Stressivapaa vyöhyke: Miten tehdä viisaita valintoja?

Nykyään on tavanomaista sanoa ongelmia haasteiksi. Sen avulla verhotaan usein järjettömät sodat taistelun arvoisiksi. Samalla hämärtyy kokonaiskuvan näkeminen: mihin puuhiin täällä maan päällä, lyhyen elämänsä aikana oikein kannattaa ryhtyä?

Ihmisellä on olemassa tarkka, erotteleva kyky seuloa jyvät akanoista. Mielemme tunnistaa luonnollisesti sille ominaiset nautinnot, ja toisaalta se tunnistaa sille räätälöidyt kasvun mahdollisuudet. Suhteessa maailmaan ja sen asettamiin vastuksiin tuo tunnistuskyky auttaa meitä kertomaan mihin henkilökohtaiset panoksensa asettaa, siis tekemään viisaita valintoja. Ilman herkistymistä tuolle kyvylle olemme tuuliajolla. Lähdemme jokaisen kiiltävän esineen perään, tartumme jokaiseen kiinnostavaan tilaisuuteen, ja jahtaamme ohikiitävien halujemme haamuja kuin rakkikoira hyhmäistä luuta.

Vaan mitkä ovat näitä ihmiselämän ydinluita? Mitä ovat ne projektit, joiden parissa vietty aika tuottaa meillä suurimman hyödyn, korkeimman ilon ja huomattavimman nautinnon? Ja, mikä tärkeintä, mikä estää meitä tunnistamasta niitä?

Tärkein estäjä on todellisuuden hämärtäminen näppärien sanaleikkien avulla. Kaikkein pahimmillaan se ilmenee, kun puhutaan haasteista sen sijaan, että rehellisesti sanottaisiin asian olevan ongelma. Haaste ilmaisee asian olevan jotain, jonka tasolle meidän tulisi kasvaa. Haasteeseen liittyy moraalinen velvoite, jonka mukaan me emme vielä ole jotain, joiksi meidän pitäisi tulla. Haaste antaa ymmärtää, ettemme ole ymmärtäneet antaa kaikkeamme, mutta nyt meillä olisi siihen erinomainen tilaisuus. Haaste, sanalla sanottuna, on lingvistinen vastine puhelinmyynnille: kiero, manipulatiivinen yritys saada meidät hankkimaan taakaksemme jotain, jota emme oikeasti halua, tarvitse tai kaipaa.

Ongelma aloittaa keskustelun neutraalilta maaperältä. Ongelma kertoo asian ytimen ja tarjoaa moraalivapaan tilaisuuden vastata viisaiden valintojen ensimmäiseen kysymykseen, joka on:

Ottaen huomioon ihmiselämän lyhyyden, energiani vaillinaisuuden ja loputtomien mahdollisuuksien maailmankaikkeuden, valitsenko tämän taistelun?

Ongelma antaa ymmärtää, että se on jotain, joka pitää ratkaista. Ei välttämättä minun, eikä välttämättä nyt, mutta ratkaistava se kenties on. Siinä missä haaste suorastaan velvoittaa meidät tarttumaan siihen, tässä ja viimeistään heti, ongelma esittää itsensä kylmän rauhallisesti ja odottaa, että joku ratkaisisi sen ajallaan. Ongelma on kuin asiantuntija, joka vilpittämästi haluaa ratkaista annetun pähkinän; haaste kuin myyjä, joka haluaa juuri sinun ostavan pussillisen noita pähkinöitä ja tarjoaa kaupanpäällisiksi vielä kylmälaukkua.

Viisaiden valintojen ytimessä on siis tietoisuus siitä, miten käyttämämme sanat voivat muokata tietoisuuttamme. Näin myös todellisuutemme muokkautuu, pahimmassa tapauksessa jopa vääristyy ja vie mukanaan aikamme, energiamme ja elämänilomme maksuna haasteeseen vastaamisesta. Ensi kerralla kun siis elämä tai lähimmäinen tarjoaa sinulle haastetta, mieti onko se todellisuudessa ongelma, jonka joku muukin voisi ratkaista, tai joka ratkaisee itse itsensä ajan kuluessa.

Parhaimmillaan voit vapauttaa itsesi keskittymään siihen, mitä oikeasti haluat.