Ihmiset ja suhteet

Sällit vastaa: Joka kolmas toteuttaa fantasioitaan

Teksti:
Anna.fi

Sällit ovat olleet vain hitusen rohkeampia puhumaan omista fantasioistaan kumppanilleen. Lähes puolet sälleistäkin on pitänyt haaveet omana tietonaan.

Ellejä hieman useampi sälli oli kokeillut kumppaninsa kanssa fantasioiden toteuttamista. Olisi mielenkiintoista kuulla, mitä fantasioiden toteuttamisesta on seurannut. Mielikuvituksella kun ei tunnetusti ole rajoja, mutta kumppanin huumorintajulla sen sijaan saattaa olla hieman ahtaammatkin raamit.

Sällit kertovat fantasioivansa samoista asioista kuin ellit: seksistä luontoäidin helmassa, seksistä ryhmässä ja julkiseksistä, jossa on kiinnijäämisen mahdollisuuden tuoma jännitys. Ehkä kumppanin toiveiden kuunteleminen ei sittenkään ole niin pelottavaa, jos toisen ajatuksista löytyykin samoja kuin omista.

Usein fantasioiden kohteena on oma kumppani. Haaveet kohdistuvat sekä kumppanin kanssa kahdestaan tehtäviin uusiin juttuihin että kumppanin ja toisten ihmisten kanssa rakastelemiseen yhtä aikaa. Kumppanin nautinnon katseleminen oli monen ajatuksissa. Silti toivottiin myös seksiä tuntemattoman kanssa.

Sällit kuvailivat fantasioitaan muun muassa näin:

– Kaksi naista, toinen ratsastaa ja toinen istuu kasvoillani. Julkisella paikalla kaunis ,muodokas nainen näyttää alastonta jalkoväliään yhyen hameensa alta ja vie kotiinsa harrastamaan seksiä.

– Sairaanhoitajanainen

– Jos en nyt kesken työpäivän viitsisi avautua

– Seksi vaimon kaverin kanssa

– Kaikki minun fantasiani ovat jo toteutuneet, koska kumppanini on niin ihana.

– Haluaisin katsella, kun vaimoni harrastaa seksiä toisen kanssa ja sen jälkeen samalla liittyä mukaan…

– Uudet jutut oman puolison kanssa, sellaiset joiden suhteen hän on estoinen.

– Tyttöystäväni sitominen ja piiskaaminen, katsella kuinka tyttöystäväni masturboi ja harrastaa seksiä toisen tytön kanssa ja minun kanssani samaanaikaan.

– Ei juuri ole. Perusjuttu riittää, seksikkäät alusasut saa syttymään.

– Hetken mielijohteesta suoritettu rakastelu vaikka paikka ei olisi paras mahdollinen ja kiinnijäämisen riski olisi olemassa.

– Roolileikit, ryhmäseksi (kummatkin parit vain toistensa kanssa) tai sitten yksi tyttö tyttöystäväni lisäksi, että nämä kaksi peuhaisivat keskenään. Sitomisleikit.

– Roolileikit, ryhmäseksi (kummatkin parit vain toistensa kanssa) tai sitten yksi tyttö tyttöystäväni lisäksi, että nämä kaksi peuhaisivat keskenään. Sitomisleikit.

– S/M-aiheisia

– Emännän pikkusisko

– vanhemmat naiset

– Alistuminen kumppanin armoille

– Kesäinen niitty – mahdollisuus jäädä kiinni

– Kenkäfetisismi, eritoten laadukkaat/puhtaat lenkkikengät, avoimina/löysinä kumppanin jalassa.

– Naisen strippaaminen

– Takkatuli + kynttilöitä + tyynyjä + kuohuvaa yms. Rantavesi…

– Vanhempi, itsestään huolta pitävä mutta yksinäinen nainen vailla nuorempaa oppilasta. Salaisia tapaamisia, keskusteluja ja läheistä seksiä.

– Seksin harrastaminen on ehkä parasta tilanteissa joissa sitä ei oleta ollenkaan, tai kun hieman yllättäen tyttökaverini ilmaiseekin haluavansa seksiä. Kuten vaikkapa junassa tai hississä.

– esim. liftaritytön kanssa suuseksiä ym. levähdysalueen luona tai autossa…

– ryhmä jossa vaimoni olisi keskipisteenä

– En juuri fantasioi nykyisin, ei ole tarvetta, kun kumppanin kanssa voidaan kokeilla lähes kaikkea, mikä mieleen juolahtaa. Ehkä sandwich.

– Ei kummempia.40 vuotta sitten kun rakastamani daami petti minua ja tuli ero, niin join aika ahkerasti. Krapula-aamuina haaveilin aina herääväni jostain oudosta paikasta, ja minut herätti aina sievä daami, joka halusi pelastaa minut masennukselta ja lisäjuomiselta. Nykyisin haaveilen siitä, että kainalossani olisi daami, joka pitäisi hellästä yhdessäolosta ja siitä sitten sexiin, jonka haaveilen päättyvän antamani suusexin avulla daamin täydelliseen laukeamiseen, eli tuliseen orgasmiin.

– ”Bisnestapaaminen” hotellin kylpyammeessa pomon kanssa

 

 

 

 

 

 

 

 

Mitä ajattelet tuloksista? Avaudu kommentointiosiossa!

 

 

X