Seksielämä

Romanttinen seksi on tunnelmallista ja intiimiä – 10 vinkkiä seksiin, jota ei tule unohtamaan

Romanttinen seksi syntyy tunnelmasta, vuorovaikutuksesta ja tunteista. Fiilikseen kannattaa virittäytyä etukäteen flirttailemalla ja hellimällä myös itseään. Listasimme vinkit, joiden avulla loihditte seksistä romanttista, rakastelitte sitten silkkilakanoissa tai sohvalla.

Teksti:
Janica Brander
Kuvat:
Istock

Hyvä seksi on ennen kaikkea taitavaa vuorovaikutusta.

Romanttinen seksi syntyy tunnelmasta, vuorovaikutuksesta ja tunteista. Fiilikseen kannattaa virittäytyä etukäteen flirttailemalla ja hellimällä myös itseään. Listasimme vinkit, joiden avulla loihditte seksistä romanttista, rakastelitte sitten silkkilakanoissa tai sohvalla.

Romanttinen seksi voi parhaimmillaan olla tajunnan räjäyttävä kokemus. Sen avulla voi tavoitella jopa seksionnea, joka syntyy, kun ihminen oppii tunnistamaan omat halunsa ja nautinnon lähteensä.

Listasimme kymmenen vinkkiä, joiden avulla pääset alkuun.

1. Virittäytykää tunnelmaan myös itseksenne

Jos olet äksy tai stressaantunut, romantiikan ei voi odottaa syntyvän itsekseen. Sen luomista ei voi myöskään vierittää toisen vastuulle.

Romantiikan luominen alkaa molempien hyvästä olosta. Yrittäkää sulkea arkimurheet mielestänne ennen yhteistä hetkeä. Lenkki, lämmin suihku tai meditointihetki rauhoittaa mielen, hellii kehoa ja valmistelee kumppanin kohtaamiseen.

Lue myös: Kokeile ihanasti piristävää loving kindness -meditaatiota

2. Vietelkää toisenne joka päivä

Flirttailu on tärkeä osa romantiikkaa. Antakaa toisillenne huomiota jo ennen seksiä, mieluiten joka päivä. Romanttinen seksi rakennetaan sen päälle.

Flirttailu voi tarkoittaa ruusuja ja kynttiläillallisia, mutta myös pelkkä katse riittää. Olkaa toisillenne huomioivia ja kujeilevia. Kosketelkaa toisianne, lähetelkää vihjailevia viestejä pitkin päivää ja viljelkää huumoria.

Lue myös: Opettele viettelyn mestariksi – 5 vinkkiä, joilla piristät arkista suhdetta

3. Puhukaa toisillenne kauniisti

Seksillä kiristäminen, sen vonkaaminen tai kumppanin seksitaitojen arvosteleminen ovat kaukana romantiikasta. Myös muista asioista ikävästi huomautteleminen lässäyttää tunnelman.

Puhukaa toisillenne kauniisti, ja pyytäkää ärähtelyä anteeksi. Olkaa kannustavia ja kiinnittäkää huomionne toistenne mokien sijaan onnistumisiinne.

Muista, että sekä rakentava että lannistava ilmaisutyyli tarttuvat. Kaunis käytös motivoi toista vastaamaan samalla tavalla.

Lue myös: 5 syytä, miksi kunnon riita voi tehdä joskus hyvää – näin riitelette rakentavasti

4. Luokaa miellyttävä ympäristö

Romanttinen seksi ei vaadi aina silkkilakanoita ja ruusun terälehtiä. Tunnelmaan on kuitenkin vaikea virittäytyä sotkussa ja melussa.

Jo lakanoiden vaihto, makuuhuoneen tuulettaminen ja valojen himmentäminen rauhoittavat mielen. Kynttilät toimivat aina.

Voit pukeutua parhaimpiisi alusvaatteita myöten, mutta peseytyminenkin riittää. Puhdasta ja hyväntuoksuista ihoa on mukava kosketella. Voitte aloittaa seksin yhteisellä sauna- tai suihkuhetkellä. Peskää toisenne ja hierokaa toisianne lämpimässä.

Tosin joskus äärettömän romanttista on spontaani seksi eteisen lattialla tai autossa. Heittäytykää ja hullutelkaa!

Lue myös: Arjen romantiikka – poimi vinkit miellyttävämpään arkeen

5. Kuunnelkaa musiikkia ja tanssikaa

Oikeanlainen musiikki rentouttaa, terästää aistit ja kiihottaa. Musiikki toimii myös rituaalina, joka merkitsee, että nyt alkaa teille kahdelle pyhitetty hetki.

Laita taustalle rauhallista musiikkia tai kappale, joka liittyy yhteiseen muistoonne. Tanssikaa toisiinne painautuneina ja nauttikaa läheisyydestä. Tanssihetket tuovat arkeen ripauksen taikaa silloinkin, kun ette aio rakastella.

6. Kosketelkaa, hierokaa ja tutkikaa

Älkää kiirehtikö seksiin, vaan nauttikaa läheisyydestä. Suudelkaa, katsokaa toisianne silmiin ja puhukaa söpöjä, jos se tuntuu luontevalta. Hierokaa toisianne ja tutkikaa toistenne kehoja.

Romantiikassa on kyse paljolti samasta asiasta kuin tantrafilosofiassa: läsnäolosta, läheisyydestä ja lempeydestä. Hengittäkää samaan tahtiin. Se vahvistaa yhteenkuuluvuudentunnetta, ja hengitys herkistää aistit.

Voitte antaa toisillenne tantrahierontaa, jossa keskitytään sydämen ja alavatsan alueeseen. Tantra-ajattelun mukaan ne ovat erotiikan ja romantiikan keskuksia.

Lue myös: Syvempi yhteys, moninkertaisia orgasmeja – näin tantra voimistaa nautintoasi ja hyvinvointiasi

7. Hidastelkaa, katsokaa silmiin ja suudelkaa

Älkää hosuko, vaan pidätelkää itseänne. Se voimistaa orgasmia, kun lopulta laukeatte.

Rohkaistukaa katsomaan toisianne silmiin. Kun katsotte toisianne seksin aikana, näette toisenne erittäin herkässä tilassa. Tämän tilan paljastaminen toiselle on syvä luottamuksen osoitus, joka voimistaa sidettänne.

Voit myös kertoa toiselle ääneen, miten ihana hän on, ja miten kiihottavaa on katsella häntä.

Lue myös: Kymmenen järisyttävän kiihottavaa temppua, jotka sängyssä voi tehdä suullaan

8. Kietoutukaa toisiinne

Intiimi tunnelma vahvistuu asennoissa, joissa saatte mahdollisimman paljon ihokontaktia. Romanttisia asentoja ovat esimerkiksi:

  • Lähetyssaarnaaja, jossa mies on naisen päällä.
  • Syliasento, jossa mies istuu ja nainen on hänen sylissään kasvot mieheen päin.
  • Lootusasento, jossa pari istuu vastakkain lattialla jalat koukussa. Tämä asento tarjoilee myös herkullisia näkymiä.
  • Lusikka, jossa nainen makaa kyljellään ja mies hänen takanaan.
  • Lusikka kasvokkain, jossa molemmat makaavat kyljellään kasvot toisiaan kohti.
  • Kobra, jossa nainen makaa vatsallaan ja mies hänen selkänsä päällä.

Lue myös: Tekeekö mielesi rietasta vai hellää seksiä? Parhaat asennot eri tunnelmiin

9. Ohjaile, älä painosta

Hyvä seksi on ennen kaikkea taitavaa vuorovaikutusta, ja painostaminen on kaukana romantiikasta. Rohkeimmista toiveistaan kannattaa puhua jo ennen seksiä, jotta toinen saa sulatella niitä rauhassa.

Jos puhuminen jännittää, ohjaile kumppaniasi eleillä ja äännähdyksillä. Näytä nautintosi ja kehu häntä siitä, missä hän onnistuu.

Lue myös: Puhu näin seksistä – asiantuntijan 5 vinkkiä seksipuheeseen

10. Helli ja puhu kauniisti seksin jälkeen

Romanttinen tunnelma lässähtää, jos alatte näprätä puhelimianne heti seksin jälkeen. Makoilkaa lähekkäin ja kuunnelkaa, miten sykkeenne ja hengityksenne rauhoittuvat. Silitelkää toisianne ja jutelkaa.

Menkää yhdessä suihkuun, peskää ja kuivatkaa toisenne. Makoilkaa vierekkäin sohvalla, keittäkää kahvit tai lähtekää yhdessä kävelylle.

Lähteet: Cosmopolitan, Lovepanky, Love to Know

X