Stressivapaa vyöhyke: Miten ehkäistä masennusta?
Masennus on vaikea laji. Tiedän sen kokemuksesta. Olen kärsinyt nuorempana miehenä kahdesta noin puolen vuoden mittaisesta masennusjaksosta. Tilaani ei milloinkaan diagnosoitu, koska en hakeutunut lääkärille, mutta sangen synkkämielinen, itkuinen ja vetämättömissä oleva kaveri nuo ajat olin.
Masennus saattaa johtua aivokemiallisesta häiriöstä, ympäristöstä tai lapsuudesta. Mene ja tiedä. Omaan tilaani oli selvä syy. Tuota syytä jälkikäteen analysoimalla ja sen ensioireita tarkkailemalla uskallan tarjota ehdotukseni siihen, mistä masennus lähtee liikkeelle ja miten sen etenemistä elämää lamauttavaksi synkkämielisyydeksi voisi estää.
Nämä ehdotukset eivät ole lääkärin tai valtuutetun terapeutin antamia. Jos siis tunnistat itsessäsi masennuksen oireita, viisainta on hakeutua lääkärille tai psykiatrian asiantuntijalle. He ovat koulutettuja viemään asiaasi eteenpäin. Jos kuitenkin päätät jatkaa lukemista, tässä lyhyesti ajatukseni aiheesta kokemuksellisen filosofian näkökulmasta.
Masennus lähtee liikkeelle, kun ympäristön vaatimukset ylittävät omat kyvyt vastata noihin vaatimuksiin. Omassa tapauksessani oli kyse ihmissuhteen loppumisesta. Ympäristö, tässä tapauksessa seurustelu, esitti vaatimuksen, jonka mukaan minun olisi oltava erilainen, jotta suhde voisi jatkua.
En kyennyt siihen. Halusin suhteen jatkuvan, mutta samaan aikaan en kyennyt olemaan erilainen, eri tavalla. Tämä repivä ja raastava ristiriita aiheutti valtavan paineen tunteen, joka purkautui milloin itkuna, milloin huutona, milloin alleen painavana (kirjaimellisesti depressiivisenä) elämäntuskana.
Kun olen myöhemmin yrittänyt ymmärtää tilannetta, olen tullut seuraavanlaiseen johtopäätökseen. Masennustilaa edeltää lyhyt mutta intensiivinen hetki (joitain minuutteja, tunteja tai päiviä), jolloin ihminen kokee, että häneltä vaaditaan enemmän kuin mitä hän pystyy antamaan. Tämän vaatimuksen kohtaaminen on erittäin, erittäin ahdistavaa. Se tarkoittaa käytännössä sitä, että elämä (s.o. masennuksen ”aiheuttava” tilanne, henkilö tai kokemus) perii takaisin velkaa, jota ihminen ei koe edes tehneensä.
Tämä hetki on taitekohta. Tuossa kohdassa ihmisellä on kaksi vaihtoehtoa.
Ensimmäinen vaihtoehto, joka johtaa masennukseen, on joko (a) kieltää, että hän on syypää elämän hänelle asettamiin vaatimuksiin, tai (b) myöntää nuo vaatimukset ja lannistua niiden edessä. Kummassakaan tapauksessa ihminen ei muutu. Ensimmäisessä siksi, että hän kieltää vastuunsa, toisessa siksi, että hän musertuu sen alle.
Toinen vaihoehto, joka voi ehkäistä varsinaisen masennuksen alkamisen, on pohjimmiltaan yksinkertainen. Masennusta edeltävän intensiivisen taitekohdan jälkeen ihminen tekee kaksi asiaa. Ensimmäiseksi hän tunnistaa ja tunnustaa, että ei sellaisenaan selviydy elämän asettamasta haasteesta. Toiseksi hän kieltäytyy musertumasta sen painon alle ja päättää oppia ajattelemaan, tuntemaan ja toimimaan tavalla, joka auttaa vastaamaan haasteeseen taitavasti.
Ehdottamani masennuksen tietoinen, omaehtoinen ehkäiseminen ei ole välttämättä kovin suosittu näkökulma. Masentuminen, joka pitkälle edetessään vie suomalaisia pois työelämästä enemmän kuin mikään muu sairaus, mielletään yleensä joksikin, joka tapahtuu ihmiselle. Sen ensioireiden tunnistaminen ja syvempien ilmenemismuotojen torjuminen oman elämäntavan ja asennoitumisen muutoksella voidaan kokea pyhää lehmää eli masennuksen uhria vastaan suunnattuna hyökkäyksenä.
Vaikka niinkin. Omasta kokemuksestani voin kuitenkin sanoa, että olisin ollut nuorna miesnä kiitollisna, jos joku viisas yksilö olisi osannut ravistella ja tukea minua oikeassa paikassa ja auttaa minua muuttamaan alkavan masennukseni henkilökohtaiseksi kasvuksi. Myönnettäköön silti, että näin tapahtui joka tapauksessa. Elämä opetti hitaasti ja verrattain tuskallisesti, miten tärkeää on yrittää oppia virheistään, kasvaa haasteiden edessä riittävän vahvaksi kohtaamaan ne ja olla seuraavalla kerralla kaatumatta samaan kiveen. Kaksi kertaa se täytyi kokeilla, ja melko hyvän opetuksen sain. Toivotaan, että tällä kerralla oppi on uponnut ei ainoastaan päähäni, vaan myös osaksi koko olemustani.
Toivotaan myös, että masennuksen uhri ei suutu kirjoituksestani, vaan miettii uudestaan omia mahdollisuuksiaan uhrata kärsimyksensä oman henkilökohtaisen kasvunsa vuoksi.
Teksti: JP Jakonen
Kommentit
Toimiva linkki: http://www.therapion.com/fi
Kommentit
Kyllä se masennuksen pohja lähtee lapsuudesta useinmiten.
Mutta ei pidä jäädä sen kanssa ”tuleen makamaan”, vaan hakea apua niin siten välttyy ainakin pahimmilta kolhuilta elämässä. Joskus avun hakeminen on vaikeaa kun ei aina tiedä mistä sitä lähtisi hakemaan ja kenen puoleen kääntyä. Mutta kannattaa yrittää ja ponnistella asian eteen.
”Masennus lähtee liikkeelle, kun ympäristön vaatimukset ylittävät omat kyvyt vastata noihin vaatimuksiin.” Hienosti kiteytetty. Haluaisin lisätä tähän sen pirullisen efektin, mikä tekee asiasta vaikean. Aika. Vaatimuksethan eivät kasva kerralla kohtuuttomaksi, vaan pikkuhiljaa ja huomaamatta. Koitat vastata vaatimuksiin omien henkilökohtaisten taipumustesi ja kokemustesi pohjalta parhaaksi katsomallasi tavalla. Opetat samalla itsellesi epäterveitä toimintatapoja ja ajattelumalleja pärjätäksesi arkipäivästä toiseen. Pikkuhiljaa huomaamattasi sairastut. Et huomaa edes missä vaiheessa käy niin, että jokaisena aamuna heräät ajatukseen, että ”ei kai ole jo aamu ja onko pakko nousta?” huolimatta siitä nukuitko vai valvoitko aamuyön tunnit. Siinä kohtaa, kun hyväksyt, että enää ei voi jatkaa näin, yrität sinnikkäästi vielä itse hoitaa asiaa ja ajattelet vain, että kyseessä on vain elämän tiukka paikka, joka pitää hoitaa. Muutat käytännön toimintatapoja ja teet ehkä suuriakin elämänmuutoksia. Jos olet onnekas, teet tämän ajoissa ja mietit jälkeen päin, että ”vau – sainpas homman hoidettua”. Jos et ole onnekas, ihmettelet, että vieläkin kroppa kiukuttelee: vatsa ei toimi, päätä särkee, ahdistaa, ei nukuta, muisti ei pelaa, keskittymiskyky on huono, ärsyynnyt helposti, helpot työtehtävät on vaikeita, muita kummallisia oireita… Jossain kohtaa menet lääkäriin huolissaan, että mikähän on vikana. Käyt labrassa, ei löydy mitään hälyyttävää. Teet masennustestin, juttelet ja saat masennusdiagnoosin. Hymähdät reseptille ja mietit, että tälläkö sitä kuntoon tullaan. Hyvällä tuurilla lääkäri lähettää sinut psykologin juttusille. Jossain kohtaa tulee syvä ymmärrys, että olet ihan oikeasti sairastunut. Kuulet yhtäkkiä oman tarinasi ulkopuolisen korvin ja havahdut siihen, että puhut kuten ne haastatteluiden masentuneet henkilöt, jotka eivät päässeet aamuisin sängystä ylös. Mietit, että jos nyt päästät irti, niin mitä sitten tapahtuu – entä jos et toivu ikinä. Päätät päästää irti sillä ehdolla, että saat apua: sairauslomaa, lääkkeitä, terapiaa – mitä vaan. Ja syvän ymmärryksen jälkeen saat sen pelkäämäsi pohjakosketuksen. Lamaannut. Et voi ymmärtää, miten tässä kävi näin. Saat ehkä itsesi joka päivä suihkuun ja se on paljon se. Lääkkeiden avulla nukut. Et puhu kenenkään kanssa, kauppaan menokin on vaikeaa. Istut synkkien ajatustesi kanssa yksin, vältät kaikkia sosiaalisia kontakteja ja jos joudut niihin, kerrot asiat vähän valoisammaksi kuin ne ovat. Pikku hiljaa, viikkojen/kuukausien kuluessa, päivä alkaa paistaa risukasaan. Ensin palautuvat arkiset askareet. Yhtenä päivänä huomaat nauravasi ja tajutessasi sen, kiljut melkein riemusta. Ehdit jo kuvitella, että tästähän tämä taas lähtee ja sitten tuleekin takapakkia. Istut kotona pää sumussa etkä jaksa mitään – edes roskia viedä. Puolisolle kerrot, että ”ei tässä mitään, vähän on huono päivä” ja toivot, että huomenna on parempi päivä. Ja se päivä tulee kyllä, ennemmin tai myöhemmin.
Nettiterapia voisi auttaa, esim Therapion.com – http://www.therapion.cm/fi
Toimiva linkki: http://www.therapion.com/fi
Virkistä viikkoasi Annalla!
Katso tarjous