Ihmiset ja suhteet

Seksin ostajien stereotyypit

Teksti: Anna.fi

Nainen ja miesErityyppisiä luonnehdintoja asiakkaista olen lukenut ennenkin, mutta omista kokemuksistani tällä saralla en ole vielä kirjoittanut.

Minä pidän hintojani keskimääräistä aavistuksen verran korkeampana, joten asiakaskuntani painottuu paremmin toimeentuleviin miehiin. Tämä oli hinnoitteluni tarkoituskin. Olen kuullut, että joillakin naisilla on asiakkaita, jotka eivät huolehdi hygieniastaan (vauhtiviivoja lakanoihin yms. ihanaa), mutta itse olen onneksi kaikkein vastenmielisimmiltä tyypeiltä välttynyt. Suurin osa asiakkaistani on käynyt suihkussa juuri ennen kuin tapaamme ja niin minäkin. Hajuhaitoista epämiellyttävimpiä ovat halvat partavedet, joita on lotrattu päälle liikaa, mutta se nyt on vielä pientä.

On monta tapaa luokitella asiakkaita ryhmiin. Pitkästyttävissä ja verkkaisissa akteissa ajatus lähtee helposti harhailemaan ja olenkin tullut miettineeksi kaikenlaisia erottelukriteerejä. Yksi tapa on erottaa duunarit ja toimihenkilöt. Sillä heissä on asiakkaina vissi ero. Luvassa on kärjistyksiä ja yleistyksiä:

Duunari

Duunari asuu lähiössä. Taksimatka kantakaupungista maksaa monta kymmentä euroa ja duunari valittaa (koska maksaa sen). Duunari odottaa minua joko salihousuissa ilman paitaa tai alastomana aamutakkinsa sisällä. Aina liikaa partavettä. Duunarin vartalo on harvoin veltto. Yleensä vanhemmatkin miehet ovat ihonsa sisällä sitkeitä ja vahvoja. Heidän kätensä ovat suuret. Tällaisia duunareita en tahtoisi suututtaa, en missään asiassa.

Duunarit eivät kysy haluaisinko juotavaa, vaan tarttuvat rintoihin heti ovella. Hierovat itseään takapuoltani vasten ja tykkäävät puhua rivoja. Tykkäävät vielä enemmän kun minäkin alan puhua samalla tavalla.

Duunari koskee määrätietoisesti ja kömpelösti, välillä kovakouraisestikin. Duunarin käsissä on kovettumia. Aina ne tuntiessani ajattelen miten ekassa kesätyöpaikassani esimies kertoi, että aloittelijalle tulee rakkoja, tosi tekijöille kovettumia. Tosi tekijän lakanoissa on 80-luvun kuosit, olohuoneessa  koira haukkuu oven takana koko aktin ajan.

Duunareilla on yleensä isoimmat puskat. Näiden asiakkaiden paras puoli on se, että aktit ovat tosi lyhyitä, yleensä kymmenisen minuuttia tositoimia. Duunari kertoo, että haluaisi tavata minua useammin, jos vaan en laskuttaisi niin paljon. Duunari tilaa minut uudelleen.

Toimihenkilöt

Jos toimihenkilö on virkamies, asuu hän lähiössä. Jos hän tekee it-duunia, on graafikko tai muuta vastaava, hän asuu kantakaupungin korkeakattoisessa kämpässä. It-firmalaiset ottavat kyllä ongelmattomasti vastaan pienissä toimistoissaankin.

Toimihenkilö on paljon kohteliaampi kuin duunari, mutta en oikeastaan tiedä onko se hyvä vai paha. Toimihenkilö koskee varovasti ja tahtoo jutella ja juoda kahvia ja polttaa tupakkaa ja jutella vielä vähän lisää. On loputtoman kiinnostunut opinnoistani ja ihmissuhdetilanteestani ja siitä olenko tehnyt näitä töitä kauan ja mitä töitä aion tehdä isona. Toimihenkilö tahtoo lämmitellä, fiilistellä, olla hellä. Minua ei voisi hellyys vähempää kiinnostaa, sillä en saa näistä jutuista juuri koskaan mitään.

Toimihenkilö on ylipainoinen ja vähän häpeissään siitä. Vatsa valuu häpykarvoituksen päälle ja saa pienen peniksen näyttämään vieläkin pienemmältä.

Jostain syystä moni toimihenkilö on asialla ensimmäistä kertaa ja on epätietoinen siitä miten kuvio menee.  Heitä pitää muistuttaa etukäteismaksamisesta ja heitä pitää auttaa avaamaan sepalus. Joitakuita on tuntunut jännittävän kovasti, minä saan pyöriä sängyssä alasti, eivätkä he uskalla koskea. Ohjaan heidän kätensä rinnoilleni. Näytän, että saa koskea, siitä he maksavat.

Toimihenkilö tahtoo minun lähes poikkeuksetta ratsastavan. Ensin etuperin ja sitten takaperin. Minusta tuntuu, että se johtuu siitä, etteivät he jaksa liikuttaa itseään. Toimihenkilöä ei saa aina tulemaan aktissa. Pumppauksen ja kaikkien temppujeni jälkeenkin he jäävät makaamaan selälleen tyydyttämättöminä. Minä otan hierontaöljyä käteeni, vedän eestaas kunnes tulee valmista. Toimihenkilö on onnellinen ja ryhtyy vakiasiakkaakseni.

Laura

X