Stressivapaa vyöhyke: Miten ehkäistä masennusta?

Masennus on vaikea laji. Tiedän sen kokemuksesta. Olen kärsinyt nuorempana miehenä kahdesta noin puolen vuoden mittaisesta masennusjaksosta. Tilaani ei milloinkaan diagnosoitu, koska en hakeutunut lääkärille, mutta sangen synkkämielinen, itkuinen ja vetämättömissä oleva kaveri nuo ajat olin.

Masennus saattaa johtua aivokemiallisesta häiriöstä, ympäristöstä tai lapsuudesta. Mene ja tiedä. Omaan tilaani oli selvä syy. Tuota syytä jälkikäteen analysoimalla ja sen ensioireita tarkkailemalla uskallan tarjota ehdotukseni siihen, mistä masennus lähtee liikkeelle ja miten sen etenemistä elämää lamauttavaksi synkkämielisyydeksi voisi estää.

Nämä ehdotukset eivät ole lääkärin tai valtuutetun terapeutin antamia. Jos siis tunnistat itsessäsi masennuksen oireita, viisainta on hakeutua lääkärille tai psykiatrian asiantuntijalle. He ovat koulutettuja viemään asiaasi eteenpäin. Jos kuitenkin päätät jatkaa lukemista, tässä lyhyesti ajatukseni aiheesta kokemuksellisen filosofian näkökulmasta.

Masennus lähtee liikkeelle, kun ympäristön vaatimukset ylittävät omat kyvyt vastata noihin vaatimuksiin. Omassa tapauksessani oli kyse ihmissuhteen loppumisesta. Ympäristö, tässä tapauksessa seurustelu, esitti vaatimuksen, jonka mukaan minun olisi oltava erilainen, jotta suhde voisi jatkua.

En kyennyt siihen. Halusin suhteen jatkuvan, mutta samaan aikaan en kyennyt olemaan erilainen, eri tavalla. Tämä repivä ja raastava ristiriita aiheutti valtavan paineen tunteen, joka purkautui milloin itkuna, milloin huutona, milloin alleen painavana (kirjaimellisesti depressiivisenä) elämäntuskana.

Kun olen myöhemmin yrittänyt ymmärtää tilannetta, olen tullut seuraavanlaiseen johtopäätökseen. Masennustilaa edeltää lyhyt mutta intensiivinen hetki (joitain minuutteja, tunteja tai päiviä), jolloin ihminen kokee, että häneltä vaaditaan enemmän kuin mitä hän pystyy antamaan. Tämän vaatimuksen kohtaaminen on erittäin, erittäin ahdistavaa. Se tarkoittaa käytännössä sitä, että elämä (s.o. masennuksen ”aiheuttava” tilanne, henkilö tai kokemus) perii takaisin velkaa, jota ihminen ei koe edes tehneensä.

Tämä hetki on taitekohta. Tuossa kohdassa ihmisellä on kaksi vaihtoehtoa.

Ensimmäinen vaihtoehto, joka johtaa masennukseen, on joko (a) kieltää, että hän on syypää elämän hänelle asettamiin vaatimuksiin, tai (b) myöntää nuo vaatimukset ja lannistua niiden edessä. Kummassakaan tapauksessa ihminen ei muutu. Ensimmäisessä siksi, että hän kieltää vastuunsa, toisessa siksi, että hän musertuu sen alle.

Toinen vaihoehto, joka voi ehkäistä varsinaisen masennuksen alkamisen, on pohjimmiltaan yksinkertainen. Masennusta edeltävän intensiivisen taitekohdan jälkeen ihminen tekee kaksi asiaa. Ensimmäiseksi hän tunnistaa ja tunnustaa, että ei sellaisenaan selviydy elämän asettamasta haasteesta. Toiseksi hän kieltäytyy musertumasta sen painon alle ja päättää oppia ajattelemaan, tuntemaan ja toimimaan tavalla, joka auttaa vastaamaan haasteeseen taitavasti.

Ehdottamani masennuksen tietoinen, omaehtoinen ehkäiseminen ei ole välttämättä kovin suosittu näkökulma. Masentuminen, joka pitkälle edetessään vie suomalaisia pois työelämästä enemmän kuin mikään muu sairaus, mielletään yleensä joksikin, joka tapahtuu ihmiselle. Sen ensioireiden tunnistaminen ja syvempien ilmenemismuotojen torjuminen oman elämäntavan ja asennoitumisen muutoksella voidaan kokea pyhää lehmää eli masennuksen uhria vastaan suunnattuna hyökkäyksenä.

Vaikka niinkin. Omasta kokemuksestani voin kuitenkin sanoa, että olisin ollut nuorna miesnä kiitollisna, jos joku viisas yksilö olisi osannut ravistella ja tukea minua oikeassa paikassa ja auttaa minua muuttamaan alkavan masennukseni henkilökohtaiseksi kasvuksi. Myönnettäköön silti, että näin tapahtui joka tapauksessa. Elämä opetti hitaasti ja verrattain tuskallisesti, miten tärkeää on yrittää oppia virheistään, kasvaa haasteiden edessä riittävän vahvaksi kohtaamaan ne ja olla seuraavalla kerralla kaatumatta samaan kiveen. Kaksi kertaa se täytyi kokeilla, ja melko hyvän opetuksen sain. Toivotaan, että tällä kerralla oppi on uponnut ei ainoastaan päähäni, vaan myös osaksi koko olemustani.

Toivotaan myös, että masennuksen uhri ei suutu kirjoituksestani, vaan miettii uudestaan omia mahdollisuuksiaan uhrata kärsimyksensä oman henkilökohtaisen kasvunsa vuoksi.

Teksti: JP Jakonen