Hyvinvointi

Silmätulehdus - 10 kysymystä

Teksti:
Anna.fi

Silmä punoittaa ja rähmii. Pitäisikö sitä näyttää lääkärille?

Silmätulehdus

1. Mikä sairaus silmän sidekalvon tulehdus on?

Silmän sidekalvon tulehduksella tarkoitetaan silmän vaalean kovakalvon päällä olevan läpinäkyvän sidekalvon tulehdusta. Se voi olla äkillinen eli akuutti tai pitkäkestoinen eli krooninen vaiva. Akuutti sidekalvon tulehdus vaivaa usein esimerkiksi flunssapotilasta.

2. Kuinka sidekalvon tulehdus oireilee?

Tyypillisesti silmä punoittaa, rähmii tai vetistää. Roskan tunne ja kutina ovat myös tavallisia oireita. Tulehdus voi alkaa yhdestä silmästä, mutta toinenkin alkaa usein oireilla muutaman päivän kuluttua. Näkö huononee harvoin. Se voi toki olla ajoittain sumea, mutta paranee silmiä räpyttelemällä.

3. Mikä aiheuttaa sidekalvon tulehduksen?

Virukset, kuten adenovirus, aiheuttavat useimmiten akuutin sidekalvon tulehduksen. Myös herpesvirus voi saada aikaan sidekalvon tulehduksen, eikä allerginen sidekalvon tulehdus ole harvinaisuus. Atoopikot potevat usein niin sanottua atooppista silmätulehdusta. Sidekalvon tulehdus voi olla myös bakteerien aiheuttama. Bakteerit saattavat lisääntyä esimerkiksi liian pitkään avattuna säilytetyssä silmätippapullossa, ja tällaisen valmisteen käyttö voi aiheuttaa silmätulehduksen.

Krooninen sidekalvon tulehdus voi olla esimerkiksi klamydian tai silmätippojen sisältämien säilöntäaineiden syytä.

Virusten ja bakteerien aiheuttamat sidekalvon tulehdukset tarttuvat helposti ihmisestä toiseen jopa 10-12 päivän kuluttua oireiden alkamisesta, vaikka sairautta hoidettaisiin lääkkeillä. Sairastuneen pitäisi välttää koskettelemasta silmiään ja pestä kätensä huolellisesti.

4. Tarvitseeko potilas lääkärin hoitoa?

Viruksen aiheuttamat tulehdukset paranevat ilman hoitoa parissa viikossa. Ärsytystä voi helpottaa apteekista ilman reseptiä saatavilla kostutustipoilla.

Jos sairastuneella on huulissa herpesrakkuloita tai rakkuloita on luomissa, silmää on hyvä näyttää lääkärille. Lääkäriin kannattaa mennä myös, jos silmä rähmii niin runsaasti, että se pitää pestä aamuisin eritteestä auki. Tällöin kyseessä on luultavimmin antibioottitippoja vaativa bakteeritulehdus.

5. Voiko allergian aiheuttamaa sidekalvontulehdusta hoitaa itsehoitovalmisteilla?

Kutina on tyypillinen allergisen sidekalvon tulehduksen oire. Jos vaiva on uusi, silmää pitäisi käydä näyttämässä lääkärille. Aiemmin todettua allergista silmätulehdusta voi jatkossa hoitaa apteekista ilman reseptiä saatavilla allergiatipoilla ja silmän kostutustipoilla.

Siitepölyallergisen kannattaa käyttää tippoja säännöllisesti siitepölyaikana ja pitää siten oireet kurissa.

6. Kuinka silmätippa sujahtaa oikein paikoilleen?

Tipan saa silmään, kun vetää alaluomea alaspäin ja katsoo samaan aikaan ylös – näin luomirako on mahdollisimman suuri. Moni saa tipan helpoiten silmään makuuasennossa. Tippojen laitto silmiin alkaa aina käsien pesulla.

7. Voiko silmä ärsyyntyä ulkoisista seikoista?

Tuuli, ilmastointi, pakkanen ja ilman epäpuhtaudet, kuten hiekka, pöly, tupakansavu ja siitepöly ärsyttävät silmää. Piilolinssien käyttäjällä silmät ärsyyntyvät herkästi. Ilman reseptiä saatavat kostutustipat helpottavat oireita.

Kostutusvalmisteita on monenlaisia vetisistä tipoista geelimäisiin ja voidemaisiin valmisteisiin. Vesipitoinen silmätippa on miellyttävä, ja moni tippoja vakituisesti käyttävä suosii sitä päiväkäytössä. Geelimäinen tippa pysyy silmän pinnalla pidempään, mutta voi samentaa näön hetkeksi. Voidemaiset kostutusvalmisteet hoitavat silmän pintaa öisin.

Jos mahdollista, kannattaa valita säilöntäaineeton tippa, sillä moni saa oireita säilöntäaineista. Säilöntäainetta sisältävä silmätippapullo pitää käyttää kuukauden kuluttua avaamisesta. Aukaisupäivämäärä kannattaakin kirjoittaa muistiin pullon kylkeen. Säilöntäaineettomat tipat ovat turvallisia käyttää. Kertakäyttöpipetit ovat säilöntäaineettomia, ja ne sopivat myös piilolinssien käyttäjälle.

8. Myös silmän värikalvo voi tulehtua. Mistä värikalvon tulehduksen tunnistaa?

Värikalvon tulehdus eli iriitti on vakava silmäsairaus. Silmäsärky ja valonarkuus ovat iriitin oireita. Silmä punoittaa, ja näkökyky voi olla alentunut. Iriitti-potilaan pitää hakeutua nopeasti silmälääkärin tutkimukseen.

9. Mikä aiheuttaa iriitin?

Iriitti on tavallinen silmävammojen ja -leikkausten yhteydessä tuleva sairaus. Krooniset suolistosairaudet ja reumataudit altistavat iriitille. Tutkimuksista huolimatta sairauden syy jää usein tuntemattomaksi.

10. Kuinka iriittiä hoidetaan?

Värikalvon tulehduksen hoito kuuluu aina silmälääkärille, sillä sairaudella voi olla vakavia seurauksia. Hoito aloitetaan silmään tiheästi, tunnin välein tiputettavilla kortisonitipoilla, ja yöksi silmään laitetaan kortisonivoidetta. Silmän mustuainen laajennetaan hoidon alussa tipoilla, mikä estää värikalvoa tarttumasta silmän linssin pintaan. Jos näin pääsee tapahtumaan, mustuaisaukko voi jäädä pysyvästi epämuotoiseksi.

Hoitoa jatketaan tavallisesti viikkoja asteittain keventäen. Alussa silmä on yleensä hyvin kipeä, ja potilaalle kirjoitetaan sairauslomaa. Myös tulehduskipulääke voi olla tarpeen silmäkivun vuoksi. Hoitamaton sairaus voi heikentää näköä pysyvästi.

Asiantuntijana silmätautien erikoislääkäri Minna Parkkari, TAYS.

Lue lisää:
Taittovirheleikkaus – Eroon silmälaseista
Ikänäkö tuo plussaa

Teksti: Virve Järvinen

X