

Seksifiksun ei tarvitse hallita akrobaattisia asentoja tai korostaa muutenkaan seksuaalisuuttaan puheilla tai vaatteilla. Seksuaalisesti älykkäällä ei tarvitse edes olla paljon kokemusta seksistä,
sillä tässä lajissa voi kehittyä analysoimalla itseään ja suhdettaan muihin ihmisiin.

Näin kasvatat seksiälyäsi

1. Hanki tietoa

Hattusen mukaan seksuaalisuus on alue, jolla harhakäsitykset rehottavat. Asiallinen, mielellään tieteellinen tieto on paras lääke luuloja vastaan. Joskus jopa
tutkimustieto tuottaa ihmisille turhia paineita, sillä Hattusenkin vastaanotolle on tullut huolestuneita pareja, joilla on tarkoitseksiä harvemmin kuin keskimäärin ihmisillä tutkimusten mukaan on. Hattusen mielestä seksin määrä ei aina ole relevantti asia, sillä siihen vaikuttaa niin moni asia elämäntilanteesta vuodenaikaan.

Suuri seksiin liittyvien harhakäsitysten lähde on pornografia. Tyypillinen pornosta omaksuttu harhaluulo liittyy Hattusen mukaan naisen nautintoon.

– Pornoelokuvissa nainen vaatii ”kovempaa, kovempaa, syvemmälle, syvemmälle”, mikä saa niitä tietolähteenä käyttävät luulemaan, että raju pumppaaminen olisi hyvää seksiä. Sellaisessa käsittelyssä naisen nautinnon kannalta oleelliset alueet, kuten klitoris ja vaginan uloin kolmannes, jäävät usein vaille stimulaatiota. Anatomian tunteminen auttaisi oikeammille jäljille, Hattunen sanoo.

Epäluotettavasta lähteestä on peräsin myös se luulo, että naiset käynnistyisivät seksuaalisesti kuin napista painaen, ja vielä kaikki naiset samasta napista. Tämän luulon varassa voi käydä niin kuin sille miehelle, joka aloitti esileikin uuden naistuttavansa kanssa siitä mistä oli tottunut eli klitoriksen hyväilystä. Kun miehen käsi itsepintaisesti etsiytyi naisen jalkoväliin, nainen lopulta sanoi, että ei pidä siitä. Mies erehtyi vastaamaan, että ”kyllä kaikki muut naiset ovat pitäneet”, ja löysi itsensä saman tien yön selästä.

2. Kasvata itsetuntemusta

Oman seksuaalisen minän tunteminen on oleellinen osa seksiälyä. Tähän liittyy oman seksuaalisen kasvun historian ja traumojen tiedostaminen.

– On hyvä erottaa, mikä on aito tämän hetkinen kokemus, mikä taas kaikua jostakin vanhasta kipeästä asiasta. Jos on esimerkiksi kerran tullut hylätyksi, ei pidä jumiutua ajattelemaan, että niin tapahtuu aina uudestaan. Tai jos joku on sanonut riippurinnaksi, ei jää sen lausuman varaan loppuiäkseen vaan pohtii, voisiko omista rinnoista ajatella kauniimmin.

Seksologit puhuvat seksuaalisesta lakikirjasta, jota ihmiset tiedostamattaankin rakentavat kokemustensa pohjalta. Lakikirja alkaa rakentua jo lapsuuden peruskokemuksista: Olinko toivottu? Oliko minulle tilaa?

Lakikirjaan kirjautuu omat käsitykset kielletystä ja sallitusta seksuaalisuudesta sekä ajatus rangaistuksesta, joka omien seksilakien rikkomisesta seuraa. Nainen saattaa esimerkiksi hävetä omaa haluaan, jos hän on omaksunut sellaisen käsityksen, että naisen ei ole sopivaa haluta seksiä enemmän kuin mies. Seksuaalinen itsetuntemus tarkoittaa juuri tätä oman seksuaalisen historian tiedostamista. Hattunen liittää itsetuntemukseen myös sen, että osaa pitää kiinni omista terveistä rajoistaan.

– Kumppania pitää tulla puolitiehen vastaan, mutta ei silti suostua sellaiseen, mikä tuntuu itsestä vastenmieliseltä. Hattusen mukaan tässä voi olla ongelmia, jos henkilön lapsuuden ilmapiiri on ollut sellainen, että he ovat kasvaneet rajattomiksi. Tällaiset ihmiset ostavat rakkautta miellyttämällä eivätkä tunnista sitä, jos heidän rajansa ylitetään.

– Omat rajat ja sitä myöten myös seksuaalinen minä voivat olla niin kehittymättömiä, että henkilö ei edes ajattele itsellään olevan oikeutta nauttia seksistä.

3. Uskalla kohdata

Rajattomuuteen liittyy Hattusen mukaan suomalaisen naisen yleinen vaiva, liika kiltteys. Se näkyy myös sängyssä. Keski-ikään mennessä kiltti nainen usein toteaa nielleensä liikaa kaikkea
ja päättää, että nyt saa riittää. Tässä rajojen uudelleen määrittelyn vaiheessa seksihalut häviävät helposti, koska nainen lakkaa ensimmäiseksi miellyttämästä intiimeimmällä alueella.

– Nainen voi itse sitä tiedostamatta lakata haluamasta seksiä myös siksi, että se on tehokas tapa käyttää valtaa parisuhteessa. Vaikka siinä voi pohjimmiltaan olla kyse yrityksestä tulla kuulluksi
tai arvostetuksi, se ei ole onnistunutta kommunikaatiota. Siinä tulee lisäksi tuominneeksi itsensäkin osattomaksi ihon yhteydestä.

Seksuaalisesti viisaat ihmiset osaavat kuunnella kumppaniaan, tarvittaessa vaikka kaikilla aisteilla. Jos sen sijaan väheksyy kumppania arjessa ja puhuu tälle rumasti, se heijastuu Hattusen mukaan aina myös lakanoiden väliin. Seksologin mukaan on outoa odottaa illalla seksiä, jos on pitkin päivää puhunut kumppanille ikävästi.

– Töissä osataan olla mukavia työkavereille, mutta ei välttämättä kotona siinä tärkeimmässä ihmissuhteessa. Sekä naiset että miehet tarvitsevat arvostusta arjessa. Arvostuksen puute on usein syynä silloin, kun lähdetään vieraisiin, Hattunen sanoo.

Seksiälyä voi hankkia lisää ottamalla asioita rauhallisesti puheeksi kumppanin kanssa ja kuuntelemalla häntä. Seksifiksu rakentaa toimivan seksielämän sängyn ulkopuolella, sillä hän tietää, että koko muu elämä heijastuu lakanoiden väliin.

Teksti: Sanna Puhto
Kuva: Colourbox.com

X