Hyvinvointi

Slow Food – herkuttele hitaasti

Teksti: Anna.fi

Kun syöt hitaasti, erotat makuvivahteet, kuuntelet paremmin kehoasi ja tulet kylläiseksi pienemmästä ruokamäärästä. Herkuttele hitaasti ja voit paremmin.

Slow Food - herkuttele hitaasti

Vuonna 1986 Rooman keskustaan oltiin avaamassa McDonald´s-ravintolaa, mikä synnytti vastustusta italialaisten ruokaharrastajien keskuudessa. Vastalauseeksi pikaruokakulttuurin leviämiselle, he perustivat ruokayhdistyksen. Vuosien varrella Slow Food on kasvanut merkittäväksi kansainväliseksi liikkeeksi, jolla on toimintaa yli 50 maassa ja jäseniä noin 80000.

Suomeen Slow Food rantautui vuonna 1993. Liike toimii pöytäkuntina (Convivium), joita perustettiin aluksi muun muassa Ouluun, Helsinkiin, Jyväskylään, Tampereelle ja Turkuun. Yksi Suomen Slow Foodin aktiivijäsenistä on Pentti Arvela, joka toimii Turun pöytäkunnan puheenjohtaja.

– Pöytäkunnat hiipuivat siinä vaiheessa, kun jouduimme maksamaan jäsenmaksut Italiaan. Nykyisin virallisia pöytäkuntia on ainoastaan Uudessakaupungissa ja Turussa. Tällä hetkellä jäsenmäärämme on noin 60. Toisaalta Slow Food -liike on saanut viime aikoina enemmän huomiota ja esimerkiksi Oulussa pöytäkunnan toiminta halutaan elvyttää uudelleen, Pentti Arvela kertoo.

Vaikka järjestön jäsenissä on paljon ruoka-alan ammattilaisia ja gastronomiasta kiinnostuneita, liike ei halua olla elitistinen.

– Slow Food on tarkoitettu niille, jotka nauttivat hyvästä ruuasta ja viinistä. Kaikki ovat yhtä tervetulleita.

Hidasta nautiskelua

Slow Food vastustaa pikaelämää. Länsimaisen elämän tehokkuus ja kiireinen arkirytmi ovat sekoittaneet luonnollisen tapamme nauttia hyvästä ruuasta. Pikaruokaravintoloista napataan mukaan vatsan täytettä, joka syödään nopeasti muiden töiden ohessa. Yhteiset ateriat ovat harvinaisia ja paikallisten ruokalajien valmistustaito ei enää siirry automaattisesti sukupolvelta toiselle.

– Haluamme kannustaa ihmisiä hyppäämään edes hetkeksi kiivastahtisesta oravanpyörästä, vaikka kutsumalla perhe tai suurempi seurue yhteiselle aterialle.

Keittiömestari-ravintoloitsija Antti Vahtera tutustui Slow Food -liikkeeseen työskennellessään vuosia sitten turkulaisessa Julia-ravintolassa.

– Ihastuin siihen, että erilaisista ihmisistä koostuva Slow Food -porukka nautiskeli koko illan ravintolassamme pitkän kaavan mukaan. Kaiken lisäksi omalla rahalla. Slow Food -ajatuksessa viehättää se, että ruoka tuottaa mielihyvää. Hyvällä ruualla voi hurmata itsensä ja vieraansa päivittäin. Ruuan nauttiminen on kaikkea muuta kuin tankkaamista, Antti Vahtera toteaa.

Vaikka Slow Food ei suoranaisesti ole terveellisen ruokavalion äänitorvi, on kiireetön ruokailu joka tapauksessa terveellisempi valinta. Kun syömme hitaasti nautiskellen, erotamme makuvivahteet, kuuntelemme paremmin kehoamme ja tulemme kylläisiksi vähemmällä ruokamäärällä.

Ruokakulttuurin puolustaja

Monet perinteiset ruokalajit, jotka on valmistettu hyvistä ja tuoreista raaka-aineista, ovat vaarassa hävitä makumuististamme. Teollisilla eineksillä kasvaa lapsia, joille kaupan lihapullat ovat aitoja asioita. Kotimaisten raaka-aineiden mahdollisuuksia ei tunneta tai niitä jopa väheksytään. Slow Food haluaa edistää ruoka- ja viinikulttuurin kansainvälistä vaihtoa, mutta toisaalta lisätä paikallisten ruokien ja perinteisen keittotaidon arvostusta. Kyse ei ole pelkkien perinneruokien kokkaamisesta vaan kotimaisten raaka-aineiden monipuolisesta ja uudenlaisesta hyödyntämisestä.

Slow Foodin filosofia on, että hyvälaatuista ja eettisesti oikeudenmukaista ruokaa saadaan parantamalla kuluttajien tietoa siitä, miten ja missä ruoka tuotetaan. Alkuperän tunteminen lisää ruuan nautinnollisuutta.

– Suomessa Slow Food edistää ruokaan ja ruokakulttuuriin liittyvää tietämystä ja käsitystä siitä, että syöminen on ennen kaikkea sosiaalista kanssakäymistä. Ruokaan liittyy paljon mahdollisuuksia, kuten erilaista liiketoimintaa ja matkailua. Kuluttajien ja tuottajien yhteistyötä on mahdollista vielä parantaa, Antti Vahtera sanoo.

Slow Food -liike haluaa yhdistää hyvästä ruuasta nauttimisen, ekologisesti kestävät viljelytavat ja perinteisten viljelykasvien suojelun. Liike on mukana Nooan Arkki -projektissa, joka yrittää estää uhanalaisia eläin- ja kasvilajeja kuolemasta sukupuuttoon.

Myös raaka-aineiden ja ruokalajien monimuotoisuutta suojellaan makujen Ark of Taste -hankkeella. Jo yli kymmenen vuoden ajan Slow Food on luetteloinut ruokia ja ruokalajeja, jotka ovat lähes unohdettuja ja vaarassa hävitä kokonaan.

Slowfood
The University of Gastronomic Sciences
Slow Foodin Turun pöytäkunta
Turun pöytäkunnan puheenjohtaja Pentti Arvelan kotisivut

Teksti: Elina Jyväs

X