rakel

Monen mielessä on varmasti käynyt parinvaihto. Jos uteliaisuutta aiheeseen löytyy pariskunnan molemmilta osapuolilta niin asiaan voinee ainakin tutustua. Parinvaihto ei kuitenkaan ole helpoin tai mutkattomin seksielämän piristyskeino, joten siihen ei kannata harkitsematta syöksyä. Parinvaihdossa hyvin suunniteltu onkin puoliksi tehty.

Parinvaihtoon kuten muihinkin seksuaalisiin kokeiluihin tulisi ryhtyä vain täydessä yhteisymmärryksessä. Ennen kuin fantasiaa ryhdytään toteuttamaan täytyy parin keskinäisen suhteen olla kunnossa. Keskustelut mahdollisesta mustasukkaisuudesta ja yhteisistä säännöistä on syytä käydä etukäteen. Oman itsetunnon ei turhaan kannata antaa kärsiä puolison vaihteluntarpeesta. On luonnollista että ihminen toisinaan tarvitsee vaihtelua, eikä tämä vaihtelunhalu ole osoitus oman kumppanin riittämättömyydestä tai kyvyttömyydestä. Parinvaihto ei siis ole ratkaisu epätyydyttävään seksielämään. Onnistuessaan se toki voi tehdä jo tyydyttävästä seksielämästä entistäkin mielenkiintoisempaa.

Parinvaihto on sanana harhaanjohtava, sillä swingers-toiminta ei ole vain sananmukaisesti parinvaihtoa. ”Parinvaihtajat” voivat esimerkiksi vain harrastaa seksiä toisen pariskunnan nähden tai vaikkapa hyväillä vierasta paria. Parinvaihtoaktiviteetteihin kuuluu siis varsinaisen parin vaihtamisen lisäksi esimerkiksi oman kumppanin kanssa seksin harrastaminen toisten katsoessa sekä muiden katsominen. Jokaisen pariskunnan on hyvä etukäteen miettiä mitä on valmis tekemään. Joillekin voi riittää pelkkä katsominen. Osalle sopii ns soft swinging, jolla tarkoitetaan suutelua, koskettelua tai suuseksiä ylimääräisen osapuolen tai parin kanssa. Jos haluaa mennä niin pitkälle että kirjaimellisesti vaihtaa paria, niin kannattaa miettiä haluaako suorittaa seksin ryhmäseksinä, samassa huoneessa toisiaan katsellen vai eri huoneissa.

Seksiin liittyvät mieltymykset ovat monesti niin henkilökohtaisia, että esimerkiksi ryhmäseksin ehdottaminen naapuripariskunnalle tuntuu monesta mahdottomalta ajatukselta. Vaikka siis itse tietäisi mitä tahtoo, niin sopivan pariskunnan löytäminen parinvaihtoon voi olla työlästä. Parinvaihtoilmoituksia voi toki laittaa alan lehtiin tai netissä toimiviin seksiportaaleihin, mutta helpompia ja varmempiakin tapoja on. Nettituttavuuksiin kun on aina syytä suhtautua tietyllä varauksella. Tuttavapiirissäkin saattaa olla samanhenkinen pariskunta tai vaihtoehtoisesti voi liittyä johonkin luotettavaan parinvaihtoon erikoistuneeseen palveluun kuten suomalaiseen Finswingersiin. Finswingers on yhteisöpalvelu pareille ja parinvaihdosta kiinnostuneille ihmisille. Kyseessä on vain jäsenille avoin yhteisö, josta voi etsiä sekä juttuseuraa, että seuraa myös ihan oikeisiin tapaamisiin. Jäsenille on sivustolla tarjolla monenlaista kontaktimuotoa keskusteluryhmistä, esittelyvideoiden ja videochatin kautta yksityisviesteihin. Osa yhteisöstä osallistuu Finswingersin järjestämiin tapahtumiin, mutta paljon useammat käyttävät palvelua yksityisbileiden järjestämiseen. Yhteisössä on myös paljon pareja jotka harrastavat vain kameratoimintaa. Erona moniin muihin yhteisöihin on se, että rekisteröityminen ja jäsenmaksun maksaminen on selvästi  karsinut jäsenistöstä pois häiriköt eli keskustelu on asiallista ja ystävällistä. Parinvaihtajien palveluun liittyminenkään ei kuitenkaan takaa seuraa. Kun on kyse monen ihmisen mieltymyksistä ja haluista, niin etsimiseen kannattaa varata aikaa ja kärsivällisyyttä. Etsikkoaikana seksielämää todennäköisesti piristää jo tulevista nautinnoista haaveilu.

Vinkkejä ekakertalaisille:

– Pariskuntien on järkevää tehdä vain asioita jotka ilahduttavat pariskunnan kumpaakin osapuolta. Neuvotelkaa siis yhdessä etukäteen mitä olette halukkaita kokeilemaan.

– Parinvaihdossa, kuten muussakin irtoseksissä on aina syytä käyttää kondomia!

– Maalaisjärkeä kannattaa käyttää. Parinvaihto ei pelasta toimimatonta parisuhdetta eikä sovi mustasukkaisille.

Suomalainen parinvaihtopalvelu: www.finswingers.com (K18)

Kuva: Juha Helminen

X